Anni Alakoskelan mummi kuoli tammikuussa. Vanhan ihmisen kuolema oli odotettu eikä syynä ollut korona, mutta hautajaiset olivat erikoiset.
– Jännitin, pääsenkö mukaan koronarajoitusten vuoksi. Pelko hautajaisten väliin jäämisestä oli todella ahdistava, Alakoskela sanoo.
Alakoskela pääsi saattamaan mummiaan. Kaikilla hautajaisvierailla pappia myöten oli yllään maskit. Halaamisen sijaan läheiset vain nyökkäsivät toisilleen, kun koskettaa ei voinut.
– Se tuntui kolkolta. Jotakin olennaista jäi puuttumaan.
Nuorten kuolemanpelko lisääntynyt
Entä jos tartutan koronan läheiseeni ja hän kuolee tai sairastuu vakavasti? Kysymys on käynyt Anni Alakoskelan mielessä monta kertaa viimeksi kuluneen vuoden aikana. Se nousee esiin myös Alakoskelan teologian gradussa. Hän viimeistelee tutkimustaan nuorten koronahuolista ja avun tarpeesta.
Tutkimuksessa nuorten painavin huoli oli pelko läheisen sairastumisesta. Korona on tuonut nuorten elämään tietoisuuden kuolemasta.
Se näkyy monissa isommissakin tutkimuksissa.
– Alle 25-vuotiaiden kuolemanpelko ja tietoisuus kuolemasta ovat lisääntyneet, sanoo teologian yliopistonlehtori ja tutkija Suvi-Maria Saarelainen Itä-Suomen yliopistosta.
Korona vei kuolemattomuuden tunteen
Itä-Suomen yliopisto osallistui viime keväänä kansainväliseen kyselytutkimukseen, jossa selvitettiin suomalaisten, puolalaisten, italialaisten ja espanjalaisten tuntoja koronapandemian keskellä.
Tutkimus osoitti, että suomalaisten ymmärrys omasta kuolevaisuudesta on koronan myötä lisääntynyt. Lisäksi muut tutkimukset ovat osoittaneet, että nuorten mielenterveyshaasteet kasvoivat jo viime vuoden keväällä. Pandemian pitkittyessä näköalattomuuden tunteet erityisesti nuorilla ovat lisääntyneet.
Osalle nuorista korona on aiheuttanut elämän peruskysymyksiin liittyvää ahdistusta ja kuolemanpelkoa.
Yleensä tietoisuus kuolemasta herää keski-iässä, jolloin omat vanhemmat kuolevat, ja ihminen tajuaa olevansa sukupolvien ketjussa seuraava lähtijä. Kuvat ja kertomukset teho-osastoilta ja ruumisarkkujonoista pysäyttivät nyt myös nuoret.
– Korona vei nuorilta kuolemattomuuden. Osa nuorista tarvitsisi nyt apua elämän ja kuoleman kysymysten pohtimiseen, Suvi-Maria Saarelainen sanoo.
Kuolema on psykologinen tabu. Ajatus omasta kuolevaisuudesta herättää ahdistusta monen ikäisissä ihmisissä.
– Kuolemanpelko hellittää, kun ajatusta pystyy pureskelemaan pieni palanen kerrallaan turvallisessa seurassa, Saarelainen sanoo.
Huoli isovanhemmista on suuri
Anni Alakoskela on kuluneen vuoden aikana tavannut säännöllisesti vain muutamaa läheisintä ystäväänsä. Kaikki opinnot on toteutettu etänä, eikä normaaleja kohtaamisia puolituttujen ja vähän etäisempien opiskelukavereiden kanssa ole.
– Elämä on mennyt kovin kapeaksi. Se turhauttaa. Minulle tavallisessa arjessa hyvinvointia tuovat ryhmäliikunta ja joogatunnit. Nyt en ole uskaltanut käydä niilläkään, Alakoskela sanoo.
Pelko, turhautuminen ja huoli tulevasta ovat tuttuja tuntemuksia myös Alakoskelan gradututkimuksesta. Hän haastatteli gradua varten 10 nuorisotyötä tekevää ammattilaista Lapuan hiippakunnasta. Tarkoituksena oli selvittää, millaisista korona-ajan huolista alle 20-vuotiaat nuoret ovat kertoneet työntekijöille ja miten kirkon nuorisotyö on vastannut avuntarpeeseen.
Tutkimuksen mukaan nuorten ensimmäinen reaktio koronaan oli sokki. Pandemia ja poikkeusolot vyöryivät päälle yllättäen. Poikkeusolot muuttivat arjen kertarysäyksellä. Tämä aiheutti nuorissa pelkoa ja stressiä.
Osa nuorista on ollut arjessaan todella varovaisia korona-ajan alusta saakka. Juuri kukaan ei ole pelännyt omaa sairastumista, mutta ollut sitäkin enemmän huolissaan esimerkiksi isovanhemmistaan. Epidemian pitkittyminen on lisännyt kuormitusta.
– Erityisesti tunnolliset nuoret ovat olleet huolestuneita. Heitä huolettaa, kärsivätkö opinnot etäopetuksen vuoksi tai tartuttavatko he läheisiinsä koronan, Alakoskela kuvailee.
Gradututkimuksessa lukiolaiset kertovat myös epäoikeudenmukaisuuden kokemuksista. Kouluajan huippuhetket, esimerkiksi vanhojen tanssit ja penkkarit, ovat jääneet pitämättä eikä niitä saa takaisin. Myös nuorten leimaaminen koronan levittäjiksi suututtaa.
Vanhuksille koronaelämäkin on merkityksellistä
Vaikuttaa siltä, että vanhemmat ikäluokat ovat selvinneet koronasta henkisesti helpommalla. Keski-ikäisillä ja sitä vanhemmilla on jo kokemusta kriiseistä ja niistä selviämisestä. Kansainvälisessä vertailututkimuksessa elämän merkityksellisyyden kokemus pandemian keskellä oli kaikkein suurinta iäkkäillä ihmisillä.
Anni Alakoskela suorittaa parhaillaan sairaalateologian harjoittelua Pohjois-Karjalan keskussairaalassa Joensuussa. Kohtaamisissa potilaiden kanssa korona on puheissa päivittäin.
– Se mietityttää, pelottaa, turhauttaa ja suututtaakin ihmisiä iästä riippumatta, Alakoskela kuvailee.
Harjoittelu on tervetullut tuulahdus omaan arkeen.
– Olen aivan innoissani, että pääsen ihmisten ilmoille.
Suomalaiset surevat halaamiskieltoa
Mummin hautajaiset tammikuussa saivat Alakoskelan miettimään hautajaisperinteen tärkeyttä.
– Olisi tuntunut tosi kurjalta, jos en olisi voinut osallistua.
Samaa ovat joutuneet pohtimaan monet muutkin korona-aikana läheisensä menettäneet. Professori Auli Vähäkangas Helsingin yliopistosta keräsi tutkimusaineiston, jossa suomalaiset kertoivat kokemuksistaan korona-ajan hautajaisista.
Aineiston analyysi on vielä kesken, mutta kirjeissä korostuu kaksi asiaa: iso osa kirjoittajista jäi kaipaamaan halauksia ja muita fyysisiä tapoja osoittaa osanottoa. Korona-aikana hautajaisiin osallistumista pidettiin kuitenkin etuoikeutena.
– Poisjäänti läheisen hautajaisista aiheutti monelle mielipahaa, vaikka kirjoittajat kertoivatkin ymmärtävänsä syyt, Auli Vähäkangas kertoo.
Korona-ajan hautajaisissa korostuu verisukulaisuus, kun juhlaan on kutsuttu vain lähisukulaiset. Moni läheisen ystävän menettänyt kertoi, että suruprosessi on jäänyt vajaaksi ilman hautajaisia.
Vähäkangas yllättyi siitä, kuinka moni mainitsi kirjeessään halauksien puuttumisen. 49-vuotias mies kuvaili hautajaiskokemustaan näin:
_“Yllättävän harmilliseksi osoittautui halaamiskielto, jonka noudattamisen suhteen serkku laittoi etukäteen tiukan viestin. Tämä painoi kyllä hautajaisissa koko ajan. _Sukuni on kaiken kaikkiaan hyvin pidättyväistä toisiin koskemisen suhteen – mutta kun se kerrankin olisi ollut ’sosiaalisesti hyväksyttyä’, olikin se kiellettyä/mahdotonta. Jostain syystä se tuntui jotenkin pakahduttavalta – ikään kuin tärkein keino osoittaa osanottoa olisikin jäänyt äkkiä pois.”
Koronakuolemassa pelot käyvät toteen
Tutkija Suvi-Maria Saarelaisen mielestä kuolematietoisuuden lisääntymisessä korona-aikana on myös positiivisia puolia. Se voi herättää keskustelua hyvästä kuolemasta.
– Meillä on halu vaieta kuolemasta ja pysyä siitä etäällä. Kuolema Suomessa tapahtuu yleensä laitoksessa tai sairaalassa. Se on vastoin monen tahtoa.
Tutkimusten mukaan yli 80 prosenttia suomalaisista toivoo kuolevansa kotona. Kuitenkin lähes saman verran kuolemista tapahtuu sairaalassa, ja merkittävä osa ihmisistä kuolee matkalla johonkin: esimerkiksi hoivakodista sairaalaan tai päinvastoin.
– Elämän loppupäähän liittyy ikäihmisten pallottelua yksiköstä toiseen. Todella moni ei saa kuolla toiveidensa mukaisesti, Saarelainen sanoo.
Koronataudin aiheuttamassa kuolemassa toteutuvat pahimmillaan ne tekijät, joita moni pelkää kuolemassa eniten. Koronakuolema voi olla karu ja yksinäinen. Läheiset eivät välttämättä pääse kuolevan lähelle eikä potilas itse tai hänen läheisensä ehdi käydä läpi kuolemisen prosessia.
Saarelaisen mielestä koronakuolema vertautuu onnettomuuteen tai äkilliseen sairauteen.
Henkisyys kiinnostaa, ihmissuhteet kannattelevat
Viime vuoden keväällä kirkosta eronneiden määrä oli vähäisempi kuin kymmenen viime vuoden aikana koskaan. Henkiset tai hengelliset tavat ovat tulleet monille aiempaa tärkeämmiksi.
– Yhdelle se on uskonto, toiselle jooga tai meditaatio. Monelle suomalaiselle luonnossa liikkuminen on hengellinen kokemus, Saarelainen sanoo.
Hän arvioi, että koronan jälkipyykkiä pestään vielä pitkään. Ihmissuhteiden merkitys on korostunut kaiken ikäisillä.
Kun Anni Alakoskela esitteli graduaan kirkon nuorisotyönohjaajille, hänellä oli mielessä konkreettinen ehdotus etäyhteyksien aikaan.
– Nuorilta kannattaa kysyä henkilökohtaisesti “miten menee”. Jos sitä kysyy yleisessä whatsapp-ryhmässä, moni ei ehkä vastaa, mutta henkilökohtaiseen viestiin voi saada hyvinkin henkilökohtaisen vastauksen.
Lue myös: