Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Teki heti mieli halata.
Näin Wivi Lönn ajatteli, kun tapasi Hanna Parviaisen ensimmäisen kerran. Heistä tuli heti hyvät ystävät, ehkä pariskuntakin.
Elettiin vuotta 1911.
Lönn ja Parviainen muovasivat Jyväskylän kaupunkikuvaa ja teollisuutta sata vuotta sitten. Heidän perintönsä näkyy kaupungissa edelleen.
He olivat uranuurtajia, itsenäisiä ja koulutettuja naisia. Lönn oli ensimmäinen suomalainen nainen, joka perusti oman arkkitehtitoimiston. Parviainen sai ensimmäisenä naisena Suomessa kauppaneuvoksen arvonimen.
Tähän asti kaksikko on ollut suurelle yleisölle melko tuntematon, mutta nyt he kiinnostavat laajasti.
Lönnin elämästä kertoo helmikuussa ilmestynyt Pirkko Soinisen romaani. Jyväskyläläinen Jussi Jäppinen kirjoittaa parhaillaan arkkitehdistä tietokirjaa, joka julkaistaan syksyllä. Syksyllä ilmestyy myös Kristiina Markkasen ja Leena Virtasen kaksoiselämäkerta Lönnistä ja Parviaisesta.
Arkkitehtuurimuseo kokoaa ensi vuodeksi näyttelyä Lönnin töistä ja suunnittelee festivaalia hänen 150-vuotissyntymäpäiväkseen toukokuulle 2022. Myös Keski-Suomen museoon tulee näyttely Wivi Lönnistä.
Mitä vain unelman eteen
Perustan isona oman arkkitehtitoimiston. Wivi Lönn päätti sen jo lapsena. Ajatus oli 1800-luvun loppupuolella ennenkuulumaton. Naiset olivat lähinnä kotiäitejä ja kävivät töissä vain, jos oli aivan pakko.
Lönn oli lapsena hyvä matematiikassa ja taitava piirtämään. Se ohjasi uravalintaa.
Mathilda-äiti kannusti. Hän oli itsekin haaveillut arkkitehdin urasta, mutta hänen isänsä ei hyväksynyt sitä. Ilman perheen tukea Wivi Lönnin unelma olisi tuskin koskaan toteutunut.
Tampereen rakennusmestarikouluun hyväksyttiin ensimmäiset naisopiskelijat, kun Lönn oli parikymppinen. Hän opiskeli siellä vuoden luokkansa priimuksena. Rehtorin mielestä taidot valuivat hukkaan rakennusmestarina, joten hän kannusti Lönniä suuntaamaan arkkitehtuuriopintoihin Helsingin polyteknilliseen opistoon.
Polyteknillisessä rehtori Gustaf Nyström huomasi Lönnin taidot ja opettaja Onni Tarjanne palkkasi opiskelijan piirtäjäksi arkkitehtitoimistoonsa.
Lönn oli päättäväinen, kunnianhimoinen ja valmis tekemään mitä vain unelmansa eteen.
– Lönn saattoi murtaa aikansa normeja, koska arvostetut arkkitehdit tunnistivat hänen lahjakkuutensa varhain ja tukivat häntä. Lisäksi hänellä oli kova palo alalle. Häntä ei juuri kiinnostanut, mitä muut ajattelivat, summaa Arkkitehtuurimuseon amanuenssi Anna Autio.
Kotiäidin rooli ei kiinnostanut
Hanna Parviaisen Maria-äiti oli toista maata kuin Mathilda Lönn. Uskonnollinen Maria halusi tyttärestään perheenäidin.
Parviainen kävi säätyläistyttöjen tapaan tyttökoulun ja opiskeli vuoden Genevessä ranskankielisessä sisäoppilaitoksessa. Suomessa hän kävi keitto- ja käsityökoulun sekä Punaisen ristin samarialaiskurssin.
Kaikki se valmensi häntä kotiäidin rooliin.
Parviainen oli kertaalleen kihloissakin, mutta erosi miehestä juuri ennen häitä. Se suututti äidin.
Parviainen oli isän tyttö, jonka haaveet olivat kaukana perinteisestä naisen roolista. Hän opiskeli Tukholmassa kauppakorkeakoulussa kirjanpitoa ja aloitti työuransa parikymppisenä isänsä Johanin sekatavarakaupan kassanhoitajana.
Isä tuki häntä uralla.
Koulurakentamisen uudistaja
Wivi Lönnin ura lähti lentoon 26-vuotiaana, kun Tampereen kaupunki pyysi häntä suomalaisen tyttökoulun suunnittelijaksi.
Samoihin aikoihin hänelle tarjottiin kouluspesialistin virkaa yleisten rakennusten hallituksesta. Se olisi ollut vakituinen työ, mutta Lönn kieltäytyi. Hän halusi toimia itsenäisesti.
Lönn oli valmistunut polyteknillisestä pari vuotta aiemmin viidentenä naisarkkitehtinä Suomessa ja työskennellyt sittemmin Gustaf Nyströmin arkkitehtitoimistossa piirtäjänä. Oman suunnittelutyön myötä hän irtisanoi itsensä ja muutti Tampereelle äitinsä luo. Siitä lähtien äiti ja tytär asuivat yhdessä Mathildan kuolemaan saakka.
Sitten Lönn lähti ensimmäiselle ulkomaanmatkalleen. Hän tutustui eurooppalaisiin kouluihin ja ihastui Skotlannin avariin ja valoisiin kivirakennuksiin. Sieltä hän nappasi idean, jolla hän uudisti suomalaista kouluarkkitehtuuria.
Lönn asetteli luokat valoisten aulojen ympärille ja hylkäsi pitkät ja pimeät käytävät, joihin koulurakentaminen oli Suomessa perustunut. Lönn halusi rakennuksista mahdollisimman valoisia.
Lönn tunnetaan parhaiten juuri kouluarkkitehtina. Hän piirsi Suomeen yli kolmekymmentä koulurakennusta ja käytti kaikissa auloihin perustuvaa pohjapiirrosta. Myöhemmin muutkin suomalaiset arkkitehdit alkoivat piirtää vastaavia tilaratkaisuja kouluihin.
“Naikaa tuo tyttö pois kilpailemasta”
Sitten nousi kohu.
Wivi Lönn voitti ensin Aleksanterin kansakoulun ja vähän myöhemmin Tampereen paloaseman suunnittelukilpailun. Hän päihitti entiset opiskelukaverinsa ja opettajansakin.
Se ärsytti miehiä. Kilpakumppanit kritisoivat Lönnin suunnitelmia ja raatien ammattitaitoa lehtien palstoilla. Naikaa tuo tyttö pois kilpailemasta, joku totesi.
Aiemmin Lönn oli suunnitellut rakennuksia naisten käyttöön. Tyttökoulun jälkeen hän oli piirtänyt muun muassa talouskoulun Tampereelle. Nyt hän suunnitteli pojillekin suunnatun kansakoulun ja jopa paloaseman, jota pidettiin hyvin miehisenä rakennuksena.
Paloasema oli edistyksellinen. Lönn piirsi rakennuksen puolikaaren muotoon, joten hevosten vetämät palokärryt pääsivät nopeasti liikkeelle. Hän käytti myös uudenlaisia betonirakenteita, minkä ansiosta sisätiloihin ei tarvittu liikkumista vaikeuttavia pylväitä.
Kohuissa oli hyvätkin puolensa. Lönnin nimi iskostui suomalaisten mieliin. Uransa aikana hän piirsi rakennuksia eri puolille Suomea Sodankylästä Hankoon.
– Lönn oli valtakunnallisesti hyvin merkittävä arkkitehti, koska hän suunnitteli paljon suurisuuntaisia julkisia rakennuksia, Arkkitehtuurimuseon Anna Autio sanoo.
Suomalainen kilpailujärjestelmä auttoi Lönniä uran alussa. Ehdotukset jätettiin nimimerkillä, minkä ansiosta hän sai suunnitella monia rakennuksia, jotka eivät aikalaisten mielestä sopineet naisarkkitehdille.
Nyt on synti tullut tähänkin pitäjään, pappi julisti saarnassaan Joutsassa.
Se johtui Lönnistä. Hän oli edellisenä päivänä pyöräillyt housuissa ystävänsä huvilalta Joutsan kirkonkylälle. Papin mielestä se oli siveetöntä.
Myöhemmin Lönn kulki käytännön syistä rakennustyömailla veljensä vanhoissa housupuvuissa, vaikka se aiheutti ihmetystä ja supattelua.
Moderni maatilan johtaja
Samaan aikaan Jyväskylässä Hanna Parviainen sai perheensä Sulkulan maatilan vastuulleen. Hän oli 26-vuotias.
Parviainen peri asemansa. Isä Johan rikastui muun muassa viinatehtaalla ja sahalla.
Hanna Parviainen johti maatilaa modernilla ja innovatiivisella otteella. Hän jalosti karjaa ja hevosia, viljeli kaloja, teki teitä, perusti turvepehkutehtaan.
Hän oli myös empaattinen hyväntekijä, joka sai tuon tuosta avunpyyntöjä vähäosaisilta. Hän auttoi erityisesti leskiä, orpoja ja naisia, lahjoitti rahaa ja kiinteistöjä järjestöille.
Työhuoneen seinät täyttyivät kunniakirjoista ja järjestöjen diplomeista.
Käytännöllisyys edellä
Kiitokset Armas Lindgrenille tilaratkaisuista ja Wivi Lönnille koristeluista, totesi Viron Estonia-teatterin johtaja juhlapuheessaan uuden rakennuksen vihkiäisissä.
Puhuja erehtyi työnjaosta. Lönn oli piirtänyt tilaratkaisut, entinen opiskelukaveri Lindgren koristelut. Se oli tuolloin kummallista, koska naisarkkitehtejä pidettiin lähinnä koristelijoina.
Lönnin tavaramerkki olivat juuri käytännölliset pohjaratkaisut. Hän lähestyi tiloja käyttäjän näkökulmasta eikä juuri innostunut trendikkään jugendin koristeellisuudesta.
Ensimmäiseksi Lönn kuvitteli mielessään, miltä tuleva rakennus näyttää. Se oli hänen mielestään arkkitehdin tärkein taito. Vasta sitten hän alkoi piirtää. Hän työskenteli nopeasti ja saattoi piirtää isonkin kilpailuehdotuksen päivässä.
Burnout ja rauha Jyväskylässä
Nykyään puhuttaisiin burnoutista.
Tampereen vuosina Lönn työskenteli kellon ympäri. Päivisin hän kiersi rakennustyömailla, iltaisin ja viikonloppuisin tarkisti piirtäjiensä työt ja teki heille uudet luonnokset seuraavaa päivää varten.
Lönn unohti syödä ja nukkua.
Hän oli perustanut oman arkkitehtitoimiston Tampereelle pian tyttökoulun suunnittelun jälkeen ja työllisti parhaimmillaan kuusi avustajaa.
– Lönn halusi todistaa itselleen ja muille, että nainen pystyy tekemään merkittäviä suunnittelutöitä, pohtii kirjailija Pirkko Soininen.
Lönn oli lähes nelikymppinen. Hän halusi paeta Tampereen hektistä elämää.
Hän osti tontin Jyväskylän Seminaarinmäeltä, suunnitteli tontille huvilan ja muutti äitinsä kanssa kaupunkiin, jossa hänen molemmat veljensä asuivat.
Elämä rauhoittui, mutta työt eivät loppuneet. Uudesta naapurustosta alkoi tipahdella tilauksia. Lönn suunnitteli Seminaarinmäelle melkein kokonaisen huvilakaupunginosan, yli kymmenen yksityisasuntoa.
Äiti yritti erottaa kaksikon
Wivi Lönnin ystävä halusi Hanna Parviaisen luo kylään. Hän ihaili itsenäistä uranaista. Pidättyväinen Lönn ei tuntenut maatilan johtajaa ja vastusteli, mutta lähti kuitenkin Sulkulaan.
Lönn ja Parviainen ystävystyivät heti. Molemmat olivat nelikymppisiä, itsenäisiä uranaisia. Kumpikin oli kieltäytynyt kotiäidin roolista, avioliitosta ja lapsista. Heitä yhdisti myös itseluottamus ja itsepäisyys, joiden ansiosta he pärjäsivät miehisillä urillaan.
Kaksikko vietti jatkuvasti aikaa yhdessä.
– He olivat varmasti henkisenä tukena toisilleen, rohkaisivat ja kannustivat, pohtii kirjailija Pirkko Soininen.
Mathilda Lönn yritti erottaa tyttärensä Parviaisesta ja houkutteli hänet muuttamaan Helsinkiin. Lönn asui Jyväskylän huvilassaan seitsemän vuotta ennen kuin taipui äitinsä tahtoon.
Parviaisen suku omisti sahan ja vaneritehtaan Jyväskylän Säynätsalossa. Johan-isän kuoleman jälkeen tehtaan johtoon astui Hugo-veli. Kun Hugo kuoli nuorena sydänkohtaukseen, Hanna halusi johtajaksi.
Se ei käynyt päinsä. Paikan sai Walter-veli, vaikka hän oli lääkäri ja Hanna olisi ollut hommaan paljon pätevämpi.
Walterkin kuoli sydänkohtaukseen vain muutaman vuoden päästä. Silloin, yli viisikymppisenä, Hanna Parviainen lopulta peri perheyhtiön johtopaikan.
– Hannalle ikään kuin lankesi veljien kuolemien takia vastuullinen työ, jossa hän sitten pärjäsikin ihan hyvin, kirjailija Pirkko Soininen sanoo.
Paremmat olot työntekijöille
Tehtaan työntekijöiden olot kohenivat Hannan kaudella.
Hän rakennutti Säynätsalon tehdasalueelle sairaalan, vanhainkodin, lastentarhan ja työläisille parempia asuntoja. Se oli uutta, harva johtaja panosti työntekijöiden hyvinvointiin.
Arkkitehti löytyi läheltä. Wivi Lönn oli piirtänyt Säynätsaloon toimistotaloja jo Hugon kaudella, ja nyt hänen kädenjälkensä siellä laajeni. Muuratsalon saaren Haikan alueen hän piirsi asemakaavaa myöten.
Hanna Parviainen vei Wivi Lönnin teollisuusmaailmaan. Parviainen tutustutti Lönnin myös muihin teollisuussukuihin, joille arkkitehti piirsi muun muassa toimistorakennuksia.
Toistensa vastakohdat
Mathilda-äiti piti rakennusten vihkiäispuheet Wivi Lönnin puolesta uran alkuaikoina. Arkkitehti itse pelkäsi julkista esiintymistä.
Sittemmin Lönnistä tuli töissään itsevarma. Hän vaati työntekijöiltään paljon ja antoi taitamattomille ja niskuroiville potkut.
Yksityiselämässään Lönn oli introvertti, joka ei pitänyt melua itsestään.
Hanna Parviainen oli ihan erilainen. Hän oli impulsiivinen, temperamenttinen ja ulospäinsuuntautunut.
Iloinen ja puhelias Parviainen rakasti loisteliaita juhlia ja järjesti niitä usein. Kaksikolla oli laaja yhteinen ystäväpiiri, johon kuului lukuisia aikakauden merkkihenkilöitä. Heistä pidettiin ja heitä arvostettiin.
Yhteinen asunto Helsingissä
Ei ole aikaa, olen matkoilla.
Lönn alkoi vastailla näin isoihinkin työtarjouksiin 1920-luvulla. Hän oli viisissäkymmenissä.
Lönn ja Parviainen matkustelivat yhdessä Euroopassa, kävivät vuosittain Saksassa kylpylöissä ja hankkivat yhteisen asunnon Pariisista kahdeksi vuodeksi. Matkat kestivät kuukausia.
Vähän myöhemmin he muuttivat yhteiseen asuntoon Helsinkiin, nykyisen hotelli Helkan tiloihin. Lönn oli piirtänyt NNKY:n rakennuksen ja Parviainen lahjoittanut rakennustöihin 12 miljoonaa silloista markkaa sillä ehdolla, että he saisivat elinikäisen asumisoikeuden taloon.
Lönn ja Parviainen olivat läheisiä, mutta suhteen laadusta ei ole tarkkaa tietoa. Pirkko Soininen kuvaa sen intiiminä tuoreessa romaanissaan.
– Minulle jäi käsitys, että he rakastivat toisiaan ja olivat pariskunta. Mutta se on minun tulkintani arkistomateriaaleista, Soininen sanoo.
Hanna Parviainen ehti johtaa suvun tehtaita kymmenisen vuotta. Sitten ura päättyi huonosti.
Parviainen halusi johtaa tehdasta isänsä tapaan autoritäärisesti ja ajautui riitoihin muun johtoportaan kanssa.
Hän joutui myös taloudellisiin vaikeuksiin todennäköisesti avokätisten lahjoitustensa takia. Sitten iski 1930-luvun lama. Lopulta hänen oli pakko myydä osakkeensa vuonna 1936.
Pari vuotta myöhemmin, 63 vuotiaana, Parviainen kuoli sydänkohtaukseen. Hän testamenttasi puoli miljoonaa markkaa Suomen Kulttuurirahastolle ja lopun omaisuutensa NNKY:lle.
Tienraivaaja ja esikuva
Tulin vanhaksi liian varhain, Wivi Lönn on todennut haastattelussa. Hän lopetti arkkitehdin työt kuusikymppisenä, 1940-luvulla.
Funktionalismi ja modernismi olivat lyöneet läpi Suomessakin. Rakennustekniikat muuttuivat.
Seuraavien sukupolvien naiset jatkoivat Lönnin jalanjäljissä. Naisarkkitehtien määrä kasvoi nopeasti.
Lönnin 70-vuotisjuhliin kokoontui nelisenkymmentä suomalaista naisarkkitehtiä. He perustivat samana päivänä Suomen naisarkkitehtein yhdistyksen Architectan. Myöhemmin Lönnistä tuli yhdistyksen kunniajäsen, ja 90-vuotiaana hän sai professorin arvonimen.
– Lönnin merkitys edelläkävijänä ja innoittajana naisarkkitehdeille oli hyvin suuri. Se tunnistettiin jo hänen omana aikanaan, Arkkitehtuurimuseon Anna Autio sanoo.
Lönn tiesi merkityksensä itsekin ja halusi auttaa muita naisia. Hän palkkasi Tampereen-toimistoonsa avustajiksi lähinnä naisia ja suunnitteli rakennuksia useille naisten johtamille instituutioille, muun muassa Ebeneser-lastentarhaseminaarille Helsinkiin.
Sittemmin Lönn jäi suurten sankariarkkitehtien, kuten Alvar Aallon, varjoon. Monet merkittävistä suunnittelutöistä menivät pitkään yksinomaan Armas Lindgrenin nimiin.
– Lönn ei ollut ulkoiselta olemukseltaan sankariainesta. Hän oli luonteeltaan vaatimaton. Se on yksi selvä syy, minkä takia hän ei ole saanut yleistä huomiota, tietokirjailija Jussi Jäppinen pohtii.
Nyt Lönn kiinnostaa jälleen. Hän liittyy Minna Canthin, Helene Schjerfbeckin, Ellen Thesleffin, Tove Janssonin ja muiden viime aikoina pinnalle nousseiden naistaiteilijoiden joukkoon. Yksi syy kiinnostukseen lienee se, että ensi vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta Lönnin syntymästä.
– Lönn oli pitkään täysin näkymätön arkkitehtuurialalla. Nyt hänellä on kova noste. Hän ansaitsee sen, että hänestä tulee suurelle yleisölle tuttu nimi, sanoo Anna Autio.
Jutun faktat perustuvat Arkkitehtuurimuseon amanuenssin Anna Aution, kirjailija Pirkko Soinisen ja tietokirjailija Jussi Jäppisen haastatteluihin. Lisäksi lähteinä on käytetty Arkkitehtuurimuseon kuvausta Wivi Lönnistä ja Kansallisbiografian kuvausta Hanna Parviaisesta.