Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Odottavilta äideiltä ryhdyttiin mittaamaan kiisteltyjä ferritiiniarvoja Pohjois-Pohjanmaalla – neuvolat saivat ohjeistuksen, joka herättää kiinnostusta koko maassa

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri haluaa seuloa ferritiinimittauksilla anemiavaarassa olevat odottajat.

Raskaana oleva nainen.
Osastonylilääkäri Hilkka Nikkinen on tyytyväinen hoito-ohjeistukseen, koska rautavarastojen vähyys on oikea ongelma. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
Kati Latva-Teikari
Avaa Yle-sovelluksessa

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on aloittanut alueen neuvoloissa ferritiinin eli varastoraudan määrittämisen odottavilta äideiltä.

Kyse on loppuvuodesta 2020 valmistuneesta Oulun yliopistollisen keskussairaalan äitiyspoliklinikan hoito-ohjeistuksesta, joka koskee raudanpuutteen hoitoa raskauden aikana.

Jokainen raskaana oleva ei kuitenkaan pääse rautavaraston määrästä kertovaan verikokeeseen.

Ferritiini halutaan määrittää erityisesti radanpuutteen riskissä olevilta eli tiheästi synnyttäviltä ja heiltä, joilla on runsaat kuukautiset ennen raskautta. Varastorauta voidaan tutkia myös esimerkiksi raudan imeytymishäiriötä potevalta.

– Toki jos kenellä tahansa raskaana olevalla on selkeästi raudan puutteeseen viittaavia oireita, ferritiini kannattaa mitata, sanoo osastonylilääkäri Hilkka Nikkinen Oulun yliopistollisesta keskussairaalasta.

Hoito-ohjeistus herättää kiinnostusta

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri haluaa, että neuvoloissa huomataan anemiavaarassa olevat. Ferritiinimäärityksen avulla löydetään odottajat, jotka hyötyvät suun kautta otettavasta rautalääkityksestä heti alkuraskaudessa.

Hemoglobiini ei Hilkka Nikkisen mukaan kerro koko totuutta kehon rautatilanteesta. Kuva: YLE / Kirsi Karppinen

Raskaana olevien anemiaa seulotaan Suomessa yleensä hemoglobiini-mittauksella. Pelkkä B-Hb ei kuitenkaan kerro rautavarastojen määrästä.

– Raudan puute ilmenee usein matalana ferritiiniarvona jo ennen Hb-tason laskua, Nikkinen muistuttaa.

Viime vuosina vilkkaasti puhuttanut varastorauta jakaa asiantuntijat ainakin julkisuudessa kahteen leiriin. Osa pitää ferritiinin puutetta oikeana ongelmana, osa muoti-ilmiönä. Varastoraudan puutteen oireiksi luetellaan muun muassa väsymys, aloitekyvyttömyys, aivosumu, päänsärky, iho-oireet ja rytmihäiriöt.

Osastonylilääkäri Hilkka Nikkinen kertoo, että neuvoloihin jaettu ohjeistus on herättänyt kiinnostusta muissa sairaanhoitopiireissä, mutta myös jakaa mieipiteitä.

– Ohjeistuksemme perustuu kansainvälisiin suosituksiin. Myös hematologian erikoislääkärimme ovat hyväksyneet ohjeet ja puoltaneet niitä.

Vastuualuejohtaja ja vastuulääkäri Pilvi Norrena
– Selkeästi näkyy että odottajat ovat nykyään tietoisempia raudanpuutteesta, kertoo Pilvi Norrena. Kuva: Pilvi Norrena

Naapurimaakunnassa Keski-Pohjanmaalla Lesti- ja Perhonjokilaakson vastaanottojen vastuualuejohtaja ja vastuulääkäri Pilvi Norrena pitää ohjeistusta hyvänä ja uskoo, että sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite seuraa ennen pitkää Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin vanavedessä.

– Vielä ei [Soitessa] ole neuvolatasolle asti yksiselitteistä ohjetta tullut. On edelleen lääkärikohtaista, kuinka herkästi ferritiini mitataan, Norrena kertoo.

Maakuntia yhdistää vuosikymmenten kokemus monilapsisista äideistä, joiden uusi raskaus alkaa usein jo alle vuoden edellisestä synnytyksestä. Esimerkiksi heillä rautataso ei ehdi raskauksien välissä korjaantumaan.

Raudanpuute voi uhata sikiön kehitystä

Hilkka Nikkinen iloitsee, että laboratoriotutkimuksien saatavuus raskaana oleville on jo ensimmäisten kuukausien aikana 2021 parantunut Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella.

Ennen odottavat äidit ovat joutuneet halutessaan käymään omakustanteisesti mittauttamassa ferritiiniarvonsa, ja sitten omin konstein tulkitsemaan, mitä se mahdollisesti tarkoittaa, Nikkinen kertoo.

Nyt ferritiinin mittaukseen pääsee julkisessa terveydenhoidossa, jos neuvolassa epäillään raudanpuutetta.

Rauta kulkee infuusioletkua pitkin käteen.
Rautainfuusioon ei päädytä kevein perustein. Hyödyt ja riskit arvioidaan aina yksilöllisesti. Kuva: Privat

Osastonylilääkäri Hilkka Nikkinen korostaa, että ferritiinimittaus on halpa laboratoriotutkimus ja suun kautta otettava rautalisä turvallinen keino, jolla voidaan parhaassa tapauksessa estää äidin anemisoituminen.

Anemia puolestaan voi lisätä ennenaikaisen synnytyksen riskiä, ja aiheuttaa sikiön kasvun hidastumista.

Molemmat lääkärit, Nikkinen ja Norrena, painottavat, ettei vielä ole tarpeeksi tutkimusnäyttöä siitä, miten pelkkä raudanpuute ilman anemiaa vaikuttaa raskauteen.

– Toki eläintasolla on tutkittu, että raudalla on iso merkitys aivojen kehittymisen kannalta ja hermoyhteyksien muodostumisessa, Norrena kertoo.

Infuusio pysyy edelleen tiukassa harkinnassa

Hilkka Nikkinen toivoo, ettei ferritiinin mittaaminen johda siihen, että mitä enemmän ferritiiniä mitataan, sitä enemmän matalia arvoja löydetään, ja sitä useampi toivoo pika-apuna infuusiota eli suonensisäistä rautaa.

– Suonensisäinen rauta ei ole ihmelääke, jolla paranee kaikki vaivat. Rautainfuusiolla hoidetaan ensisijaisesti raudanpuuteanemiaa, joka ei ole korjaantunut suun kautta otettavalla rautalääkkeellä.

Infuusio ei ole sikiölle vaarallinen, mutta se voi aiheuttaa raskaana olevalle vaikean allergisen reaktion, joka pahimmassa tapauksessa voi olla kohtalokas.

– Riski on pieni, mutta se on olemassa. Siksi mieluummin suun kautta rautaa. Ferritiiniarvon nostaminen on pitkä prosessi, joka vaatii kärsivällisyyttä, Nikkinen sanoo.

Oletko kärsinyt varastoraudan puutteesta? Saitko neuvolasta apua? Voit keskustella aiheesta torstaihin kello 23 saakka.

Suosittelemme