Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Lentotukialus Taiwanin lähelle, kymmeniä aluksia Filippiinien vesille – Kiina harjoittelee sotimista naapuriensa tuntumassa

Useita kymmeniä kiinalaisia veneitä on Spratlysaariin kuuluvalla riutalla, jota sekä Filippiinit että Kiina pitävät omanaan.

Yhdysvaltain lentotukialus USS Theodore Roosevelt kuvattuna Da Nangin edustalla Vietnamissa maaliskuussa 2020.
Yhdysvaltain lentotukialus USS Theodore Roosevelt kuvattuna Da Nangin edustalla Vietnamissa maaliskuussa 2020. Alus saapui sunnuntaina Etelä-Kiinan merelle. Kuva: EPA
Jani Parkkari
Avaa Yle-sovelluksessa

Kiinan asevoimat ovat viime päivinä lisänneet harjoitustoimintaa Etelä-Kiinan merellä.

Sotaharjoituksia pidetään lähellä Taiwanin aluevesiä ja useita kymmeniä kiinalaisia veneitä on parhaillaan alueella, jota sekä Filippiinit että Kiina pitävät omanaan, uutistoimistot AP ja Reuters raportoivat.

Taiwanin lähellä harjoittelee muun muassa Kiinan ensimmäinen lentotukialus Liaoning.

Myöhään maanantaina antamassaan lausunnossa Kiinan laivasto ei kertonut, milloin sotaharjoitukset ovat alkaneet tai miten pitkään ne kestävät. Kiinan mukaan harjoitukset ovat osa laivaston rutiinitoimintaa ja että niitä tullaan järjestämään säännöllisesti myös tulevaisuudessa.

– Tarkoitus on parantaa kykyämme turvata kansallinen suvereniteetti, turvallisuus ja kehitysintressit, Kiinan laivasto kommentoi.

Kiinalainen lentotukialus Lianoning kuvattuna Hongkongissa heinäkuussa 2017.
Kiinalainen lentotukialus Lianoning kuvattuna Hongkongissa heinäkuussa 2017. Kuva: Jerome Favre / EPA

Liaoning ja sen sisaralus Shandong ovat aikaisemminkin harjoitelleet lähellä Taiwania. Joulukuussa 2019 Shandong purjehti läpi Taiwaninsalmen nostattaen kiivasta kritiikkiä Taiwanista, uutistoimisto Reuters kirjoittaa.

Yhdysvallat on toistuvasti varoittanut Kiinan kasvavasta uhasta Taiwanin itsehallinnolle. Peking ei tunnusta saaren itsehallintoa vaan pitää vuonna 1949 Kiinasta irtaantunutta Taiwania kapinallisena maakuntana.

Välit Filippiineihin koetuksella

Kiinan lipun alla seilaavat alukset hiertävät myös Kiinan ja Filippiinien välejä.

Useita kymmeniä kiinalaisia aluksia on Etelä-Kiinan merellä sijaitsevalla Julian Felipe -riutalla, jonka Filippiinit katsoo olevan osa maan niin kutsuttua yksinomaista talousvyöhykettä.

Kiinan mukaan sen Niu'e Jiao -riutaksi kutsuma alue on osa suurempaa saariryhmää, jonka taas kuuluu – Pekingin mukaan –kokonaisuudessaan Kiinalle.

– Niu'e Jiao on osa Kiinan Nanshan saaria. Vesialueet Niu'e Jiaon ympärillä ovat olleet perinteinen kalastusalue kiinalaisille monien vuosien ajan. Kiinalaiset kalastajat ovat hankkineet elantonsa näiltä vesiltä joka vuosi, Kiinan Filippiinien suurlähetystö kommentoi viikonloppuna.

Kiistellyt riutat ja saaret kuuluvat osana Spratlysaariin, johon lukuisilla valtiolla on aluevaatimuksia.

Kartta, johon merkitty Kiinan aluevaatimus ja kiistellyt saaret (mm. Paracel- ja Spratlysaaret).
Kuva: Tommi Pylkkö / Yle

Filippiineillä pidetään mahdollisena, että osa Julian Felipe -riutalle saapuneista aluksista on kiinalaisten sotilaiden miehittämiä. Nämä väitteet Kiina on kiistänyt.

Pekingin mukaan riutalle on saapunut kiinalaisia kalastajia etsimään suojaa myrskyltä. Maaliskuun 7. päivänä arviolta 220 aluksen ryhmä ankkuroitui riutan edustalle.

– 44 kiinalaista alusta on edelleen Julian Felipe -riutalla. En ole hölmö. Sää on ollut tähän asti hyvä, joten heillä ei ole mitään syytä olla siellä, kommentoi Filippiinien puolustusministeri Delfin Lorenza lauantaina sosiaalisessa mediassa.

Duterte sovittelevana

Filippiinien presidentti Rodrigo Duterte on viime vuosina pyrkinyt parantamaan maan suhteita Kiinaan.

Hän onkin suhtautunut sovittelevasti maiden väliseen aluekiistaan.

– Jatkamme Julian Felipeen liittyvien asioiden selvittämistä diplomaattisten kanavien ja rauhanomaisten toimien kautta, Duterten tiedottaja kertoi tiistaina.

Duterte on ollut haluton vastustamaan kovaäänisesti Kiinan aluevaatimuksia ja tuonut aikaisemmin lukuisia kertoja esille, että Kiinan haastaminen voi johtaa sotaa, jonka Filippiinit häviäisi.

Xi Jingping ja Rodrigo Duterte kättelevät Pekingissä.
Filippiinien presidentti Rodrigo Duterte (vas.) kuvattuna kiinalaisen virkaveljensä Xi Jinpingin kanssa elokuussa 2019 Pekingissä. Kuva: AOP

Duterten painotti tiistaina antamassaan lausunnossaan, että aluekiista ei ole este maiden ystävyydelle, eikä se vaikuta yhteistyöhön pandemian torjumisessa, uutistoimisto Reuters raportoi.

Filippiineillä on valloillaan yksi Aasian pahimmista koronaepidemioista ja maa on tilannut Kiinalta 25 miljoonaa annosta Sinovac-rokotetta.

Yhdysvallat jatkaa Trumpin linjalla

Yhdysvallat on toistuvasti varoittanut Kiinaa käyttämästä voimaa aluekiistojen ratkaisemiseksi Etelä-Kiinan merellä.

Helmikuussa Yhdysvaltain ulkoministeriö sanoi presidentti Joe Bidenin hallinnon sitoutuvan ulkoministeri Mike Pompeon viime vuoden heinäkuussa antamaan lausuntoon Etelä-Kiinan meren tilanteesta.

Donald Trumpin hallinnossa palvellut Pompeo luonnehti tuolloin suurinta osaa Kiinan vaatimuksia Etelä-Kiinan merellä "täysin laittomiksi".

Yhdysvaltain lentotukialus Theodore Roosevelt saapui sunnuntaina Etelä-Kiinan merelle. Alus on toista kertaa tänä vuonna kyseisellä alueella, Yhdysvaltain laivasto tiedottaa.

Yhdysvallat on presidentti Barack Obaman kaudelta lähtien pyrkinyt siirtämään ulkopolitiikkansa painopistettä Aasiaan.

Presidentti Bidenin on määrä tavata Japanin pääministeri Yoshihide Suga ensi viikon perjantaina Washingtonissa. Kyseessä on Bidenin ensimmäinen kasvokkain tapahtuva tapaaminen valtionpäämiehen kanssa.

Japani on yksi Yhdysvaltain tärkeimmistä liittolaisista Aasissa.

Lue lisää:

Yhdysvaltain ulko- ja puolustusministerien Aasian-vierailu antaa vihiä Bidenin hallinnon ulkopolitiikasta: "Tulemme torjumaan Kiinan painostusyritykset ja hyökkäykset"

Kiinan laivasto kasvaa hurjaa vauhtia – pystyisikö Yhdysvallat enää estämään hyökkäyksen Taiwanille?

Sotilaallinen aktiivisuus lisääntyy Etelä-Kiinan merellä – Tutkija: "Taustalla on koko ajan kierroksia ottava suurvaltakilpailu USA:n ja Kiinan välillä"

Suosittelemme