Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Nappaa ylipuutarhurin opit kolmelta kolmen minuutin videolta – aiheina taimien kasvatus, ruukkukasvien hoitaminen ja omenapuun leikkaaminen

Korona on lisännyt innostusta viljelyä kohtaan. Monet tarvitsevat apua viljelyyn.

Taimien kasvatuksen niksejä
Minna Rosvall
Avaa Yle-sovelluksessa

Taimikasvatuksen voi aloittaa jo talvella ja varsinkin maaliskuun puolivälistä lähtien. Arimpien kasvien, kuten tomaattien ja basilikojen siirtoa ulos voi joutua odottamaan kesäkuun puoliväliin asti. Kasvihuoneeseen niitä voi luonnollisesti siirtää aiemmin.

Viljelyinto on kuitenkin jo kova, ja koronapandemian aiheuttamat rajoitukset saavat monet kehittelemään mukavaa toimintaa kotioloissa. Viljely ja kasvien hoito on yksi vaihtoehto.

Puutarhaliiton mukaan joka toiselle suomalaiselle puutarha on hyvin tai melko tärkeä harrastus. Puutarhaliiton toimitusjohtaja Timo Taulavuori kertoo, että vuonna 2020 noin 60 000 uutta kotitaloutta innostui hankkimaan puutarhaan kasveja tai tarvikkeita.

Eniten puutarhasta kiinnostuneita oli viime vuonna nuorten aikuisten ryhmässä. Heidän ongelmansa on usein, etteivät he tiedä, miten ja missä harrastaa.

Taimet alulle näillä neuvoilla

Turun yliopiston kasvitietellisessä puutarhassa työskentelevä ylipuutarhuri Simo Laine vinkkaa aloittamaan taimien kasvatuksen auringonvalon lisääntyessä. Tässä muutamia vinkkejä aloittelijoille:

1) Valitse taimien kasvatukseen puhdasta multaa ja puhtaat asiat. Astiat voivat olla vaikka kierrätettyjä kukkapurkkeja, mutta ne pitää puhdistaa huolellisesti.

2) Täytä astiaan mielellään hieman kosteaa multaa lähes täyteen. Tiivistä kuohkea multa kevyesti.

3) Asettele siemenet mullan päälle ja peitä ne esimerkiksi seulotulla hiekalla.

4) Laita vettä isolle aluslautaselle ja aseta astiat sille. Kun pohjassa on reikä, kosteutuu multa hiljalleen alakautta.

5) Peitä ruukut esimerkiksi lasilevyllä tai vastaavalla, ja siirrä ne lämpimään, valoisaan paikkaan. Tarkista, ettei lämpöä tai auringonvaloa ole liikaa.

Ylipuutarhuri Simo Laine laittaa siemeniä kasvamaan ruukkuun.
Ylipuutarhuri Simo Laine kertoo, että lähiruuan viljely on tuttu trendi hänellekin. Kuva: Minna Rosvall / Yle

Ruukkukasvien hoito on nyt ajankohtaista

Moni on innostunut ruukkukasvien hoidosta. Ylipuutarhuri Simo Laine opastaa mullanvaihdon tärkeydestä Turun kasvitieteellisessä puutarhassa kasvavan, parimetrisen peikonlehden avulla.

1) Tutki kasvia ja pohdi, tarvitseeko se mullanvaihtoa. Välttämättä multia ei tarvitse vaihtaa joka vuosi. Kasvi voi pärjätä samalla mullalla parikin vuotta, jos ensimmäinen mullos on hyvin ravittu ja hoitaja käyttää kastelulannoitetta sopivasti.

2) Jos pussimullan maatuva aines on hävinnyt, niin multaa tarvitaan lisää. Joskus kasvi kasvaa niin isoksi, että on paikallaan ottaa sakset esiin. Esimerkiksi kultaköynnöksestä kannattaa napsia pistokkaita, jos viherkasvi alkaa mennä jo ympäri asunnon seiniä. Uudet alut siirretään uusille kasvualustoille.

3) Esimerkiksi peikonlehden ruukussa saisi olla soraa joukossa, sillä juuret tarvitsevat ilmavuutta. Ostomullat voivat olla niin tiiviitä, että mukana saa olla jopa puolet karkeaa soraa.

4) Kastele uusi mullos varovaisesti. Lannoitusta ei tarvitse heti aloittaa. Ruukkuun kannattaa jättää kasteluvara niin, ettei multa ylety aivan ruukun pintaan saakka.

5) Vanhat lehdet kannattaa leikata pois ja kasvi kannattaa tutkia, ettei siinä ole tuholaisia.

6) Monet huonekasvit pitävät kosteasta ympäristöstä. Esimerkiksi peikonlehteä kannattaa suihkuttaa ja viedä vaikka välillä suihkuun. Kosteutta saa lisättyä myös laittamalla kasvin ajoittain isoon, vedellä täytettyyn astiaan.

Miten leikkaan omenapuun oikein?

Omenapuun leikkaaminen on monelle haastavalta tuntuva tehtävä kotipuutarhassa. Puun voi leikata liian rankalla kädellä tai sitten sitä ei tohdi leikata tarpeeksi. Omenapuun leikkaamiseen annetaan vinkkejä muun muassa keväisillä puutarhamessuilla.

Koska messuja ei nyt ole, pyysimme ylipuutarhuri Simo Lainetta antamaan perusvinkit leikkaamiseen. Nyt on hyvä aika leikata omenapuut.

1) Kannattaa pohtia aluksi, mikä on omenapuun tehtävä pihassa. Halutaanko paljon satoa tai onko puu pikemminkin paikka linnunpöntölle? Vai onko omenapuun tehtävä kenties kannatella riippukeinua tai vain olla kaunis kukkimisaikaan?

2) Jos tavoite on, että omenoitakin tulee, puusta pitää saada ilmava. Näin kosteat taskut ja sniiden myötä tuholaiset saadaan pysymään poissa.

3) Puu pitää saada vaakasuuntaiseksi, jotta puussa ei olisi liikaa pystyjä piiskahaaroja. Vaakasuoraan kasvaviin oksiin tulee myös enemmän kukkasilmuja kuin luutamaisiin puihin.

4) Vanhaa puuta kannattaa leikata pikku hiljaa. Varo, ettet poista liikaa kukkasilmuja, muuten et saa ihailla kukkia etkä saa omenoita.

5) Revenneet ja kuolleet oksat poistetaan. Jos pieniä kääpiöversoja on monia samassa oksassa, voi niitäkin poistaa. Näin oksa jaksaa kantaa paremmin omenoita.

6) Voimakkaat puun ristiin menevät oksat kannattaa myös leikata pois. Ilmavuus ei muuten säily.

Siemenhyllyillä riittää kuhinaa puutarhamyymälässä

Myymälävastaava Paula Pesonen Raision Kukkatalosta.
Myymälävastaava Paula Pesonen Raision Kukkatalosta kertoo, että heidän kejussaan siemenmyynti on kasvanut 80 prosenttisesti. Kukkia kannattaa suosia, sillä he houkuttelevat puutarhaan tärkeitä pölyttäjiä. Kuva: Minna Rosvall / Yle
Raision Kukkatalo
Puutarha-alan liikkeissä riittää väkeä myös toisena koronakeväänä. Viime vuonna osa tuotteista loppui kesken. Kuva: Minna Rosvall / Yle
Anu Laine ostoksilla Raision Kukkatalossa.
Anu Laine tuli ostamaan kukkia pihalle, mutta aikoo kokeilla popcornin viljelyä uutena trendinä. Kuva: Minna Rosvall / Yle
Sirje Rautmets ostoksilla Raision Kukkatalossa.
Sirje Rautmets etsi puutarhaliikkeestä suurten auringonkukkien siemeniä. Hän laittaa ne aluksi ruukkuun kasvamaan ja siirtää myöhemmin pihalle. Kuva: Minna Rosvall / Yle

Keskustele aiheesta Yle Tunnuksella. Kommentointi sulkeutuu 4.4. kello 23.

Lue lisää:

Siementen menekki yllätti kauppiaat viime vuonna ja teki saman tänä vuonna uudelleen – Hyötykasviyhdistys: "Kysyntä räjähti jo tammikuussa"

Suosittelemme sinulle