Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

"Tim Sparv on yksi niistä pelaajista, joita ei haluaisi menettää" – asiantuntija muistuttaa kuitenkin, että Huuhkajat on viime aikoina löytänyt hyvin korvaajia

Tim Sparv on sivussa sunnuntain MM-karsintaottelusta Ukrainaa vastaan.

Tim Sparv
Kuva: Tomi Hänninen
Sakari Lund
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen jalkapallomaajoukkueen kapteeni Tim Sparv joutuu pieneen polvioperaatioon ja on sivussa sunnuntain MM-karsintaottelusta Ukrainaa vastaan sekä ensi viikon maaottelussa Sveitsiä vastaan.

Yle Urheilun asiantuntijan Olli Huttusen mukaan Sparv on iso menetys.

– Tim Sparv on yksi niistä pelaajista, joita ei haluaisi menettää. Hänen kokemuksensa olisi ollut erittäin tarpeellinen joukkueelle. Suomi kuitenkin pelasi lähes koko pelin Bosnia-Hertsegovinaa vastaan ilman Timiä, joten siihen on totuttu, Huttunen totesi.

Toisaalta Sparv olisi penkillä istumisen vuoksi ollut tuore pelaaja, jolla olisi ollut sunnuntaina käyttöä kovassa otteluruuhkassa.

– Hän olisi ollut tärkeä ottelun alussa, kun Ukraina varmasti tulee kovaa päälle. Hän olisi voinut aloittaa ja pelata niin kauan kuin jaksaa.

Huttunen nostaa esiin kolme asiaa, jotka Sparv tuo joukkueeseen ollessaan mukana.

– Hän suojaa toppareiden toimintaa keskikentän keskellä ja on tärkeä osa pelitapaa, toisaalta erikoistilanteissa hänellä on käyttöä pitkänä pelaajana. Kolmas on henkinen johtajuus kentällä ja kentän ulkopuolella.

Huttunen korostaa sitä, että Huuhkajissa on viime aikoina löytynyt hyvin korvaajia poissa oleville pelaajille.

– Uskon, että valmennusjohto tekee nytkin hyvät ratkaisut.

Ukraina - Suomi sunnuntaina kello 21.45 Yle Puheessa.

Lue myös:

Huuhkajille takaisku – kapteeni Tim Sparv joutuu jättämään MM-karsintaryhmän

Suosittelemme sinulle