Alice Jäske istui terveyskeskuksen aulassa murtuneen jalan kanssa ja odotti pääsevänsä kipsattavaksi. Jäske tunsi tutun kysymyksen lähestyvän, kun viereisellä sohvalla istunut toinen asiakas alkoi jutella hänen kanssaan: "Ihan pakko hei kysyä, mistä päin maailmaa olet kotoisin?".
Jäske on asunut koko ikänsä Suomessa. Koko ikänsä hän on myös saanut todistella olevansa suomalainen, koska ei näytä perinteiseltä pohjoismaalaiselta. Viattoman kuuloinen kysymys terveyskeskuksen aulassa oli jälleen yksi näkymätön isku.
– Onhan se turhauttavaa. Välttääkseni kiusallisen tilanteen ja päästäkseni itse helpommalla kerroin kuitenkin jälleen kerran koko perhetaustani tälle täysin tuntemattomalle ihmiselle. Isäni on suomalainen, mutta äitini on kotoisin Taiwanista, sanoo Jäske.
Päästyään hoidettavaksi Jäske sai puolestaan sairaanhoitajalta kehut, että hän puhuu yllättävän hyvää suomea. Pois lähtiessään Jäskeä tarjoutui auttamaan satunnainen ohikulkija, joka tarjosi apuaan englanniksi.
– Hyvin lyhyen ajan sisällä täysin arkisessa tilanteessa minun suomalaisuuteni kyseenalaistettiin kolmeen otteeseen. Ymmärrän kyllä, että näillä kommenteilla ei haluttu loukata. Minun pääni sisällä tämä kuulostaa kuitenkin siltä, että on olemassa “me suomalaiset” ja sinä et kuulu meihin, sanoo Jäske.
Tapahtumasarja on vain yksi esimerkki arjen mikroaggressioista, joihin Jäske on törmännyt koko ikänsä. Mikroaggressiolla tarkoitetaan kommentteja tai tekoja, jotka vahvistavat rasistisia stereotypioita ja toiseuttavat.
Puhumalla omista kokemuksistaan ja jakamalla myös muiden tarinoita Jäske haluaa muuttaa maailmaa tarina kerrallaan.
– Käsitettä suomalaisuudesta pitäisi laajentaa, jotta sen alle mahtuisi enemmän erinäköisiä ihmisiä eikä vain esimerkiksi sinisilmäisiä ja vaaleahiuksisia elovena-tyttöjä, toteaa Jäske.
Onko kehu kuitenkaan kehu?
Kuluvalla viikolla vietetään vuosittaista rasismin- ja syrjinnänvastaista viikkoa. Ihmiset mieltävät rasismiksi yleensä vain sen, jos joku sanoo tai tekee toiselle jotain rasistista. Syrjintää on kuitenkin olemassa hyvin monenlaista.
Esimerkiksi tahattomalta kuulostava lausahdus tai kehu voi myös asettaa henkilön joukon ulkopuolelle. Jos ihminen kuulee ja tuntee jatkuvasti olevansa vääränlainen tai poikkeava, alkaa hän vähitellen uskoa siihen myös itse.
Näin kävi Janina Ojalalle. Kouluikäisenä hän tunsi kuinka häpeä ja pelko valtasivat hänet, kun isä alkoi hassutella thain kielellä kauppajonossa. Ojala myös piilotteli ystäviltään sitä, että kotona syötiin haarukan ja veitsen sijaan haarukalla ja lusikalla. Nuori tyttö teki kaikkensa, jotta hänen thaimaalaiset sukujuurensa eivät herättäisi huomiota.
– Tyypillisesti kuulee lausahduksia siitä, miten ihanan paksut hiukset minulla on tai miten minun ihoni päivettyy vaalea ihoa nopeammin. Yksi kommentti ei ole ongelma, mutta kun näitä kuulee päivittäin läpi koko elämän, niillä on iso vaikutus siihen, miten näen itseni, sanoo Ojala.
Ojalan kuvaamia kommentteja sanotaan eksotisoinniksi, jossa korostetaan erilaisuutta liittämällä siihen positiivisia stereotypioita. Ojala on asunut koko ikänsä Suomessa perheessä, johon kuuluu thaimaalainen isä ja suomalainen äiti.
– Vaikka nyt vanhempana pidän monikulttuurisuutta rikkautena, tietyissä tilanteissa sitä vieläkin kokee tarvetta olla muiden silmissä tietynlainen, sanoo Ojala.
Yliopistossa Ojala kohtasi muitakin, jotka kantoivat sisällään samanlaisia kokemuksia. Hän sai vertaistuesta voimaa antaa thaimaalaisen puolensa kasvaa ja nyt hän haluaa tarjota tukea myös muille.
Yhdessä Alice Jäsken ja Priska Niemi-Sampanin kanssa Ojala perusti Mixed Finns Instagram-tilin, jonka tarkoituksena on lisätä tietoa suomalaisesta mixed raced -identiteetistä ja antaa vertaistukea.
Tekeekö ulkonäkö ihmisestä maahanmuuttajan?
Pieni Priska Niemi-Sampan koki olevansa samanlainen kuin muutkin, kun hän asteli lapsena reppu selässä kouluun. Kotona oli aina puhuttu suomea, vaikka perhe oli hetkellisesti asunut ulkomailla vanhempien avustustyön vuoksi.
Priska oli kuitenkin erikoinen nimi ja filippiiniläiseltä isältä perityt ulkomaalaisiksi mielletyt piirteet herättivät huomiota. Pian tyttö huomasi vastaavansa jatkuvasti kysymyksiin kotimaastaan, kielitaidostaan ja ulkonäöstään. Yhteiskunnan silmissä pieni koululainen sijoitettiin lohkoon maahanmuuttaja.
Tämä määritti pitkään myös hänen oman identiteettinsä rakentumista.
– Koin esimerkiksi aika kauan, ettei yliopisto ole paikka minun näköiselle tai taustaiselle ihmiselle. En saanut siihen kannustusta esimerkiksi koulussa tai harrastuksissa. Ympäröivän maailman asenteilla on valtava merkitys siihen, millaisena ihminen itse näkee omat mahdollisuutensa, sanoo Niemi-Sampan.
Myös rasismiin erikoistunut Tampereen yliopiston akatemiatutkija Anna Rastas ja vieraileva tutkija Sanna Poelman toteavat tuoreessa Sosiologia-lehden julkaisussa, että puhe rasismista ja rodun merkityksistä rajoittuu Suomessa edelleen lähinnä keskusteluun maahanmuutosta.
Rodullistettuihin vähemmistöihin asemoituvien määrä Suomessa on kuitenkin artikkelin mukaan kasvanut nopeasti.
Yhteiskunnan rakenteissa ilmenevää rasismia on kitketty tietoisesti niistä ajoista, kun Niemi-Sampan oli koululainen. Työtä on kuitenkin vielä jäljellä. Esimerkiksi työelämässä, koulutuksessa ja palveluissa voi edelleen olla syrjiviä toimintatapoja ja prosesseja.
Tähän Niemi-Sampan törmäsi myös mentyään yliopistoon ja hän on ollut mukana perustamassa Students Of Colour -opiskelijajärjestöä, joka pyrkii kitkemään rasismia korkeakoulumaailmassa. Nyt hän haluaa levittää tukea myös yliopiston ulkopuolelle.
– Minä olisin silloin lapsena kaivannut vertaistukea ja nyt haluan tarjota nuorille yhteisön, jossa näistä tunteista ja ajatuksista voi puhua. Sosiaalinen media on hyvin luonnollinen ympäristö tavoittaa nuoria ja jakaa näitä kokemuksia, sanoo Niemi-Sampan.
Mixed Finns haluaa tulevaisuudessa tarjota myös antirasistisia koulutuksia eri organisaatiolle.
Haaveissa maailma, jossa ulkonäkö ei määritä kansallista identiteettiä
Osaisiko Ojala nykyään paremmin thain kieltä, jos olisi uskaltanut pienenä puhua sitä enemmän? Entä olisiko Niemi-Sampan itsevarmempi, jos ei olisi koko ikäänsä yrittänyt olla huomaamaton tai tietäisikö Jäske enemmän äitinsä kulttuurista, jos ei olisi pienenä joutunut piilottelemaan taiwanilaisuuttaan?
Mixed Finns -sometili ei välttämättä muuta maailmaa, mutta se on pieni askel kohti sitä unelmaa, josta nämä kolme nuorta naista haaveilevat.
Maailmaa, jossa ulkonäkö ei määritä suomalaisuutta ja jossa ihminen voi identifioitua useampaan kulttuuriin olematta puoliksi jotain.
Naiset haastavat suomalaiset tarkastelemaan ajatuksiaan.
Ulkonäköä saa heidän mukaan ehdottomasti kehua jatkossakin, mutta olisi hyvä pysähtyä miettimään piileekö kehun takana sittenkin ennakko-oletuksia.
16.3.2021 klo 19:55 Lisätty viimeiseen kuvatekstiin tietoja, mitä naiset tekevät Mixed Finns projektin ohella
Lue myös: