Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kaupunginhallitus: Jyväskylästä on nyt tehty koirille entistä parempi kaupunki – koirapuistoja, kakkapusseja, jäteastioita, ulkoilureittejä

30 valtuutettua vaati kesällä 2019 lemmikkikoirien huomioimista kaupunkisuunnittelussa. Kaupunginhallituksen mukaan toiveeseen on vastattu.

Koira, Talvi, Tampere
Kaksi uutta koirapuistoa Jyväskylässä odottaa rahoituspäätöstä. Kuvituskuva. Kuva: Jani Aarnio / Yle
Tuukka Lukinmaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Liisa Kuparinen (vihr) ja 30 muuta Jyväskylän kaupunginvaltuutettua tekivät kesällä 2019 valtuustoaloitteen, jossa he esittävät Jyväskylän kehittämistä lemmikkikoirille paremmaksi kaupungiksi.

Valtuustoaloitteessa ehdotettiin esimerkiksi kadunvarsiroska-astioiden lisäämistä, Jyväsjärven koiranuittopaikan turvallisuuden parantamista ja myös koirien uittamisen mahdollistamista rakentamattomilla rannoilla.

Maanantain kokouksessaan kaupunginhallitus katsoi, että aloitteeseen on nyt vastattu ja toimenpiteisiin ryhdytty valtuutettujen toivomalla tavalla.

Koirankakkapussitelineitä on pyritty lisäämään vilkkaimpien reittien varrelle samoin kuin roska-astioita. Tällä hetkellä roska-astioita on eri puolilla Jyväskylää noin 1100 kappaletta.

Astioita myös lisätään talouden sallimissa rajoissa. Yksittäisen astian investointi on noin 500 euroa ja siihen liittyvä tyhjennyskulu on noin 200 euroa vuodessa. Astioita uusitaan vuosittain 50 kappaletta.

Kaupunkiin on perustettu uusi koirapuisto Tikkakoskelle ja Vaajakosken sekä Keljonkankaan puistot odottavat rahoitusta.

Myös Jyväskylän ulkoilureittejä pyritään kaupunginhallituksen mukaan kehittämään koiranomistajien tarpeet huomioiden. Parannuksia on kaupunginhallituksen mukaan myös tehty Jyväsjärven koiranuittopaikan parantamiseksi.

Suosittelemme