Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Oikeushistorian professori kritisoi oikeuskansleria ja liikkumisrajoitusten valmistelua: "Lainvalmistelun taso on pettänyt aika pahasti"

Lainvalmistelusta näyttävät usein puuttuvan riittävät vaikutusarvioinnit, sanoo professori Jukka Kekkonen. Perustuslakivaliokunta tyrmäsi eilen hallituksen esityksen liikkumisrajoituksista lainvastaisena.

Jukka Kekkonen kommentoi lainvalmistelua
Teija Santaharju
Avaa Yle-sovelluksessa

Oikeushistorian professori Jukka Kekkonen Helsingin yliopistosta kritisoi hallitusta ja oikeuskansleria liikkumisrajoitusten lainvalmistelussa kovin sanoin. Kekkosen mukaan perustuslakivaliokunnan täystyrmäyksen ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä.

– Lainvalmistelun valvonta ja taso on pettänyt aika pahasti. Ongelmat, joihin perustuslakivaliokunta aiheellisesti puuttui, olivat aika paljon tiedossa jo ennakkokeskusteluissa, Kekkonen sanoi Ylen aamun haastattelussa torstaina.

Valmistelun ongelmat olivat vielä pahempia edellisen hallituksen aikana, mutta nytkin niitä riittää, katsoo Kekkonen.

– Lainvalmistelusta näyttävät usein puuttuvan riittävät vaikutusarvioinnit, ja lisäksi on teknisiä ongelmia aivan kohtuuttoman paljon. Jos ei pystytä tekemään kunnon lakeja nopeassa ajassa, niin otetaan leveämpiä hartioita käyttöön. Onhan meillä juridiikan asiantuntijoita muuallakin kuin THL:ssa ja sosiaali- ja terveysministeriössä ja valtioneuvoston kansliassa.

Kekkonen kritisoi myös oikeuskansleri Tuomas Pöystin toimintaa tilanteessa.

– Oikeuskanslerin rooli on aivan keskeinen suomalaisessa systeemissä, ja tämä tilanne panee jo hiukan ihmettelemään sitä, kuinka tämä on päässyt läpi tässä muodossa eduskuntaan asti. Tarkempaa syyniä olisi kyllä ehdottomasti kaivattu.

Pöysti ei vastannut torstaina Ylen haastattelupyyntöihin. Oikeuskanslerinviraston mukaan Pöysti kommentoi liikkumisrajoitusten valmisteluun ja ennakkovalvontaan liittyviä kysymyksiä vasta pääsiäisen jälkeen.

Perustuslakivaliokunta antoi kovan iskun hallitukselle

Perustuslakivaliokunta tyrmäsi eilen liikkumisen massarajoitukset ja kehotti kohdistamaan huomion yksityistilaisuuksiin.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi hallituksen neuvotteluiden päätyttyä illalla, että kokonaisuutta arvioidaan tarkasti läpi.

Marin korosti, että on edelleen tärkeää noudattaa suosituksia ja rajoituksia, vaikka liikkumisrajoitukset vedettiinkin pois eduskunnasta. Hän sanoi, että seuraavaksi ryhdytään arvioimaan perustuslakivaliokunnan esittämää lausuntokokonaisuutta.

Eduskuntatutkimuksen vetäjä: Hallitus on osan mielestä jo kulunut

Myös Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä nostaa Ylen aamun haastattelussa esiin kysymyksen siitä, olisiko lainvalmisteluun pitänyt keskittyä paremmin ennen kuin liikkumisrajoitukset tuodaan julkisuuteen.

Esityksessä oli ilmiselviä puutteita perustuslain näkökulmasta, hän toteaa.

Koronakriisi alkaa Jokisipilän mukaan myös vaikuttaa hallituksen suosioon.

– Hallitus, joka on ollut jo vuoden verran koronakriisin myrskyn silmässä, alkaa olla kulunut jossakin määrin joidenkin äänestäjien silmissä.

Marinin noste näyttäisi olevan tällä erää ohitse, sanoo Jokisipilä.

Pääministeripuolue SDP on pudonnut sijalle kolme Ylen tuoreessa kyselytutkimuksessa. Siinä kaikkien hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus on kaksi prosenttiyksikköä alhaisempi kuin kuukausi sitten, huomauttaa Jokisipilä.

Hänen mukaansa kesäkuisten kuntavaalien lopputulos on paljolti kiinni ehdokasasettelusta, joka päättyy toukokuun neljäs päivä.

Hallituksella puolestaan pulmia riittää: koronakriisi, normaali poliittinen päätöksenteko sekä hallituksen sisäiset jännitteet, summaa Jokisipilä ja lisää, että kaikki on aina työläämpää, kun kannatuslukemat lähtevät laskuun.

* Juttua päivitetty 1.4 klo 15: Lisätty tieto siitä, että oikeuskansleri kommentoi asiaa vasta pääsiäisen jälkeen.

Suosittelemme sinulle