Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Lauta- ja mobiilipelien suosio kasvoi: Korona-aika muutti pelaamisen tapoja, ja lisäsi myös 19-vuotiaan Janin pelaamista

Pelaaminen on lisääntynyt ja esimerkiksi opetuspelien suosio on kasvanut.

Call of Duty, videopeli , pelaaminen, mobiilipeli
Jani Piispanen pelaa mielellään Call of Dutya mobiililla. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Jussi Mankkinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kuten viime vuonnakin, on Suomen suurinta tietokone- ja pelitapahtumaa Assemblya järjestetty myös tänä vuonna etänä, mikä on yksi esimerkki poikkeusolojen vaikutuksista pelimaailmaan. Kun tapahtuman ideana on alun perin ollut kerätä alan kotimaiset ja kansainväliset harrastajat ja ammattilaiset nimenomaan fyysisesti yhteen, ovat tällä viikolla alkaneen Assembly Winterin osallistujat olleet etäyhteyksiensä äärellä.

Vuoden 2020 Pelaajabarometrin mukaan poikkeusolot ovat lisänneet pelaamista nimenomaan kolmi- ja nelikymppisten sekä 10–19-vuotiaiden joukossa. Näin on käynyt myös hieman alle parikymppisen Jani Piispasen kohdalla.

– Tavallaan koronalla on ollut positiivinen vaikutus omaan pelaamiseeni, koska nyt on ollut enemmän aikaa pelata. Ja mieluummin pelaan turvallisesti kotona kuin hengailen ulkona, Piispanen toteaa.

Jani Piispanen
Jani Piispasen tämän hetken suosikkipelejä ovat Among Us ja Call of Duty. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Toisaalta korona-ajan vaarana on monelle ollut liiallisuuksiin paisunut pelaaminen.

– Minulla on tyttöystävä ja perheenjäseniä, jotka kyllä huomauttavat, jos pelaan liikaa. He pitävät huolen siitä, ettei tule pelattua ihan överimääriä, Piispanen kertoo.

Jani Piispanen on erikoistunut pelaamaan avaruusalukselle sijoittuvaa Among Us -murhamysteeripeliä, joka alkoi trendaamaan Suomessa viime syksynä. Äskettäin hän voitti voitti hittipelin kutsuturnauksen.

Korona-aikana myös mobiilipelaaminen on lisääntynyt. Monelle pelaajalle mobiili on ollut PC:n ja konsolin jälkeen haaste, jossa halutaan kehittyä, ja Piispanenkin siirtynyt yhä enemmän mobiilipelaamisen pariin.

– Olen asentanut puhelimeeni Call of Duty -ammuntapelin. Puhelimella pelaaminen on vaikeampaa kuin ohjaimella tai tietokoneella, ja haluan oppia sitä lisää.

Call of Duty, videopelaaminen, mobiilipeli
Call of Dutyn ja Counter-Striken kaltaisten räiskintäpelien suosio on korona-aikana pysynyt ennallaan. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Etätyöskentely on vaikuttanut pelaamiseen

Korona-aikana joidenkin suosittuimpien videopelien pelaaminen on kääntynyt laskuun. Fortniten ja Pokémonin pelaaminen on vähentynyt, kun taas räiskintäpelien, kuten Counter-Striken ja Call of Dutyn suosio on pysynyt ennallaan.

Myös suomalaisten perinteisesti suosimat pelityypit ja -sarjat ovat pitäneet pintansa.

– Veikkauksen arvonta- ja vedonlyöntipelit ovat olleet Pelaajabarometreissä pitkään suosituin pelityyppi. Digitaaliset kortti- ja pulmapelit, kuten Windowsin pasianssi ovat suosittuja. Se on asennettu tietokoneelle valmiiksi, joten sitä on helppo lähteä pelaamaan, peleihin erikoistunut tutkija Jani Kinnunen Tampereen yliopistosta kertoo.

Pelaamiseen ovat poikkeusoloissa vaikuttaneet etenkin uudet työnteon muodot. Kotona on jouduttu käyttämään digitaalisia laitteita myös työn ja opiskelun tiimoilta, ja sitä kautta digitaalinen pelaaminen on tullut tutummaksi yhä laajemmille ihmisryhmille.

– Opetus- ja oppimispelien pelaaminen on lisääntynyt korona-aikana, ja yksi syy tähän on etäopiskelu ja -koulu, jonka yhteydessä oppimispelejä on hyödynnetty entistä enemmän, Kinnunen toteaa.

Pelaajabarometri paljastaa, että oppimispelejä ovat ryhtyneet pelaamaan etenkin nelikymppiset. On todennäköistä, että kyseinen ikäryhmä on auttanut kotona lapsia läksyjen tekemisessä, ja että lasten kanssa on pelattu oppimispelejä yhdessä.

Korona-aika ei ole muuttanut sukupuolten välisiä eroja pelaamisessa juuri mihinkään suuntaan.

– Miehet pelaavat edelleen enemmän seikkailullisia ammuskelupelityyppejä, naiset taas mobiilipelejä ja toisaalta myös The Simsin tapaisia simulaatiopelejä, Jani Kinnunen sanoo.

Tuukka Tiihonen, Lautapelipöytä, lautapelit
Näyttelijä Tuukka Tiihonen on mukana uudessa Lautapelipöytä-sarjassa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Lautapeleissä on vetovoimaa

Korona-aika on lisännyt myös lautapelien pelaamista. Niiden kasvava suosio näkyy esimerkiksi siinä, että äskettäin lanseerattiin tuore Lautapelipöytä-ohjelma, jossa pelaamassa ovat näyttelijät Niina Lahtinen, Ernest Lawson, Ulla Virtanen ja Tuukka Tiihonen.

– Ihmisillä on ollut hirveästi aikaa olla kotona perheen ja ystävien kanssa. Illalla on voitu miettiä, että mitä tehtäisiin ja otettu kaapista esille kaikki vanhat lautapelit. Yhdessäolon lisäksi lautapeleistä löytyy konkretiaa, Tuukka Tiihonen arvioi syytä lautapelien kasvaneeseen suosioon.

Tiihonen itse pitää Aliaksen ja Trivial Pursuitin kaltaisista lautapeliklassikoista. Tällä hetkellä hän on innostunut myös kysely- ja bluffauspeli Dixitistä ja Spyfallista, jonka idea niin ikään perustuu huijaamiseen.

Spyfall voi aluksi vaikuttaa todella simppeliltä peliltä, mutta siitä alkaakin yllättäen löytyä erilaisia tasoja. Siinähän suorastaan sydän alkaa hakkaamaan, kun joutuu esittämään vakoilijaa ja pohtimaan, kuinka juksata muita.

Among Us, videopeli
Among Us -peli on viime aikoina kasvattanut suosiotaan. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Himopelaajaksi tunnustautuvaa Tuukka Tiihosta innostaa tällä hetkellä myös Heads Up! -mobiilipeli.

– Oma pelaamiseni on lisääntynyt korona-aikana hirvittävästi, koska aikaa on ollut enemmän. Ja koska ystäviä ei ole pystynyt tapaamaan samalla tavalla kuin aiemmin, olemme pelanneet paljon myös Zoomissa. Arkimurheet unohtuvat, kun voi keskittyä johonkin hauskaan ja mielenkiintoiseen.

Jani Piispanen on samaa mieltä.

– Pelaan, koska se on hauskaa ajanvietettä. Voittaminen ei aina ole tärkeintä, mutta jos on jossakin aiemmassa tilanteessa ollut sanaharkkaa toisen pelaajan kanssa, seuraava roundi on kyllä pakko voittaa.

Suosittelemme sinulle