Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kylpylä valmistautui 300 asiakkaan palvelemiseen pääsiäisenä, kun sulkupäätös tuli – nyt edessä on puhelinrumba

Aluehallintovirasto sulkee sisäliikuntatilat suuressa osassa Etelä-Suomea torstaista alkaen. Yrittäjille tahti on kova.

Imatran kylpylän allasosasto.
Imatran kylpylän allasosastot suljetaan kahdeksi viikoksi. Hotelli on auki. Kuva: Tommi Parkkinen / Yle
Ulla Ylönen
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa yrittäjistä arvostelee sisäliikuntatilojen sulkupäätöstä.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto ilmoitti keskiviikkona urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistyskäytössä olevien tilojen sulkemisesta kahdeksi viikoksi. Päätös tulee voimaan huomenna torstaina ja pysyy voimassa huhtikuun 14. päivään asti Etelä-Karjalan, Helsingin ja Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien alueilla.

Sisäliikuntatilat ja virkistyskäyttöön tarkoitetut tilat menevät kiinni myös Varsinais-Suomessa.

Imatralla ja Lappeenrannassa toimivan liikunta- ja hyvinvointikeskus The Voiman yrittäjä Noora Kähkönen pitää sisäliikuntatilojen sulkupäätöstä kohtuuttomana.

– Meillä on nolla prosenttia tartuntoja. Meiltä ei ole lähtenyt yhtä ainutta tartuntaa. Meillä on ollut kymmenen ihmistä kerrallaan 600 neliön tiloissa turvaväleillä ja henkilökunta on ollut koko ajan paikalla, sanoo Kähkönen.

Tieto pitää etsiä itse

Hän ihmettelee, miksi suljetaan sellaiset paikat, joissa käyneet ihmiset pystytään tarvittaessa varmimmin jäljittämään.

Kähkönen kummastelee myös aluehallintoviraston tapaa tiedottaa päätöksistä.

– Nytkin media kertoi tästä jo eilen, mutta virallista sulkemispäätöstä on saanut kytätä koko päivän. Aluehallintovirasto ei lähetä yrittäjille tietoa, vaan se pitää itse poimia heidän sivuiltaan, kertoo Kähkönen.

Virallinen sulkemispäätös julkaistiin keskiviikkona iltapäivällä, ja se tulee siis voimaan heti torstaina.

– Asiakkaat ovat kyselleet pitkin päivää, että saako vielä tulla, ja saako vielä huomennakin tulla.

Imatran Kylpylän allasosasto suljetaan

Imatran Kylpylässä markkinointipäällikkö Maija Saajanlehto valmistautuu puhelinrumbaan.

Pääsiäiseksi hotelliin on tulossa noin 300 asiakasta. Heitä on informoitava etukäteen siitä, etteivät he vierailunsa aikana pääse nauttimaan allasosastosta.

Tähän asti kylpylän allasosastolle on päässyt kymmenen asiakasta kerrallaan kylpylään ja kymmenen asiakasta uimahalliin.

– Eihän se kannattavaa ole, mutta kun allasosasto on kerran olemassa, niin hotellin asukkaat ovat sitä voineet käyttää, kertoo Saajanlehto.

Imatran kylpylä on tähän saakka toiminut toisin kuin muutaman kilometrin päässä oleva kylpylähotelli Holiday Club Saimaa, joka on ollut kokonaan suljettuna maaliskuun alkupuolesta alkaen.

Imatran Kylpylässä on korona-aikana kehitetty uusia toimintoja. Muun muassa fitness-tunnit on striimattu.

Torstaina alkava kahden viikon sulku käytetään allasosastolla hyödyksi.

– Tehdään laite- ja konehuoltoja, siivotaan ja pestään ikkunoita, luettelee Saajanlehto.

"Pelkkä raitis ilma ei riitä ikäihmisille"

Liikunta- ja hyvinvointikeskus The Voima siirsi viime keväänä ensimmäisten joukossa ryhmäliikuntatunnit nettiin sekä videoina että live-lähetyksinä. Ne ovat pyörineet siitä lähtien, joten ainakin osa asiakkaiden tarpeista saadaan tyydytettyä.

Yrittäjä Noora Kähkönen kuitenkin muistuttaa, etteivät kaikki halua harrastaa yksin kotona. Joiltakin puuttuu tilaa, toisilta omaa rauhaa, ja sitten on niitä, jotka osallistuvat ryhmäliikuntatunneille sosiaalisten kontaktien ja yhteisön takia.

– Eniten olen huolissani ikäihmisistä, joiden lihaskuntoharjoittelumahdollisuudet kutistuvat olemattomiin. Heille ei pelkkä metsässä kävely ja raitis ilma riitä, sanoo Noora Kähkönen.

Tähän asti sisäliikuntatilat ovat voineet olla auki, jos paikalla on ollut enintään kymmenen ihmistä kerrallaan. Tartuntatautilain muutos poisti tämän mahdollisuuden.

Suosittelemme