Kuvittele itsesi seisomassa rinta rottingilla mutta takki auki hyiselle arolle. Autio, jäinen maa päästää iholle armottoman tuulen. Kehoa kylmää ja olo on sietämättömän suojaton, eksynyt. Tältä ero voi tuntua. Joskus siitäkin huolimatta, että monelle päätös tuo helpotusta. Eräänlaisen ratkaisun pitkään jatkuneisiin pulmiin.
Mutta viimassa aletaan usein ja ymmärrettävästä syystä kyhätä pian uutta rakennusta. Lauta laudalta uusi ihmissuhde nousee suojaksi. Turvaksi minun ja maailman väliin.
Yksin emme ole mitään, yhdessä pystymme mihin vain. Ajatus selittää myös parisuhdevimman. Käytän sanaa vimma, sillä mediat pursuavat parisuhdeartikkeleita ja parisuhdeohjelmat imevät katsojia magneetin lailla. Hyvä niin, jos tällä tavoin saadaan tuoreita näkökulmia omiin kysymyksiin.
Aikuisten paremmat parisuhdetaidot näet suojaavat myös lapsia jokapäiväisessä elämässä.
Lapsille harmaaksi haukuttu tasainen arki rutiineineen on siunaukseksi – oli vanhempia yksi, kaksi tai enemmän ja olivat he mitä sukupuolta tahansa. Vaikka aikuisilla onkin hillitön halu saada yksi läheinen ihmissuhde toimimaan, vaatii se harjoittelua. Vanhempien parisuhdeharjoittelu aiheuttaa kuitenkin lasten elämässä väistämättä turbulenssia. Sitä voidaan toki kutsua myös elämäksi.
Aikuisten väliset hyvät suhteet tukevat lopulta meitä kaikkia, sillä turvallisessa ympäristössä kasvaneet yksilöt luovat sittemmin turvallisen yhteiskunnan.
Sen sijaan aikuista suojaava ihmissuhde – parisuhde tai muu – avittaa myös lapsia eritoten kriisikohdissa. Aikuisten väliset hyvät suhteet tukevat kuitenkin lopulta meitä kaikkia, sillä turvallisessa ympäristössä kasvaneet yksilöt luovat sittemmin turvallisen yhteiskunnan. Turvattomassa kasvaneet turvattoman. Tästä syystä parisuhdetaidoista on tärkeää puhua mediassa.
Suojaavalla ihmissuhteella tai ns. toimivalla parisuhteella tarkoitetaan kuulluksi ja kunnioitetuksi tulemista sekä siitä kumpuavaa suojassa olemisen tunnetta. Erityisesti yksilökeskeisessä kulttuurissa koemme todellisuudessa olevamme usein yksinäisiä, uhattuina tai ainakin stressaantuneita selviytymisestämme.
Arki on siksi monelle ja monesta syystä huomattavasti kepeämpää kohdata yhdessä kuin yksin. Oli kyse taloudellisesta vakaudesta, seksuaalisesta ilosta, öisin hampaiden puhkeamista itkevästä vauvasta, lapsettomuudesta, teinien mekastuksesta tai työelämän vaativuudesta. Kumppania kaivataan, jotta joku maailmassa olisi aina puolellasi ja seisoisi rinnallasi. Tämä pätee silloin, kun suhde on terve ja ravitseva.
Kun viimassa seisova alkaa rakentaa uutta suhdetta suojakseen, moni saattaa toppuutella Eiks toi nyt oo vähän turhaa kiirehtimistä varoitellen uuden epäonnistumisen vaaroista. Yksin aikansa horjunut ei tietenkään piittaa varoituksista koska ei voi tietää, ellei yritä.
Hänelle uusi suhde tai perhe on kuin talo, joka rakennetaan omaksi suojaksi. Mutta jos uuden suhteen tai kokonaisen perheen rakentaa – kuten talon – liialla kiireellä, kuten kaikki tiedämme, pikarakentamisesta syntyy sutta. Toki mikäli peruspilarit ovat kunnolla paikoillaan, voidaan rakennelmaan jääneitä rakoja sittemmin tilkitä. Ja jos korjausrakentamista ja vahvistuksien lisäämistä jatketaan riittävän pitkään ja tarvittavalla tarkkuudella, se voi mainiosti suojata tuulelta. Lopulta jopa ensimmäistä rakennusta paremmin. Mutta hosua ei sovi.
Suhteella ei ole mitään virkaa, ellei siitä ole meille suojaksi.
Tukevalle perustalle rakennetussa parisuhteessa riittää lämpöä ja inhimillisyyttä sanojen, henkisen tuen, katseiden ja kosketuksen kautta. Niitä tarvitsee jokainen iästä ja sukupuolesta riippumatta. Koska olemme biologisestikin seksuaalisia olentoja kehdosta hautaan, tarvitsemme myös fyysisen läheisyyden kautta saatua hyväksytyksi tulemisen tunnetta. Tärkeiltä ihmissuhteilta odotetaan myös läpinäkyvyyttä; kaikenlaisten tunteiden esiintuomista, toisen ymmärtämistä sekä itsensä ymmärretyksi tekemistä kumppanille ja muillekin perheenjäsenille.
Parhaimmillaan huterostakin rakennelmasta hioutuu ajan myötä tällainen. Siihen on uskottava ja siksi parisuhdeneuvoja jaeltava. Tukevan suhteen toteutuminen ei kuitenkaan aina ole vain tahdosta kiinni. Periytyneet tavat, traumat tai uskomukset jumittavat joskus rakennusprojektia niin, että koko hanke uhkaa hajota ja joskus hajoaakin.
Pahassa paikassa toisen tuoma turva mitataan. Siksi pettymys on valtava, kun koronan kaltaisessa myrskyssä tuki onkin kateissa, vaikka asutaan samaa taloa. Ja juuri siksi korona kaataa parisuhteita ja perheitä.
Toista on tarvittu, jotta tiukan paikan tullen olisi joku aikuinen tässä rinnalla. Suru ja suuttumus on suunnatonta, ellei toista tavoita tarpeen tullen. Katala tunne siitä, että kumppani onkin selkään puukottaja tai rintamakarkuri tuntuu tavallista tuskaisemmalta, jos kriisitilanteessa tajuaa, että vaikka on kaksin samassa osoitteessa, seisookin (taas?) emotionaalisesti yksin puuttomalla pellolla takki auki vastassaan jäätävä tuuli. On pysyttävä yksin tolpillaan.
Suhteella ei ole mitään virkaa, ellei siitä ole meille suojaksi. Kun enää osoite on yhteinen mutta yksinäisyys alinomaa ainoa seuralainen, on tehtävä johtopäätöksiä. Jos taas toiseen on voinut luottaa näissä poikkeuksellisissa oloissa, on se mainio merkki jatkoa ajatellen.
Marianna Stolbow
Kirjoittaja on kirjailija, kirjallisuusterapeutti ja parisuhdekouluttaja.
Kolumnista voi keskustella 26.4. klo 23.00 saakka.