Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Yleisurheilun EM-hallien kupla petti – menestyneimmän mitalimaan kahdeksalla urheilijalla todettu korona

Hollannin yleisurheiluliitto ei ole nimennyt urheilijoita, joilla on todettu koronavirus Puolan Torunissa käytävien EM-hallien jälkeen.

Hollannilla oli iso joukkue EM-halleissa
Hollannilla oli iso joukkue EM-halleissa Kuva: Getty Images
Timo Uusitalo
Avaa Yle-sovelluksessa

Hollannin Yleisradioyhtiö NOS kertoo, että kahdeksan maan yleisurheilijaa on antanut positiivisen koronanäytteen Torunissa 5.-7. maaliskuuta käytyjen yleisurheilun arvokisojen jälkeen.

Liiton tekninen johtaja Ad Roskam pitää todennäköisenä, että tartunnat ovat lähtöisin Torunista. Hän arvelee, että kun ottaa huomioon kisan jälkeisten testien ottamiset ja koronan itämisajan, niin on mahdollista, ettei positiivisia tapauksia ilmene enää lisää.

Hollantilainen yleisurheilupomo toteaa, että laadittujen koronasääntöjen noudattaminen oli heidän olosuhteissaan hankalaa ja kritisoi sitä, että kisaorganisaatio ei aina noudattanut edes omia sääntöjään. Muun muassa kuljetukset hotellilta hallille olivat Roskamin mukaan "sekaisin", eikä joukkue voinut odottaa aina kyytejä ulkona kylmässä säässä.

– Joillakin positiivisen testituloksen antaneilla urheilijoilla on lieviä, flunssan kaltaisia oireita, ja toiset ovat oireettomia, toteaa Ad Roskam hollantilaisista koronapotilaista.

Suomalaisilla ei todettu koronaa

Yle Urheilun tietojen mukaan Suomen joukkueessa ei ole todettu viime viikon torstain testien perusteella koronaa EM-hallien jälkeen.

Kaikkiaan suomalaisilta otettiin kisojen yhteydessä neljä-viisi koronatestiä, joista viimeisin 11. maaliskuuta. Tapahtumaan päästäkseen urheilijat tarvitsivat vähintään kaksi negatiivista testiä ennen akkreditointia.

Suomalaiset olivat noudattaneet Torunissa tarkoin annettuja ohjeita, mutta eri mailla käytännön toimet olivat aika lailla erilaisia. Yle Urheilun tietojen mukaan joidenkin maiden yleisurheilijat kävivät esimerkiksi yleisurheiluhallin viereisessä kauppakeskuksessa, mutta suomalaisia siellä ei nähty.

Torunissa eri maan yleisurheilijoilla oli EM-kisoissa kuusi hotellia. Suomen joukkue oli kahdeksan kilometrin päässä kisapaikasta. Hollannin edustajat asuivat hotellissa, joka oli lähempänä keskustaa. Suomen hotellilla oli Yle Urheilun tietojen mukaan kuitenkin pari maata, jotka nauttivat isommasta yhdessäolosta, eivätkä pitäneet maskeja omissa tapaamisissaan - toisin kuin suomalaiset. Myös Ilta-Sanomat uutisoi aiemmin turkkilaisten juhlinnasta Suomen hotellissa.

Yleisurheilun EM-hallikilpailut Puolassa olivat Hollannille kaikkien aikojen menestyneimmät. Oranssipaidat voittivat mitalitaulukon juhlien neljää kultaa, yhtä hopea ja kahta pronssia.

Suomella EM-kisat olivat niin ikään menestys. Mitallitaulukossa 17:nneksi sijoittuneelle Suomelle mitalin toivat hopealle yltänyt Lotta Kemppinen (60 m) ja pronssia napanneet Ella Junnila (korkeus) ja Kristian Pulli (pituus).

Klo 21.34 juttuun tarkennettu se, että Yle Urheilun tietojen mukaan Suomen joukkueessa ei ole todettu viime viikon torstain testien perusteella koronaa EM-hallien jälkeen.

Lue myös:

Mitä ihmettä suomalaisessa yleisurheilussa on tapahtumassa? Nuoret urheilijat paukuttelevat ennätyksiä rikki ja kaikki on mahdollista, sanovat asiantuntijat

SUL:n kelkka kääntyi: yleisurheilun tuoreille EM-mitalisteille maksetaan sittenkin bonukset

Suosittelemme