Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Sijoituskirjailija Unna Lehtipuun mukaan jokaisella meistä on oma rahatarina: "Se löytyy kun mietti omia tunteita rahankäyttäjänä"

Tunteiden väärä hoitaminen rahalla voi näkyä muun muassa turhana ostamisena.

Unna Lehtipuu: "Jokaisella on oma rahatarina"
Velipekka Pekkola
Avaa Yle-sovelluksessa

Unna Lehtipuu on viestintäyrittäjä ja tietokirjailija, joka tunnetaan useista sijoittamista ja rahankäyttöä käsittelevistä blogeista ja tietokirjoista. Se millaiset taidot kullakin on rahan käyttäjänä, riippuu Lehtipuun mukaan jokaiselle yksilöllisestä rahatarinasta.

– Se usein alkaa lapsuudessa ja muotoutuu sitä kautta, miten perheen vanhemmat ja esimerkiksi naapurit puhuvat rahasta. Mitä ne ajattelevat siitä, ja miten ne toimivat rahan kanssa. Miten näemme vaikka naapuruston puhuvan siitä, että joku on rikas, tai joku on köyhä, ja millaisia arvolatauksia rahaan liittyy.

Pelkästään rahan, omien seteleiden ja kolikoiden katsominen aiheuttaa Lehtipuun mukaan eri ihmisillä erilaisia tunteita.

– Siellä voi lukea vaikka turvallisuus tai valta. Eli mitä meille merkitsee se, että meillä on rahaa.

Oman rahatarinansa voi löytää myös ajattelemalla omia tunteita rahankäyttäjänä.

– Mitä tunteita nousee vaikka siitä, että nyt korona-aikana työt lakkaavat, tai menettää tuloja. Miten vahvoja turvattomuuden tunteita se herättää. Ja miten alkukantaisiin tunteisiin tai vanhoihin muistoihin silloin palataan.

Aikuisena yritetään Lehtipuun mukaan usein kompensoida jo varhain lapsuudessa syntyneitä rahatarinan juuria.

– Jotta omaa rahatarinaa voi muuttaa paremmaksi, se vaatii joskus kovaakin vääntöä. Jollakin voi olla hyvä ja suotuisa rahatarina, ja toisella käyttäytyminen voi olla tuhoavaa, eli hoidetaan väärällä tavalla tunteita rahan avulla.

Tunteiden väärä hoitaminen rahalla voi näkyä muun muassa turhana ostamisena.

– Silloin kun meillä on vaikka töissä rankkaa, puolison kanssa rankkaa, tai elämässä rankkaa, niin koemme että meistä puuttuu palanen, tai kaikki ei ole ihan paikallaan. Silloin me helposti täytämme tyhjyyttä esimerkiksi ostamalla. Hyvin usein tuollaiset tunteet menevät rahankäyttöön.

Katso tästä Unna Lehtipuun koko haastattelu:

Suosittelemme