Luonnonvarakeskuksen tutkimuksissa haetaan sopivaa tapaa hakata metsiä turvemailla niin, että siitä syntyisi mahdollisimman vähän ilmastopäästöjä ja samalla estettäisiin ravinteiden joutuminen vesistöihin. Metsähallitus on Ylöjärvellä mukana kokeilussa paitsi hiilipäästöjen takia, myös optimoimassa puun kasvua.
Suomaiden ojittamisen ja metsittämisen historia on Suomessa pitkä. Koko hanke nähdään nykyään hyvin kyseenalaisena. Ongelmia on syntynyt monien mielestä enemmän kuin hyötyjä. Suometsien päästöt ovat vaikea ongelma sekä ilmastonmuutoksen hillinnän että vesiensuojelun kannalta.
Hiiliongelma maan alla
Kuivatettujen turvepohjaisten metsien maaperästä eli turpeesta vapautuvien kasvihuonekaasujen vaikutus hiilidioksiditonneina (7 miljoonaa tonnia) vastaa neljännestä Suomen metsien hiilinieluista (28 miljoonaa tonnia). Asia ei siis ole pieni.
Pahiten hiiltä ilmakehään tuottaa avohakkuisiin perustuva turvemetsien käsittely. Siksi laajat avohakkuut olisi korvattava paremmilla menetelmillä. Samalla hyötyisivät myös vesistöt, sillä avohakkuun jälkeen pienenevä haihdunta päästäisi pohjavesitason nousemaan korkealle.
Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Markku Saarinen kuvailee: Kun metsä kasvaa, turvemaa kuivuu, siihen sitoutunut hiili palaa eli muuttuu hiilidioksidiksi. Mitä syvemmältä turve kuivuu, sitä enemmän hiilidioksidia syntyy. Kun metsä sitten kokonaan hakataan, eikä metsä enää käytä maaperän vettä, vedenpinnan liiallinen nouseminen synnyttää hiilen ja ravinteiden virtoja jo ennestään kuormittuneisiin vesistöihin.
Mitä avohakkuiden tilalle?
– Tämä on tasapainoilua, sanoo Saarinen.
Kurussa haetaan parhaillaan mallia jolla vältettäisiin molemmat ääripäät. Se tarkoittaa jatkuvapeitteistä kasvatusta. Onko entinen kiistakapula jatkuva kasvatus nyt hyväksytty osaksi virallista metsänhoitoa
– Kyllä se näin on. Ei ole järkevää ylläpitää vastakkainasettelua, sanoo Metsähallituksen tiimiesimies Ilkka Korhonen.
– Olemme siirtyneet turvemetsissä tähän suuntaan, mutta emme toki kokonaan luovu perinteisestäkään metsänkäsittelystä.
Kaistalehakkuut pitävät yllä turvemaan vesitaloutta
Ylöjärven Ukonmurronnevalla metsään on hakattu eri levyisiä kaistaleita, joiden väliin on jätetty hakkaamattomia aloja. Tarkoitus on selvittää mikä on optimaalinen kaistaleen leveys, jolloin metsän kasvu on parasta ja toisaalta hiilipäästöt pienimmät.
– Kokeella pyritään löytämään männyn kasvulle sopiva kaistalekoko, sanoo Korhonen.
Mänty tarvitsee kuusta selvästi suuremman avoimen paikan kasvaakseen. Ukonmurronnevalla kokeillaan 10, 20 ja 30 metrin levyisiä kaistaleita.
Luonnonvarakeskuksen malleja hiilipäästöjen välttämiseksi on useita riippuen siitä mitä halutaan.
– Metsähallituksen päämääränä on saada metsä kasvamaan mahdollisimman hyvin uusilla reunaehdoilla, sanoo Korhonen.
Tämä tarkoitaa maaperän hiilen huomioon ottamista hakkuutavoissa.
Saarisen mukaan jatkuvapeitteinen metsien käsittely sopii periaatteessa kaikenlaisiin metsiin. Kyse on enemmänkin siitä, miten jatkuva peitteisyys tai jatkuva kasvatus halutaan määritellä.
– Esimerkiksi eri kokoisilla pienaukoilla ja kaistaleilla voidaan jatkuvaa peitteisyyttä noudattaa myös mäntymetsissä, sanoo Saarinen.
Luonnonvarakeskuksessa ovat meneillään laajat tutkimukset jatkuvan peitteisyyden metsätaloudesta. Tutkimusta tehdään niin kasvun, uudistumisen, korjuuongelmien, taloudellisen kannattavuuden kuin ympäristövaikutustenkin osalta. Tuloksia julkaistaan sitä mukaa kun tutkimukset edistyvät.
Lähivuosina nähdään, miten Ukonmurronnevan männyt pärjäävät.
Mitä ajatuksia uutinen herätti? Voit keskustella aiheesta 31.3. klo 23 asti.