Australian Sydneyssä viranomaiset aikovat evakuoida kodeistaan tuhansia ihmisiä lisää eilen annetun evakuointimääräyksen jatkoksi. Sunnuntainen määräys annettiin maan suurimman kaupungin Sydneyn luoteiselle esikaupunkialueelle.
Useita päiviä jatkuneet rankkasateet ovat aiheuttaneet tuhoisia tulvia Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa, joka on Australian väkirikkain osavaltio.
Australian yleisradioyhtiön ABC:n mukaan erityisesti osavaltion pohjoisosassa monia paikkakuntia on luokiteltu katastrofialueiksi.
Voimalla virtaavat tulvavedet ovat peittäneet alleen teitä, siltoja, asuintaloja ja maatiloja sekä vieneet mukanaan ajoneuvoja.
Viranomaisten mukaan noin 18 000 ihmistä on jo evakuoitu tulvien tieltä Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa, kertoo ABC.
Rankkasateiden ennustetaan jatkuvan Australian itärannikolla monin paikoin maanantain aikana. Viranomaiset arvelevat ankaran säätilan jatkuvan keskiviikkoon asti.
Sydneyssä mitattiin sunnuntaina alkuvuoden sateisin päivä, kun vuorokauden aikana satoi vettä noin 110 milliä.
Aiheesta lisää:
Sydneyssä annettu evakuointimääräys tuhansille ihmisille sateiden ja tulvien vuoksi