Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Rokotustahti kiihtyy: toukokuussa ehkä jo 300 000 suomalaista viikossa voi saada rokotteen

Kesällä rokotustahti voi jo tuplaantua. Rokotteiden tuotantoon liittyy kuitenkin edelleen epävarmuutta.

Ihmiset istuvat ja odottavat avarassa huoneessa.
Rokotustahti kiihtyy Suomessa. Rokotuksen juuri saaneet odottivat vielä 15 minuuttia Myllypuron rokotuspisteen tiloissa mahdollisia rokotuksen aiheuttamia haittavaikutuksia. Kuva: Tiina Jutila / Yle
Pauliina Happo
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Rokotustahti on kiihtymässä Suomessa huolimatta Astra Zenecan rokotteen tällä hetkellä voimassa olevista ikärajoituksista.

– Suomeen tulee tällä ja ensi viikolla noin 200 000 rokotetta, ja kaikki maahan tulevat rokotteet pystytään antamaan, sanoo johtava asiantuntija Mia Kontio Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta (THL).

Suomessa voitaisiin parhaimmillaan antaa jopa 600 000 rokotetta viikossa, sairaanhoitopiirit arvioivat. Näin suurta määrää viikottain ei välttämättä kuitenkaan Suomeen saada, arvelee Kontio.

Huhtikuun loppupuolella rokotteiden määrä nousee, ja toukokuussa rokotteita saadaan maahan jo 300 000 rokotteen viikkotahtia, sanoo Kontio.

– Kesäkuun osalta arvio on 300 000–400 000 rokoteannosta viikossa. Heinäkuusta en ole ihan varma, mutta voi olla, että silloin rokotemäärät kasvavat.

Arvio tulevista rokoteannoksista.
Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle

Aiemmin keväällä arvioitiin, että kaikki halukkaat voivat saada ainakin yhden rokoteannoksen kesäkuun loppuun tai heinäkuun alkuun mennessä. Kontion mukaan arvio on edelleen voimassa.

Rokotekohtaisten arvioiden mukaan Biontech Pfizerin rokotetta on tulossa Suomeen kevään ja kesän aikana eniten. Viikottain rokoteannoksia saadaan maahan noin 150 000. Astra Zenecan rokotetta saapuu huhtikuussa kokonaisuudessaan noin 200 000 annosta. Jansenin ja Johnson & Johnsonin rokote sai Euroopan lääkeviraston EMAn myyntiluvan maaliskuun 11. päviänä.

– Rokotetta saadaan Suomeen huhtikuun lopussa aluksi noin 20 000 annosta viikossa, arvioi Kontio.

Modernan rokotteen annosmäärät ovat noin 80 000 kuukaudessa. Valmistaja toimittaa sitä kahden viikon välein.

Kesäksi odotetaan myös Curevacin rokotteen myyntilupaa. Curevacin rokote on Pfizer-Biontechin rokotteen tapaan mRNA-rokote.

MRNA-rokote poikkeaa perinteisestä rokotteesta siinä, että sen valmistamiseen ei tarvita itse koronavirusta, vaan rokotteen sisältämä lähetti-RNA valmistetaan laboratoriossa. Lähetti-RNA:n avulla lihassolut rokotteen pistokohdassa saadaan tuottamaan rokotteen vaikuttavaa ainetta.

– Arvio on, että Curevacin saisi myyntiluvan todennäköisesti kesäkuussa. Yhtiö on ilmoittanut valmistavansa rokotteita etukäteen varastoon, joten on mahdollista, että Curevac on käytössä kesäkuun lopussa tai heinäkuun alussa, Kontio laskee.

Työikäisten rokotukset käynnistyvät viimeistään toukokuun puolivälissä

Pidemmälle meneviin arvioihin liittyy aina myös rokotteiden toimituksiin liittyviä epävarmuustekijöitä, muistuttaa Kontio.

Eri puolilla Suomea rokotukset etenevät eri tahtiin. Riskiryhmien rokotukset on arvion mukaan saatu päätökseen toukokuun puoliväliin mennessä. Osassa maata työikäisten rokotuksia on jo aloitettu , koko maassa arvioiden mukaan työikäisten rokotukset käynnistyvät toukokuun puolessavälissä.

Kansallinen rokoteasiantuntijaryhmä KRAR kokoontuu tiistaina keskustelemaan Astra Zenecan rokotteen ikärajoituksesta.

Jos Astra Zenecan rokotteen ikäraja pysyy 65 vuodessa, niin rokotteen käyttö loppuu Suomessa pian, sanoo johtava asiantuntija Mia Kontio.

– Euroopan lääkeviraston EMAn arvion lisäksi tätä arvioidaan Suomessa yhdessä muiden Euroopan maiden sekä Pohjoismaiden kanssa.

Suomessa on keskusteltu myös alueellisesta rokotteiden kohdentamisesta. THL on suosittanut rokotteiden alueellista kohdentamista pahimmille tartunta-alueille, mutta päätöstä tästä ei ole vielä tehty. Asiantuntijan mukaan kohdentamisesta olisi hyötyä vielä kevään ja kesän aikana.

– Kohdentamisen merkitys vähenee, jos rokotteita tulee maahan suuria määriä.

13.4.2021 klo 10.31 Tarkennus väliotsikkoon : Työikäisten rokotukset käynnistyvät viimeistään toukokuun puolivälissä. Kappaletta täydennetty lauseella: Eri puolilla Suomea rokotukset etenevät eri tahtiin.

Lue myös:

Uusimmat tiedot koronasta - Ylen päivittyvään artikkeliin kerätään uusimmat tiedot Suomesta ja maailmalta

Toimittajalta: Otin Sputnik-rokotteen Venäjällä vaivatta – venäläisten oma asenne piikkiin on kuitenkin penseä, ja siihen on ainakin kolme syytä

Suosittelemme sinulle