Islannin pääkaupungin Reykjavikin lähellä myöhään perjantai-iltana alkanut tulivuorenpurkaus näytti lauantaina olevan rauhoittumaan päin.
Purkaus on Fagradalsfjall-nimisellä vuorella. Vuoren lähialueilla ei ole asutusta, eikä purkauksesta ole ollut vaaraa ihmisille.
– Purkaus on tässä vaiheessa pieni, ja vulkaaninen aktiivisuus on vähentynyt jonkin verran eilisillasta, Islannin ilmatieteen laitos sanoi tiedotteessa lauantaina.
Laavan peittämä alue on kooltaan alle yhden neliökilometrin.
Tulivuorenpurkauksen vuoksi kaikki lentoliikenne maan päälentokentälle Keflavikiin keskeytettiin hetkeksi, mutta ainakin lento Puolan Varsovaan pääsi lähtemään aikataulun mukaan aikaisin aamuyöllä.
Purkauspaikka sijaitsee noin 30 kilometriä lounaaseen Reykjavikista. Viranomaiset ovat kehottaneet ihmisiä olemaan lähestymättä purkausaluetta.
Rannikkovartioston helikopterista kuvaamasta videosta näkyy, miten laava virtaa ulos halkeamasta. Islannin ilmatieteen laitos arvioi, että halkeama on noin 200 metriä pitkä.
Purkausta osattiin odottaa
Viranomaiset varoittivat jo pari viikkoa sitten, että tulivuorenpurkaus on todennäköinen, kun Islannissa havaittiin 24. helmikuuta 5,7 voimakkuuden maanjäristys Reykjavikin lähettyvillä Keilir-vuorella.
Ensimmäisen järistyksen jälkeen on havaittu epätavallinen määrä pienempiä järistyksiä, yli 50 000. Se on suurin määrä vuoden 1991 jälkeen, jolloin järistyksiä alettiin mitata digitaalisesti.
Maanjäristyksen jälkeen seisminen aktiivisuus on siirtynyt useita kilometrejä lounaaseen Keilir-vuorelta keskittyen Fagradalsfjallin ympäristöön, jossa purkaus lopulta alkoi.
Ylen Elävä Arkisto: Islannin tulivuorenpurkaus lamautti lentoliikenteen 2010
Lue myös: