Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Hänninen päätti Katalonian ympäriajon parantaen: "Lopulta ihan hyvä viikko"

Suomen Jaakko Hänninen päätti maantiepyöräilyn Katalonian ympäriajon kokonaiskisan 80. sijaan sunnuntaina Barcelonassa.

Jaakko Hänninen ja Etelä-Afrikan Stefan De Bod Katalanian ympäriajossa
Jaakko Hänninen ja Etelä-Afrikan Stefan De Bod Katalanian ympäriajossa Kuva: Getty Images
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Päätösetapilla Jaakko Hänninen oli 33:s, ja totesi hankalasti alkaneen kisaviikon olleen lopulta "ihan hyvä".

– Sika parantaa juoksuaan. Olin tänään (sunnuntaina) taas hyvässä irtiotossa. Jouduin taistelemaan viimeisillä kaupunkikierroksilla. Lopulta tästä viikosta tuli ihan hyvä hankalien ensimmäisten päivien jälkeen ja sain täältä tärkeitä kilpailukilometrejä, Hänninen kertoi tiedotteessa.

– Kun meillä oli vielä ennen kisaviikkoa oma harjoitusleiriviikko täällä, niin meillä oli hyvä kaksiviikkoinen tulevia kilpailuja ajatellen. Minulla on nyt parin viikon harjoittelujakso ennen seuraavia kilpailuja.

Ympäriajon voittoon ajoi britti Adam Yates ennen tallitovereitaan, Australian Richie Portea ja Britannian Geraint Thomasia.

Suosittelemme sinulle