Sähköllä kulkeva lumiskootteri muistuttaa kaupungin kaduilla vilistäviä sähköpotkulautoja. Suurimmat erot ovat laudan alla oleva kapea telaketju ja eturenkaan tilalla oleva leveä suksi.
Lumiskootteri on yksi esimerkki suomalaisista vihreistä innovaatioista, joiden patentointi on koko ajan lisääntynyt.
Lumiskootterin keksi kannonkoskelainen Pasi Kauppinen. Yli 25 vuoden matkailuyrittäjyyden aikana hän on ehtinyt miettiä monia teknisiä ratkaisuja.
– Pohdiskelin, että kuinka ulkomaiset turistit voisi viedä helposti ja hiljaa nauttimaan Suomen lumisesta luonnosta. Sain päähäni lumiskootteri-idean ja se ei jättänyt rauhaan, kertaa Kauppinen.
Innovaatiokisan jälkeen skootteria on kehitetty usealla prototyypillä ja ajettu testiä yli 800 kilometriä erilaisissa lumiolosuhteissa. Pasi ja Minna Kauppinen perustivat skootterin kehitystä ja tuotantoa varten oman yrityksen ja nyt talvinen menopeli etenee tehdasvalmistukseen.
–Tuotannon käynnistäminen on parhaillaan menossa Keuruulla. Ensimmäiset sähkölumiskootterit putkahtavat linjalta lähiaikoina, iloitsee Pasi Kauppinen.
Sähkölumiskootteri on saanut nimekseen eLyly ja se juontaa muinaisesta lylystä eli epäparisten suksien vasemman jalan pidemmästä liukusuksesta. Skootterin ulkoisen olomuodon on suunnitellut naapurikunta Karstulasta kotoisin oleva muotoilija Harri Koskinen.
– Koivuvaneria käytetään runkomateriaalina. Se kuvastaa suomalaisia syntyjuuria, kalevalaisuutta ja metsäsuomalaisuutta vahvasti nimeä myöten, kertoo Pasi Kauppinen.
Hintaa skootterilla on noin 6 000 euroa, joten aivan kaikkien ulottuvilla menopeli ei vielä ole.
Lumiskootteri on moottorikelkkaan verrattuna kevyt. Skootterille on myönnetty käyttölupa myös kansallispuistoihin.
Skootteria valmistetaan kahdella eritehoisella moottorilla: 1000 ja 1600 wattisella. Yhdellä latauksella skootteri kulkee 90 kiloisella kuljettajalla yli 30 kilometriä riippuen hieman maasto- ja lumiolosuhteista.
Sähkölumiskootterin pienemmällä moottorilla voi ajella kaduillakin polkupyörän liikennesäännöillä. Katutestipäivänä Tampereen keskustassa skootteri herätti ihastusta.
– Vanhempi mieshenkilö totesi, että tuo kulkupeli, joka vetää väkisin suun virneeseen. Pari päivää reissun jälkeen tuli sähköpostia Ranskasta. Mukana oli video, jossa Minna ajaa lylyllä Tampereen keskustassa, nopeasti levisi tieto Ranskaankin, kehaisee Pasi Kauppinen.
Voit keskustella vihreistä innovaatioista 7.4. klo 23.00 saakka.