Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Autosta löytyi omatekoinen räjähde Lahdessa

Poliisin mukaan paikanetsinnässä löytyi omavalmisteinen räjähde.

Poliisiajoneuvoja.
Poliisiajoneuvoja Suomessa. Kuvituskuva. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Poliisi on löytänyt omatekoisen räjähteen henkilöautosta Lahdessa. Hämeen poliisin tiedotteen mukaan autosta löytyi myös pieni määrä huumausaineita sekä anastetuksi ilmoitettua omaisuutta.

Huumeet, räjähde ja varastettu tavara löytyivät katuvalvonnan yhteydessä perjantaina iltapäivällä. Poliisi tapasi mieskaksikon henkilöauton takakontin luota. Toisen miehen hallusta löytyi pieni määrä huumausaineita.

Auton omistajan asuntoon tehtiin kotietsintä. Partio tavoitti asunnosta omistajan, joka on hieman alle 30-vuotias mies. Asunnosta löytyi myös anastetuksi ilmoitettua omaisuutta.

Sekä auton omistaja että auton luona pyörinyt mieskaksikko otettiin kiinni asian selvittämiseksi. Poliisi tutkii tapausta räjähderikoksena ja kahtena huumausaineen käyttörikoksena.

Lue lisää:

Paraisilla on hajotettu postilaatikoita potkimalla tai omatekoisilla pommeilla – valvontakameraan on tallentunut nuoria miehiä

Tornion räjähdyksestä on nostettu syytteet kahta henkilöä vastaan: motiivit eivät ole vieläkään selvinneet

Suosittelemme sinulle