Tulevana viikonloppuna Ylen kanavilla mähistään laadukkaan Counter-Strike: Global Offensiven merkeissä. Kansainvälisen BLAST Premier -turnaussarjan karsintakisana toimiva Nordic Masters kerää kokoon kahdeksan eurooppalaista huippujoukkuetta, ja mukana ovat myös Suomen kaksi ehdottomasti kovinta tiimiä: ENCE ja HAVU.
Suomen esikarsinnoista Nordic Mastersiin paikan saanut HAVU hakee viikonloppuna revanssia ENCEstä. Tätä nykyä kahden suomalaisen – Aleksi "allu" Jallin ja Joonas "doto" Forssin – ja kolmen ulkomaalaisen pelaajan voimin pelaava ENCE päihitti viherpaidat parin viikon takaisessa showoff-ottelussa niukin lukemin 2-1.
Odotettu uusintakohtaminen odottaa kuitenkin vasta potentiaalisesti sunnuntain jatkopeleissä, sillä tiimit aloittavat eri lohkoissa. HAVU aloittaa pelinsä perjantaina A-lohkossa, jossa pelaavat myös tätä nykyä brassiviisikkoa peluuttava GODSENT, ruotsalaispelaajin ponnistava Galaxy Racer sekä norjalainen 777 Esports.
ENCE saa puolestaan sunnuntaina vastaansa aivan vastikään julkistetun MAD Lionsin uuden tiimin, jenkkiruotsalaisen Dignitaksen sekä tanskalaisen Team Singularityn.
Perjantain ja lauantain lohko-ottelut pelataan yhdessä kartassa ja sekä A:n että B:n kaksi parasta etenevät sunnuntain jatkopeleihin (bo3). Nordic Mastersin voittaja kruunataan sunnuntai-iltana kello 21 Suomen aikaa pelattavan finaalin päätteeksi.
Online-turnauksen taistosta odotetaan kovaa, sillä voittaja kuittaa paikan huhtikuussa pelattavaan BLAST Premier: Spring Showdown -turnaukseen, jossa pelaavat jo aivan CS:GOn maailmanlistan kärkijoukkueet.
Nordic Masters näkyy suorana 26.-28.3. Yle Areenassa ja Ylen Twitch.tv-kanavalla. Selostajapareina nähdään Arttu Hämäläinen ja ENCEn entinen valmentaja Slaava "Twista" Räsänen sekä Jaakko Palvaila ja SAWO Esportsin pelinjohtaja Lauri "NiNleX" Vanhanen.
Perjantai 26.3.
Lohko A
13:00 GODSENT - Galaxy Racer | BO1
14:30 HAVU - 777 Esports | BO1
16:00 voittajien ottelu | BO1
17:30 häviäjien ottelu | BO1
19:00 pudotuspeli | BO1
Lauantai 27.3.
Lohko B
13:00 Dignitas - Team Singularity
14:30 ENCE - MAD Lions
16:00 voittajien ottelu | BO1
17:30 häviäjien ottelu | BO1
19:00 pudotuspeli | BO1
Sunnuntai 28.3.
Huom! Kesäaika
14:00 lohko A #1 - lohko B #2 | BO3
17:00 lohko B #1 - lohko A #2 | BO3
21:00 loppuottelu | BO3