TURKU Sara Tenhunen sukii lyhyitä hiuksiaan, jotka hän paljastaa piponsa alta. Hän ei ole enää täysin kalju kuten oli elokuusta vuodenvaihteeseen.
Syy hiustenlähtöön oli sairastuminen syöpään.
Tenhunen aikoo vastata maaliskuun alussa alkaneeseen tietojenkeruuseen, jossa tallennetaan kaljujen naisten kokemuksia Turun yliopistossa tehtävään väitöstutkimukseen. Hän alkoi pitää lyhyistä hiuksistaan todella paljon ennen kuin menetti ne.
– Niiden kahden viimeisen viikon aikana, kun minulla oli hiukset päässä, ikinä en ole pitänyt niin paljon omista hiuksistani. Ne jotenkin asettuivat aivan täydellisesti. Mutta koin myös surua, että nyt menetän nämä, kertoo 35-vuotias Tenhunen.
Tenhuselle hiukset eivät ole olleet kovin tärkeä asia. Hän on ollut usein lyhythiuksinen ja arvioi, että pitkähiuksiselle tilanne voisi olla vielä kovempi kokemus.
– Pohdin saanko oman tukkani takaisin ja onko se erilainen sytostaattihoitojen jälkeen. Kaikkeen tottuu. Ei se sitten niin kamalaa ollutkaan olla kalju, pohtii Tenhunen.
Tutkijallakin oma kokemus kaljuuntumisesta
Tutkija Johanna Latva on saanut inspiraation etnologian alaan kuuluvaan tutkimukseensa omasta sairaudestaan.
Hän menetti hiuksensa kymmenisen vuotta sitten. Syynä on kaljuuntumista aiheuttava alopecia.
Latva kerää nyt muiden kokemuksia, sillä hän uskoo, että mitä enemmän kaljuuntumisesta puhutaan, sitä enemmän nainen uskaltaa olla oma itsensä. Kaljuuntuminen on myös miesten ongelma, mutta Latvan tutkimus rajautuu vain kaljuihin naisiin.
– Haluan osoittaa tutkimuksellani, että hiukset eivät tee meistä ihmistä. Jokainen saa olla sitä harvoine hiuksineen tai hiuksettomana tai upeine kutreineen, jotka liehuvat tuulessa. Jos kärsii hiuksettomuudesta ja haluaa käyttää peruukkia, tai jos haluaa olla julkisesti kalju, kaikki olisi hyväksyttävää, pohtii Latva.
Suomessa kaljuuntumisesta kärsii Terveyskirjaston mukaan arviolta joka toinen 40–60-vuotias nainen ja kolme neljästä yli 65-vuotiaasta naisesta. Hiukset harvenevat vähitellen ja ongelma etenee salakavalasti. Sairauksien vuoksi kaljuuntuminen voi tapahtua luonnollisesti nopeammin.
Tutkijan ennakkoarvio on, että häpeää, tuskaa ja ennakkoluuloja on yhä olemassa.
– Kun itse menetin hiukseni, koin siitä häpeää. Haluan tutkia, mistä se johtuu, minkä takia minun pitäisi hävetä, jos olen sairastunut ja menettänyt hiukseni.
Hiusten ajelu oli häpäisykeino
Viime aikoina naisten hiusten ajaminen häpäisytarkoituksessa on tullut esille muun muassa Tommi Kinnusen kirjassa Ei kertonut katuvansa, jossa saksalaisten kanssa seurustelleet tai työskennelleet naiset häpäistiin tällä tavoin toisen maailmansodan lopulla.
Tutkija Johanna Latva vahvistaa Kinnusen kaunokirjallisen teoksen tiedot oikeiksi. Myös Suomen sisällissodan aikaan naisia häpäistiin ajelemalla hiukset, mutta tästä on lähinnä hajanaista muistitietoa.
Aivan meidän päivinämmekin häpäisystä on yhä merkkejä.
– Suomessa 2000-luvun rikostilastoissa on tietoja, joissa puoliso tai joku muu on leikannut hiukset häpäisytarkoituksessa, kertoo Latva.
Tutkija Johanna Latva muistuttaa, että länsimaisessa kulttuurissa hiukset ovat olleet tärkein naiseuden muoto. Esimerkiksi Egyptissä tai 1600-luvun Ranskassa naiset ajettiin kaljuksi ja käytettiin peruukkeja.
Toisaalta 1900-luvun loppupuolella Suomenkin katukuvassa alkoi näkyä kaljuja naisia, jotka olivat ajaneet itsensä kaljuksi tarkoituksella.
Peruukki päässä vai julkikaljuna?
Tutkija Johanna Latva toivoo, että kokemuksia kaljuuntumisesta tulisi monenlaisilta kokijoilta, eli sairastuneilta ja omaehtoisesti itsensä kaljuksi ajaneilta.
Syövän sairastanut Sara Tenhunen hylkäsi peruukin ja kulki kaljupäänä, kuten hän itse toimintaansa kuvailee.
– Oli mukavaa, että sain peruukin ilmaiseksi, mutta peruukki ei tuntunut luonnolliselta. Tunsin, että joudun peittelemään itseäni. Kesällä pidin turbaania tai huivia, kun halusin suojata päätä auringolta, kertoo Tenhunen.
Tenhunen kertoo saaneensa myönteistä ja kannustavaa palautetta varsinkin naisilta, eikä hänen olemustaan juurikaan katsottu pitkään – kuin joskus.
– On hienoa, että kokemuksia kerätään. Aion ehdottomasti osallistua. Olen jakanut aiheesta tietoa jo syöpään sairastuneille kavereillekin ja kannustanut, että osallistukaa, kertoo Tenhunen.
Kokemusten keruu on avoinna vastaajille toukokuun loppuun saakka. Vastaajat voivat omin sanoin kuvailla, miten hiuksettomuus näkyy omassa arjessa ja miten se vaikuttaa elämään. Keruuseen voi lähettää myös valokuvia, äänitteitä, videoita sekä aikaisemmin tehtyjä muistelutekstejä ja haastatteluita.
Saatu aineisto tallennetaan Suomen Kirjallisuuden Seuran arkistoon. Keruuseen voi osallistua lähettämällä kokemuksensa SKS:n verkkosivustolta löytyvällä lomakkeella tai postitse.
Otsikkoa muutettu 16.3.2021 kello 14.16: Sara Tenhunen ei enää ole syöpäpotilas, vaan on toipunut sairaudesta.
Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella. Kommentointi sulkeutuu 17.3.2021 kello 23.00.
Lue lisää:
Kampaaja löysi kolmekymppisen Tiia Valkeapään hiuksista kaljun kohdan