Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Toisen asteen ja yläkoulujen etäopetus jatkumassa Uudellamaalla ja Päijät-Hämeessä pääsiäiseen saakka, Varsinais-Suomessa yläkoulujen osalta sama suunnitelma

Kanta-Hämeen koronanyrkki kokoustaa asiasta huomenna.

Tyhjä luokkahuone.
Etäopetus jatkuu Uudellamaalla toisella asteella ja yläkouluissa, alakoulut pysyvät lähiopetuksessa. Kuva: Benjamin Suomela / Yle
Veikko Eromäki,
Riitta Tapiomäki
Avaa Yle-sovelluksessa

Uudenmaan alueellinen koronakoordinaatioryhmä on suosittanut Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, että etäopetus jatkuu pääsiäiseen saakka, kertoo HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi. Uudenmaan koronakoordinaatioryhmä suosittelee sekä toisen asteen koulutuksen että yläkoulujen opetuksen jatkamista etäopetuksena pääsiäiseen 5.4. saakka.

– Jokainen kunta päättää asiasta itsenäisesti, mutta uskoisin että näin toimitaan, Mäkijärvi sanoo.

Alakouluissa jatkuu lähiopetus. Opetuksen järjestämistä arvioidaan uudelleen tilanteen mukaan 30. maaliskuuta.

Myös pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä linjasi jatkoa rajoituksille. Toisen asteen osalta lopullisen päätöksen tekevät kaupungit. Yläkoulujen osalta aluehallintovirasto tekee päätöksen koulujen tilojen sulkemisesta. Kaupungit puolestaan päättävät poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä.

Yläkoulut ja toisen asteen opetus ovat tällä hetkellä Helsingissä etäopetuksessa 28.3. asti voimassa olevien rajoitusten mukaisesti.

Keskustelu etäopetuksen jatkumisesta on käynyt kuumana viime päivinä ja esimerkiksi Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren (kok.) on ottanut esille sen, miten hallituksen päätösten viivästyminen on vaikeuttanut kuntien päätöstentekoa.

Etäopetus jatkuu myös Varsinais-Suomen yläkouluissa

Myös Varsinais-Suomessa yläkoulut jatkavat etäopetuksessa 5. huhtikuuta saakka, linjaa Lounais-Suomen aluehallintovirasto. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin koronakoordinaatioryhmä suositti etäopetukselle jatkoa jo tiistaina.

Avi päätyi samaan, kertoi Lounais-Suomen aluehallintoviraston johtaja Heikki Mäki keskiviikkona iltapäivällä**.**

– Tartuntatautilain 58 pykälän yksi momentin nojalla määräämme Varsinais-Suomen kuntia siten, ettei tiloja saa käyttää vuosiluokkien 7–9 opetuksen järjestämiseen. Siinä on lisätarkennuksena, miten tiloja voidaan käyttää.

Varsinais-Suomen koronatartuntojen määrä kasvaa. Ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä 250 sataatuhatta asukasta kohden viimeisen kahden viikon ajanjaksolta. Turun ilmaantuvuusluku on jopa 400.

Vaihtelevia käytäntöjä eri puolilla maata

Päijät-Hämeen kunnat ja hyvinvointiyhtymä päättivät tänään jatkaa yläkoulujen ja toisen asteen opetuksen etäkoulusuositusta 5. huhtikuuta asti. Syynä tähän on Päijät-Hämeen alueen koronatilanne, joka jatkuu vakavana. Kanta-Hämeen koronanyrkki kokoustaa asiasta huomenna.

Etelä-Savossa Mikkelin, Savonlinnan ja Pieksämäen yläkouluissa ollaan näillä näkymin palaamassa lähiopetukseen ensi maanantaina. Asiasta ei kuitenkaan ole kaupunkien sivistystoimessa täyttä varmuutta. Sairaanhoitopiireiltä ja muilta viraomaisilta odotetaan edelleen vahvistusta, voidaanko etäopetus purkaa suunnitellusti.

Kymenlaaksossa alueellinen koronakoordinaatioryhmä on tänään antanut suosituksen, että yläkouluiset palaavat lähiopetukseen ensi maanantaista alkaen alueen huonontuneesta koronatilanteesta huolimatta. Myös toisella asteella voidaan järjestää lähiopetusta turvajärjestelyt huomioiden. Lukioissa tulisi vielä ylioppilaskirjoitusten ajan suosia ensisijaisesti etäopetusta. Päätökset ja tarkemmat ohjeet opetuksen järjestämisestä tehdään kunnissa.

Keski-Suomessa Jyväskylässä yläluokat eivät ole sulkutilan aikana olleet etäopetuksessa. Etäopetukseen ei ole myöskään tarvetta siirtyä, sillä kaupungissa ei ole tartuntoja yläluokkaikäisillä lapsilla. Myöskään maakunnan muissa kunnissa ei ole oltu etäopetuksessa sulkutilan vuoksi. Laukaan kunnassa yläluokat ovat tänään siirtyneet etäopetukseen kunnan pahentuneen tautitilanteen vuoksi.

Pohjois-Pohjanmaalla ainoastaan korkeakoulut säilyvät etäopetuksessa. Peruskoulut ja toisen asteen opetus jatkuvat lähiopetuksena. Koronaepidemia on maakunnassa kiihtymisvaiheessa. Alueellinen koordinaatioryhmä linjasi tiistaina, että nykyisillä koronasuosituksilla jatketaan 25. huhtikuuta saakka.

Eriäviä mielipiteitä etäopetuksen tarpeellisuudesta

Koulujen tilanteen suhteen on esitetty viime aikoina paljon erilaisia mielipiteitä eri tahoilta. Lähiopetukseen palaamisen puolesta on puhunut muun muassa HUSin lasten infektiotautien erikoislääkäri, professori Harri Saxén, jonka mukaan koulusulku ei ole tehokas keino vähentää tartuntoja. Pääministeri Sanna Marin (sd.) taas oli sitä mieltä, että pahimmilla epidemia-alueilla olisi syytä jatkaa etäopetusta tartuntojen hallitsemiseksi.

Opetusministeri Jussi Saramo (vas.) twiittasi tänään pitkän ketjun koulujen tilanteesta. Saramon mukaan tilannetta voisi helpottaa oppilailla ja opettajille esimerkiksi vuorottelemalla etä- ja lähiopetusta vuorotteluhybridimallilla. Tästä on ollut Saramon mukaan hyviä kokemuksia joissain kunnissa.

Voit keskustella aiheesta tämän jutun alla keskiviikkona 24.3. kello 23 saakka.

Suosittelemme