Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kevättulvat huipentuvat ehkä jo tänään osassa pohjalaisjoista – vesistöpäällikkö Liisa Maria Rautio: "Aineksia jonkin sortin ongelmiin on olemassa"

Vettä on jo monin paikoin jokivarsipelloilla. Kyrönjoen ja Lapuanjoen tulvahuippu on vasta tulossa.

auto jäänyt sulaneen veden alle alikulkutiellä
Auto jäi tulvaveteen alikulussa Härmässä. Kuva: Mariusz Jasinski
Elina Kaakinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Vesien pinnat jatkavat nousuaan pohjalaisjoissa. Tulvahuippua ennustetaan tälle päivälle pienissä Vaasan eteläpuolisissa joissa.

Etelä-Pohjanmaan Ely-keskuksen vesistöpäällikkö Liisa Maria Rautio tutustui tiistaina paikan päällä tulvatilanteeseen eri jokivarsilla.

– Aineksia jonkin sortin ongelmiin olemassa, ja ensimmäisiä ilmoituksia tulvavahingoistakin on jo tullut, toteaa Rautio.

Tilanne vaihtelee eri jokien välillä. Esimerkiksi Laihianjoella jäät ovat vielä pääosin paikoillaan, vettä on pelloilla ja jääpatojen riski on olemassa. Maalahdenjoella sen sijaan vesi virtaa jo pääosin vapaana.

Närpiönjoella, Teuvanjoella ja Lapväärtinjoella on sulia alueita, mutta paikoin myös jääkertymiä.

Maalahdenjoella vesi virtaa jo pääosin vapaana.

Kyrönjoella lähestytään kriittistä rajaa

Isoissa joissa kuten Kyrönjoessa ja Lapuanjoessa virtaamien nousu jatkuu ja pari seuraavaa päivää näyttävät, kuinka korkealle vedet nousevat.

Kyrönjoen yläosalla Päntäneenjoella tulvahaittoja on jo tullut. Yksi tie on poikki ja vesi uhkaa ainakin yhtä rakennusta.

Ilmajoen Nikkolassa Kyrönjoen vesi on noussut nopeasti ja lähestyy jo rajaa, jolloin tulvaluukut joudutaan avaamaan ja vettä päästämään penkereiden taakse pellolle.

Nyt vedenkorkeus on noussut yli 39 metrin, kriittinen raja on 40 metrissä.

– Sulaminen on ollut nopeaa sunnuntaina ja maanantaina, mutta Kyrönjoella ja Lapuanjoella esimerkiksi maanantain sateiden vaikutus näkyy viiveellä, toteaa Rautio.

Yöpakkasia odotetaan

Isojen tulvien mahdollisuus on edelleen olemassa, koska lunta on ollut normaalitalvia enemmän ja jäätkin ovat kohtuullisen paksuja.

Tulvatilanteen helpottamiseksi Ely-keskus on aloittanut tulvavesien keräämisen tekojärviin ja säännösteltyihin järviin. Tiistaiaamusta lähtien Kalajärven ja Hirvijärven tekojärvien yläpuolelta tulevat sulamisvedet jäävät tekojärviin. Näin vähennetään Seinäjoen suunnasta Kyrönjokeen tulevaa virtaamaa ja Lapuanjoen virtaamaa Hirvijärven alapuolella.

– Lähipäivien tulvahuippua yritetään näin leikata, ja toivottavasti tämä riittää, toteaa Liisa Maria Rautio.

Raution mukaan myös lähipäivien säällä on merkitystä.

Sääennuste lupaa hyvää: uusia sateita ei ole tiedossa ja kaivattuja yöpakkasiakin on tulossa hidastamaan sulamista.

Auto uponnut tulvaveteen Härmässä
Tulvavesi täytti alikulun Härmässä. Auto jäi saarroksiin. Kuva: Mariusz Jasinski

Missä tulvii nyt? Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon kello 23 saakka.

Suosittelemme sinulle