Miesten lentopallon Mestaruusliigan kausi huipentuu runkosarjan kauden kahden parhaan joukkueen kohtaamiseen. Historiansa ensimmäisen mitalin jo varmistanut Savo Volley ja hallitseva mestari VaLePa lyövät yhteen ensin Pielavedellä ja sitten Sastamalassa.
Mestaruus saavutetaan kahdella voitolla. Finaalisarjan käynnistyy torstaina Savo Vollyen kotiottelulla Pielavedellä ja jatkuu lauantaina Sastamalassa VaLePan kotiluolassa. Tarvittaessa kolmas kohtaaminen pelataan tiistaina 30.3. Pielavedellä. Finaaleissa ei ole yleisöä.
VaLePa puolustaa mestaruutta kolmelta edelliseltä loppuun pelatulta kaudelta ja esiintyy nyt finaalissa viidennen kerran perättäin. Savo Volley yrittää puolestaan palauttaa lentopallovaltikan takaisin Savoon sitten Pielaveden Sammon mestaruuden 2009.
Savo Volleyn Siltalan mukaan homma ei jää kiinni motivaatiosta
37-vuotias yleispelaaja Antti Siltala kuuluu Savo Volleyn kokeneimpaan kaartiin. Edellisen kerran hän pelasi SM-finaalissa vuonna 2007. Maajoukkueen entinen kapteeni pelasi ulkomailla 11 peräkkäin ennen paluutaan Savoon vuonna 2018.
– On hienoa pelata finaaleissa, sillä ei näitä joka vuosi tule eteen. Tämä on seuralle hieno vuosi, kun vaikea koronavuosi on takana. On hienoa nähdä, että seurassa on tehty asioita oikein. Olen itse suhteellisen aktiivisesti seuratoiminnassa mukana, Savo Volleyn perustajiin ja hallitukseen kuuluva Siltala sanaili Yle Urheilulle puhelinhaastattelussa finaalien alla.
– Koko porukalla on varmasti motivaatiota. Tässä on ollut raskas vuosi monellakin tapaa, kun korona on tehnyt omat haasteensa ja katsomoissa ei ole porukkaa. Tässä on korkeitaan enää viikko kautta jäljellä – kyllä tässä nyt yritetään puristaa ulos viimeiset voimanrippeet. VaLePa pelaa hyvää lentopalloa, mutta uskon, että pystymme haastamaan heidät. Siihen on syynsä, että VaLePa on kestomenestyjä.
Runkosarjassa finaalijoukkueet kohtasivat vain kaksi kertaa, koska runkosarjan ottelumäärää vähennettiin koronaviruspandemian takia.
– Emme ole pitkään aikaa pelanneet VaLePaa vastaan. Varmasti hyvä ja tasainen vääntö on tulossa, sillä runkosarjassa molemmat joukkueet voittivat kotipelinsä. Varmasti tullaan näkemään hyvää lentopalloa, Siltala ennakoi.
Siltalan mukaan on hyvä asia, että finaalin voittoon vaaditaan vain kaksi voittoa. Koska yleisöä ei päästetä otteluihin, seuroilla ei ole mahdollisuutta tehdä otteluilla rahaa.
– Tällaisena vuotena tämä on ihan hyvä systeemi, kun seurat tekevät miinusmerkkiä jokaisesta pelistä. On tietysti paha, jos häviää lyhyessä sarjassa heti ensimmäisen loppuottelun.
VaLePan Esko: "Pitää olla pientä epävarmuutta"
VaLePan 42-vuotias tähtipassari Mikko Esko vakuuttaa, että VaLePan leirissä riittää edelleen menestysnälkää. Eskon mukaan finaalisarja on raadollinen ja avauspelin tärkeys korostuu.
– Odotamme, että edessä on kovia pelejä. Kaikki tietävät panokset. Olisi hyvä aloittaa sarja vierasvoitolla, niin olisi mukava lähteä lauantain kotipeliin. Peli kerrallaan lähdemme pelaamaan, Esko veisteli Yle Urheilulle puhelimitse.
Mestaruuteen tarvitaan tänä vuonna vain kaksi voittoa.
– Hurja systeemi, kun sarja alkaa runkosarjassa heikommin menestyneen joukkueen kotona. Toiseen peliin on varmasti kovat paineet, jos häviää ensimmäisen loppuottelun.
VaLePa on vienyt kolme viimeistä finaalia. Esko tietää, että finaaleihin ei voi mennä takki auki, kun vastassa on runkosarjan ykkönen.
– Totta kai meillä on rakentunut VaLePaan jonkinlainen voittamisenkulttuuri. Tiedämme, mitä voittaminen vaatii, mutta eivät vanhat mestaruudet auta meitä nyt. Olemme hyvässä kunnossa ja pudotuspelit ovat menneet nousujohteisesti. On luottavainen olo, mutta koskaan ei saa olla liian luottavainen, vähän pitää olla pientä epävarmuutta.
– Voitonnälkää riittää. Jos ei muuta, niin sitä ei halua, että vastustaja voittaa pelit. Onhan meillä pelaajiakin vaihtunut tässä. Joukkueessa on pelaajia, jotka hakevat ensimmäistä mestaruutta, Esko selvitti.
Kokenut passari tietää, että voitonnälkää riittää myös savolaisjoukkueessa.
– Savo on nyt ensimmäistä kertaa finaaleissa ja tämä on heille ensimmäinen mitali. Siellä janotaan kultaa yhtä paljon kuin meilläkin. Puntit ovat siinä mielessä aika tasan.
Eskon uran todellinen läpimurto lentopalloliigassa tapahtui Keski-Savon Paterissa kaudella 1997–98. Seuraavalla kaudella Esko ja Pateri voittivat Suomen mestaruuden.
Pateri-ajoilta Eskolla on hyviä muistoja Pielaveden liikuntahallista, jossa avausfinaali pelataan.
– Silloin taisteltiin savolaisina savolaisia vastaan. Savosta oli silloin paljon joukkueita, kun oli KuPS Volley, Pilaveden Sampo ja East Volley Savonlinnasta. Pelasimme juuri tuossa samaisessa Pielaveden liikuntasalissa finaalisarjaa 1990-luvun lopussa Pielaveden Sampoa vastaan. Silloin oli tosi kovia vääntöjä, kun lentopallobuumi oli juuri alkanut Savossa. Savolainen lentopallo oli kova sana siihen aikaan, Esko muisteli.
Lue myös:
Savo Volley nousi tappioasemasta Mestaruusliigan finalistiksi viisieräisessä kamppailussa
LP Viesti voiton päässä naisten lentopallomestaruudesta – "Katkaisupelit ovat haastavimmat"