Keväällä työnohjaajaksi valmistuva Agata Makowiecka, 48,on itsekin eläinlääkäri. Siksi hän tietää, miksi monet eläinlääkärit ovat jaksamisen äärirajoilla ja haluaa auttaa heitä. Jo ennen valmistumistaan hän on työskennellyt työnohjaajana kymmenien eläinlääkärien kanssa.
Eläinlääkärit kamppailevat terveysongelmien kanssa. Erityisesti isoja tuotantoeläimiä hoitavien työ on fyysisesti raskasta. Moni pieneläinklinikallakin puurtava joutuu ammatissaan päivystämään usein ja univaje saattaa jäädä pysyväksi kumppaniksi. Vastuullinen työ kuormittaa henkisesti.
Työterveyslaitos perehtyi vuonna 2018 terveysriskeihin eläinlääkärin ammatissa. Eläinlääkäreiden työolot ja terveys -kyselyn mukaan 42 prosentilla eläinlääkäreistä oli jonkinasteisia oireita työuupumuksesta, vakavia oireet olivat 1,8 prosentilla.
Makowiecka valmistui eläinlääkäriksi vuonna 2000 ja työskenteli ensin pieneläinklinikalla, mutta hän koki työn liian stressaavana. Paineita oli paljon. Hänen mielestään suuri osa niistä syntyy omista odotuksista ja halusta onnistua työssään.
Eläinlääkäri asettaa itselleen helposti liian kovia vaatimuksia. On ollut pakko olla vaativa itselleen, että on suoriutunut vaikeista pääsykokeista ja päässyt eläinlääketieteelliseen.
– Täytyisi tietää heti, mikä potilaaksi tuotua eläintä vaivaa, ja tämä on usein mahdotonta. Asiakas odottaa myös melko virheetöntä suoritusta, koska eläinlääkärikäynti maksaa aika paljon. Kollegatkin odottavat, että minä suoriudun tästä.
Lisäksi alan työkulttuuriin on pesiytynyt kuormitusta lisääviä asioita. Työtahti praktiikalla on kova ja potilasta kohden on melko vähän aikaa.
– Jos tapaus onkin ennalta luultua monimutkaisempi, on eläinlääkäri yhtäkkiä reilusti myöhässä aikataulusta. Tiedät, että odottamassa on kiukkuisia asiakkaita. Hyvin usein on päiviä, että ei ehdi käydä vessassa, saati syödä jotain.
Moni soimaa itseään liikaa
Viime vuosikymmenten aikana naisten osuus eläinlääkärikunnassa on lisääntynyt merkittävästi. Makowieckan mielestä koulutukseen pääseminen on sen verran vaikeaa, että eläinlääkäriksi valikoituu usein tunnollisia ja suorittavia ihmisiä, jotka ovat hyviä koulussa.
Armottomuus ei salli virheitä tai myötätuntoista ajattelua itseä kohtaan. On vaikea ymmärtää, että kukaan ei jatkuvasti pysty täydellisiin suorituksiin.
– Armottomuus itseä kohtaan on ammattikuntaan juurtunut tapa olla. Eläinlääkärit ovat tottuneet kulkemaan sankariviitta päällä.
Itsemyötätuntoa ei ole Makowieckan mukaan tuotu tarpeeksi esille koulutuksessa, mutta nyt eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa kiinnitetään enemmän huomiota työhyvinvointiin. Vastikään opiskelijoille järjestettiin teemaviikko työelämään astumisesta. Sen yhteydessä käsiteltiin työhyvinvointia, ja Makowiecka kävi kertomassa työnohjauksesta.
Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan eläinlääkärin on vaikea sovittaa yhteen uraa ja muuta elämään. Joka toinen eläinlääkäri kokee ammattinsa haittaavan perhe- tai kotielämää, koska työtä on liikaa ja työpäivät sekä päivystykset ovat pitkiä. Myös työn vastuullisuus ja haasteellisuus heijastuu kotiin asti.
Kuormitusta lisää yksin työskenteleminen. Joka kolmas eläinlääkäri tuntee olevansa työssään yksin usein tai aina.
Eläinlääkärin ammatista haaveillaan jo päiväkodissa
Kun syistä alalle lähtemiseen keskustellaan, eläinlääkärit mainitsevat yhä usein James Herriotin. Hän oli oikealta nimeltään James Alfred Wight, joka työskenteli Pohjois-Englannin karuissa olosuhteissa. Herriot aloitti eläinlääkärinä Yorkshiressä vuonna 1939 ja kirjoitti 1970-luvulla työstään useita omaelämäkerrallisia kirjoja. BBC teki Herriotin kirjoista suositun televisiosarjan Kaikenkarvaiset ystäväni, jota esitettiin Suomessa vuodesta 1979 lähtien.
Moni kertoo jo päiväkodissa päättäneensä, että hän haluaa eläinlääkäriksi. Halu päätyä alalle on ollut joillakin todella voimakas. Makowieckan mukaan moni on kunnianhimoinen ja haluaa kehittyä työssään mahdollisimman taitavaksi.
– Ihanteena saattaa olla eläinlääkäri, jolla on vahva kutsumus. Sellainen, joka on koko ajan käytettävissä lähes pyyteettömästi ja auttaa kaikkia avuntarvitsijoita.
Hoidot ovat parantuneet ja eri aloille erikoistuneita spesialisteja on paljon enemmän. Samalla asiakkaiden odotukset ovat kasvaneet entisestään. Paineet kasvavat myös niillä eläinlääkäreillä, jotka eivät ole erikoistuneet ammatissaan.
– Työ ei ole enää sellaista, että nypin pois nuo löysät hampaat. Ne vähintäänkin röntgenkuvataan ja katsotaan, ettei ikeniin ole jäänyt juurenpalasia.
Parempi hoito vaatii parempaa varustetasoa. Vastaanotoille on hankittu kalliita laitteita, jollaisista ei voitu edes haaveilla kymmenen vuotta sitten. Hoidot ovat parantuneet ja eri aloille erikoistuneita spesialisteja on paljon enemmän kuin ennen.
Makowieckan mukaan raha ei yleensä ole kovin tärkeää alalle hakeutuville ihmisille, ja siksi palautetta kiskurihinnoista on vaikea ottaa vastaan.
– Asiakkaat levittävät toistuvasti somessa moitteita eläinlääkäreiden ahneudesta. Alalla työskentelevän on hankala ymmärtää sitä, koska käyntimaksusta vain pieni osa päätyy eläinlääkärin palkkaan.
Sosiaalisen median aikana mustamaalauskampanjat ja maalittaminen ovat muutenkin lisääntyneet.
Hyökkäyksen kohteeksi joutuminen on yksilölle murskaava kokemus sekä henkilökohtaisella että ammatillisella tasolla, muistuttaa Makowiecka. Erityisesti eläinsuojelussa työskentelevät valvontaeläinlääkärit joutuvat kestämään sitä, että heidän ammattitaitonsa kyseenalaistetaan kovin sanakääntein.
Työnohjaus kestää jopa pari pari vuotta
Agata Makowiecka ja myös nyt keväällä valmistuva Anna Kurtén ovat tiettävästi Suomen ensimmäiset työnohjaajiksi valmistuvat eläinlääkärit. Makowiecka tekee sekä yksilöohjauksia että ryhmäohjauksia työyhteisöille.
Työnohjauksessa etsitään ratkaisua hankalaan tilanteeseen. Ohjaus etenee vaiheittain, vähän samalla lailla kuin psykoterapia. Kaikki alkaa luottamuksellisen ilmapiirin luomisella, jotta työnohjaaja ja ohjattava voivat keskustella vaikeistakin asioita. Sen jälkeen mietitään tavoite. Tämä on usein haastavaa.
– Monesti ihmiset tietävät mitä vaikeita asioita he haluavat työstään pois, mutta on paljon vaikeampaa miettiä mitä sen tilalle voisi tulla. Työnohjauksessa mietitään keinoja päästä tavoitteeseen, kertoo Makowiecka.
Yksilöohjauksessa haetaan usein apua työssä jaksamiseen.
Kuormitus työssä on niin kovaa, että uupumuksen raja alkaa lähestyä. Tai sitten ihminen on kokenut uupumuksen ja on palaamassa sairauslomalta työelämään. Aikalisä on auttanut hahmottamaan, että jatkossa on oltava tarkempi omasta jaksamisesta ja rajoista, jotta uupumus ei pääse uudestaan valloilleen.
Työnohjaus voi kestää pari vuotta ja yhä useammin laskun maksaa työnantaja. Joissakin tapauksissa mukaan otetaan koko työyhteisö. Makowieckan mukaan tällöin etsitään keinoja esimerkiksi ilmapiirin parantamiseksi
– Opetellaan muun muassa taitoja konfliktin ratkaisemiseksi. Tarkoitus on opettaa työyhteisölle keinoja, joiden avulla jatkossa pärjätään paremmin näiden asioiden kanssa.
Eläinklinikkaa johtaa tyypillisesti eläinlääkäri, joka ei usein ole saanut minkäänlaista koulutusta johtamiseen. Makowiecka korostaa, että esimieskursseista on valtavasti apua myös asiantuntijaorganisaatioissa.
– Monesti ajatellaan, että kyllä aikuiset ihmiset tietävät, mitä tänne tullaan tekemään. Mutta vaikka kuinka ollaan aikuisia, niin tarvitaan suunnannäyttäjä luotsaamaan yritystä eteenpäin.
Lemmikinomistajien isot tunteet uuvuttavat
Tamperelaisen Eläinklinikka Hakametsän henkilökunta on vastikään lähtenyt mukaan työnohjaukseen Agata Makowieckan johdolla. Pieneläinten hoitoon keskittyneellä eläinlääkäriasemalla noin 30 työntekijää ja se sai viime vuonna Eläinlääkäriliitolta tunnustuksen työhyvinvoinnin edistämisestä.
Klinikkajohtaja Janika Asteljoki kertoo, että johto pystyy tarjoamaan työntekoon hyvät puitteet ja työvälineet, mutta työyhteisön hyvinvointi lähtee kaikista sen jäsenistä.
– On tärkeää, että ihmisten kemiat toimivat hyvin yhteen. Näin suuressa porukassa hyvä kommunikointi on isossa roolissa siinä, että hommat sujuvat.
Työnohjaus tapahtuu työpaikalla ja juuri sillä ryhmällä, joka pyörittää arkea. Aluksi pohditaan pienryhmissä arjen sujuvuutta ja keksitään yhdessä keinoja hyvinvoinnin parantamiseksi.
Eläinklinikka Hakametsä järjestää vuosittain työhyvinvoinnista kyselyn, johon jokainen henkilöstöön kuuluva vastaa. Vuosittain vastauksissa nousee kärkeen se, että riittämättömyyden tunne tuo työhön lisää paineita. Tavoitteena on, että työnohjaus auttaisi työntekijöitä selkeämmin rajaamaan oman roolinsa potilastyössä.
– Omistajien huoli ja hätä on suuri, kun perheenjäsen eli lemmikki on sairas. Tämä tuo isoja tunteita mukanaan ja työntekijät ottavat tätä tunnelatausta vastaan päivittäin työssään. Tunnepuoli syö kenties jopa eniten voimavaroja, pohtii Asteljoki.
Klinikan johtajana Janika Asteljoki on myös yksilöohjauksessa. Hän on löytänyt keinoja jäsentää omaa työtään.
– Toivon, että se on tuonut tietynlaista varmuutta tähän omaan työhön jo nyt.
Kutsumusammatissa harva vaihtaa alaa
Agata Makowieckan mielestä eläinlääkärit eivät ole uskaltaneet kertoa uupumisestaan, koska he ovat ajatelleet olevansa ainoita, jotka eivät jaksa. Viime vuosina sosiaalisen median suljetuissa eläinlääkäreiden ryhmissä on nostettu kissa pöydälle ja avauduttu myös jaksamiseen liittyvistä ongelmista.
– Aiemmin luultiin, että kaikki muut kuin minä ovat väsymättömästi eteenpäin porskuttavia sankarieläinlääkäreitä. Omaa jaksamista on ollut helpompi tuoda esille, kun keskustelu käynnistyi.
Lähes kaikilla eläinlääketiedettä opiskelemaan lähteneillä on ollut suunnitelmissa työskennellä nimenomaan eläinten kanssa. Moni onkin päätynyt ensin kesätöihin kunnan eläinlääkäriksi tai yksityiselle pieneläinklinikalle. Osa on matkan varrella suunnannut muihin tehtäviin vaikkapa lääketeollisuuteen, elintarvikehygienian pariin tai ministeriöihin.
Harva on vaihtanut kokonaan alaa.
– Kouluttautuminen eläinlääkäriksi katsotaan niin isoksi satsaukseksi, että kynnys vaihtaa alaa on todella korkea. Ja kyllä tämä on yhä monelle se kutsumusammatti.
Kuuntele Ylen nopeet ja syvät uutiset: Eläinlääkäriopiskelija kertoo, miksi osa kollegoista päätyy itsemurhaan