Eduskunnan talousvaliokunnassa on parhaillaan vireillä hallituksen esitys ravintoloiden sulkemisista ja niille maksettavista korvauksesta. Palkkakulut korvattaisiin kokonaan ja muista kuluista kuten vuokrista 70 prosenttia.
Alaa edustavan Maran mielestä valtion olisi korvattava kaikki menetykset.
Teollisuusneuvos Mikko Huuskonen työ- ja elinkeinoministeriöstä kertoo, ettei esityksiin olla tekemässä muita muutoksia kuin sulun keston osalta. Saman totesi jo maanantaina myös työministeri Tuula Haatainen (sd.).
– Tukipaketti olisi samanlainen kuin aiemmin esitettiin, teollisuusneuvos Huuskonen vahvistaa.
Säännökset koskevat yrityksiä, joissa on enintään 49 työntekijää.
Korvauspotti kasvaa
Sulkemisesta aiheutuvien korvausten määräksi arvioitiin alun perin noin 70 miljoonaa euroa. Sulkemisajan pidentyessä myös korvaussummat todennäköisesti kasvavat.
– Tarkoitus on huomioida säädettävänä olevassa laissa sulkemisen jatkaminen ja oikeus korvaukseen pidemmältä ajalta.
Sulkemiskorvaus perustuisi yrityksen kuluihin helmikuussa 2021. Samoin pitäisi tehdä ilmoitus siitä, kuinka suurta osaa liiketoiminnasta sulkeminen koskee.
– Ravintolat voivat hakea Valtiokonttorista sulkemiskorvausta, sitten kun eduskunnassa vireillä oleva laki saadaan hyväksyttyä ja Valtiokonttorin haku avattua. Tämä tapahtuu huhtikuun aikana, teollisuusneuvos Huuskonen selvittää.
Hänen mukaansa koko paketin valmistelu on tapahtunut kiireellisenä ja tavoitteena on mahdollisimman nopea tuen maksatus.
Lähikontaktit halutaan minimiin
Hallitus pitää ravintolasulun jatkamista välttämättömänä tautitilanteen vuoksi. Esityksen mukaan sululla tavoitellaan ihmisten välisten fyysisten lähikontaktien rajoittamista ja siten pandemian hidastamista.
Väliaikaisesti suljettuja ovat edelleen kahvilat, ravintolat, baarit ja yökerhot. Rajoitus koskee myös ravintoloiden terasseja. Esimerkiksi henkilöstöravintoloita sulku ei koske.
Ravitsemisliikkeet ovat tällä hetkellä suljettuina asiakkailta seuraavissa maakunnissa: Uusimaa, Varsinais-Suomi, Satakunta, Kanta-Häme, Pirkanmaa, Päijät-Häme, Kymenlaakso, Etelä-Karjala, Etelä-Savo, Keski-Suomi, Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Lappi, Ahvenanmaa.
Sulun piiriin eivät kuulu seuraavat maakunnat: Pohjois-Karjala, Keski-Pohjanmaa, Kainuu ja Pohjois-Savo. Näillä alueilla ravitsemisliikkeiden tulee noudattaa tartuntatautilain ja sen nojalla annettuja säännöksiä.
Lue lisää: