Miksi Jussin sukunimi olisi tärkeämpi kuin Kaisan?
Keskustelu sukunimestä alkoi noin vuosi ennen Kaisa ja Jussi Luoman häitä.
Pari tahtoi yhteisen nimen, mutta kummallekaan ei ollut itsestäänselvyys, että se määräytyisi pelkän sukupuolen perusteella.
– Emme löytäneet perusteluita, miksi yhteinen nimi tulisi automaattisesti Jussilta, Kaisa sanoo.
He halusivat käsitellä molempien nimiä samanarvoisina.
Molempien sukunimet olivat parin mielestä hyviä vaihtoehtoja – ne olivat kauniita ja sointuivat etunimien kanssa yhteen.
Lopulta vaaka kallistui Kaisan nimeen, koska se oli Jussin sukunimeä harvinaisempi.
Luomat ovat poikkeus. Valtaosa heteropareista ottaa yhä naimisiin mennessään yhteiseksi miehen sukunimen. Identiteettiä tutkineen Päivi Fadjukoffin mukaan se osoittaa, kuinka vahvasti yhteiskunnan odotukset vaikuttavat meihin.
– Aikaisempi lainsäädäntö korosti miehen asemaa perheenpäänä. Sen mukainen kulttuurinen ilmapiiri elää edelleen sukunimikäytännössä.
Luomat toteavat, että olisivat yhtä hyvin voineet päätyä Jussin nimeen.
– Tärkeintä oli tunne siitä, että teimme päätöksen yhdessä ja perustellusti, Kaisa sanoo.
Keskustelun aikana pohditutti myös yleisimmin käytössä olevan tavan alkuperä: miksi nainen luopuu sukunimestään paljon useammin kuin mies?
"Tiesin aina, että haluan miehen nimen"
Riina Välimäen, 27, lähisuvussa kaikki naiset ovat ottaneet miehen sukunimen. Hän piti itsestäänselvänä, että naimisiin mennessä myös hänen sukunimensä vaihtuu.
– Olen tiennyt aina, että haluan tehdä niin. Se on minusta jotenkin niin hieno tapa.
Myös parin puolivuotiaan tyttären sukunimi on Välimäki. Riina kokee, että sukunimellä on hänelle suuri merkitys perheen yhdistäjänä.
– Tuntuu hyvältä, että olemme perhe Välimäki. Se saa aikaan olon, että kuulun nyt kunnolla Samulin sukuun.
Oma sukunimi ei Riinan mukaan tuntunut enää vähään aikaan omalta. Vanhempien eron ja sukulaisten avioliittojen myötä nimet ovat vaihtuneet muillakin. Tarve kuulua johonkin oli voimakas.
Samuli Välimäen, 27, mukaan keskustelua käytiin avoimesti myös muista vaihtoehdoista, mutta päätös tehtiin varsin nopeasti.
– Riina halusi niin kovasti ottaa minun nimeni, että se teki valitsemisesta aika helppoa. Tulen itse pohjalaisesta suvusta, jossa perinteitä kunnioitetaan, joten on ihan mukava olla tässä asiassa perinteikäs.
Miehen sukunimen siirtyminen vaimolle ei kuitenkaan ole varsinaisesti suomalaista perinnettä, eikä se ole ollut Suomessa käytössä kovin pitkään.
Tapa kulkeutui Suomeen Ranskasta, ja sen tarkoitus oli sitoa vaimot entistä vahvemmin aviomiestensä holhous- ja päätäntävallan alle.
Nimistöntutkija Sirkka Paikkalan mukaan ydinperheen ihanne, sitä tukeva lainsäädäntö ja viranomaiskäytäntö ovat vaikuttaneet kulttuuriimme niin, että miehen sukunimen siirtymisestä vaimolle on tullut yleisesti hyväksytyin tapa.
– Alkuaan siinä on ollut kyse aviovaimon näkemisestä alisteisena ja miehen holhous- ja päätäntävallan alle kuuluvana. Nykyään tavan alkuperää ei välttämättä enää muisteta tai ajatella, Paikkala toteaa.
Myöskään Välimäet eivät juuri pohtineet perinteen juuria. Historia kuulostaa heistä rajulta.
Samuli Välimäki uskoo, ettei tapaa enää nykyään ajatella epätasa-arvoisena.
Selvää arvolatausta sukunimen valintaan kuitenkin kuuluu, sillä se herättää edelleen paljon keskustelua.
"Ensimmäinen kysymys oli, pysyikö oma nimi"
Viime elokuussa naimisiin mennyt Metta Matveinen, 28, joutui vastailemaan sukunimiuteluihin ennen kuin hääparia maltettiin edes onnitella.
– Häiden jälkeen ensimmäinen kysymys oli se, pysyikö oma sukunimi vai otinko miehen nimen.
Matveinen piti oman sukunimensä, samoin hänen puolisonsa Eero Nurminen, 30. Molemmat kokevat oman nimen tärkeäksi osaksi omaa itseään.
– On vain yksi minä, ja tämä on minun nimeni. Sen kanssa olen elänyt jo 30 vuotta, Nurminen sanoo.
Metta Matveinen pitää etu- ja sukunimensä yhteensointuvasta kokonaisuudesta.
Ihmisen identiteetin kannalta nimi onkin varsin merkittävä tekijä. Sen vaihtamisella tai vaihtamatta jättämisellä viestitään ympäristölle erilaisia asioita.
Yhteiskunta odottaa, että nimi vaihtuu
Sukunimen pitäisi kuvata sitä, mihin minä kuulun, missä minä olen kotonani ja kuka minä olen, sanoo identiteettiä tutkinut psykologian dosentti Päivi Fadjukoff.
– Sukunimen vaihtaminen on vahva sitoumus uuteen sukuun ja uuteen henkiseen kotiin. Jos uuden suvun kanssa tuleekin jotain kitkaa, se voi olla oman identiteetin kannalta vaikea tilanne.
Kulttuurissamme on vallalla normi, jossa perheellä on yhteinen, mieheltä tuleva sukunimi. Normista poikkeaminen vaatii Fadjukoffin mukaan aina enemmän perusteluja kuin siinä pysyminen.
Nimenvaihdos toimii ikään kuin symbolina sitoutumiselle. Jos puolisoilla on eri sukunimi, kulttuurimme ei tunnista heitä kaikissa tilanteissa samalla tavalla sitoutuneeksi pariskunnaksi.
– Saatetaan kysellä, että olettekos te naimisissa tai varmistaa, että oletko tämän lapsen äiti. Sellainen kyseenalaistaminen ei tunnu välttämättä hyvältä, koska elämänkumppanin valitseminen on hirveän tärkeä tilanne elämässä, Fadjukoff sanoo.
Haluamme kaikki ympäristön hyväksyntää. Se ohjaa meitä käyttäytymään tietyllä tavalla ja näkemään tietyt asiat sopivampina kuin toiset. Siinä piilee vaara, että teemme valintoja ulkoisen paineen mukaan ilman itsenäistä pohdintaa.
– Olemme itse luoneet kulttuurimme tällaiseksi. Jos mies valitsee naisen sukunimen, hän joutuu pioneerina taistelemaan kulttuurisia odotuksia vastaan. Häntä ei ehkä pidetä tarpeeksi miehekkäänä, ja hän joutuu selittelemään valintaansa ympäristölle, Fadjukoff sanoo.
Sukunimilainsäädäntö on omalta osaltaan luonut vahvaa kulttuurista ilmapiiriä, jossa miehen ylempi asema suhteessa naiseen nähdään normaalina.
Silti Fadjukoffia hämmästyttää, kuinka vähän sukunimen suhteen edelleen tehdään erilaisia ratkaisuja.
– Se osoittaa, miten vahvasti yhteiskunnan odotukset ja oletukset vaikuttavat meihin.
"Ei tarvita mitään hurjaa syytä"
Vaimonsa sukunimen ottanut Jussi Luoma sai alkuun kuulla ihmetteleviä kommentteja.
– Mitään negatiivista ei kuitenkaan tullut vastaan. Perhe ja ystävät ottivat sen tosi hyvin.
Itse hän tottui uuteen nimeensä nopeasti.
– Häistä on nyt puolitoista vuotta, ja olemme olleet tyytyväisiä, hän toteaa.
Luomat eivät tarkoituksella pyrkineet rikkomaan normeja, mutta kokivat tilanteen hyvänä mahdollisuutena käydä tasa-arvoon liittyvää keskustelua myös lähipiirin kanssa.
– Tuntui hyvältä keskustella aiheesta ystävien kanssa. Senkin takia, että muutkin voisivat kokea, ettei naisen sukunimen ottamiseen tarvitse olla mitään hurjaa syytä, Kaisa Luoma toteaa.
Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 7.4. klo 23:een asti.
Juttua korjattu 7.4. klo 9.50 vuoden 2019 lakimuutoksen osalta. Aiemmin jutussa kerrottiin, että vuonna 2019 avioliittolakia muutettiin oletukseen, että molemmat pitävät oman nimensä. Avioliittolain tilalle korjattu nimilaki.
Lue seuraavaksi:
Uuden sukunimilain pelättiin uhkaavan perheiden yhtenäisyyttä