Kansalaisaloite translain uudistamisesta etenee eduskunnan käsittelyyn. Tiistaina avattu aloite ylitti vaadittavan 50 000 nimen rajan jo eilen keskiviikkona.
Aloitteella tavoitellaan itsemääräämisoikeuteen perustuvaa translakia, joka kunnioittaa lasten oikeuksia ja Suomea sitovia kansainvälisiä sopimuksia, kuten YK:n Lasten oikeuksien sopimusta ja Euroopan ihmisoikeussopimusta. Aloitteen taustalla on sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajava Trans ry.
Yhdistyksen puheenjohtaja Panda Eriksson pitää upeana, että tarvittava kannattajamäärä saatiin kasaan näin nopeassa ajassa.
– Tietysti me uskoimme tekijöinä tähän ja tiesimme, että varsin laaja taustatyö on tehty ja aloite huolellisesti laadittu, mutta emme tietenkään osanneet edes unelmoida, että saavuttaisimme tämän määrän näin nopeasti, Eriksson iloitsee.
Kansalaisaloite on ponnistettu kasaan vapaaehtoisvoimin. Kampanjabudjetti on ollut pyöreät nolla euroa.
– Tämä mielestäni korostaa sitä, että tämän takana on nimenomaan ollut yhteisö ja ihan valtava määrä vapaaehtoisia, jotka ovat antaneet ammattitaitoaan ja aikaansa. Se on tuntunut ekstrahienolta juuri senkin takia, Eriksson sanoo.
Aloitteella halutaan korjata nykyisen lainsäädännön epäkohtia
Aloitteentekijöiden mukaan kansalaisaloite pyrkii korjaamaan translain ihmis- ja perusoikeuksien loukkauksien osalta.
Aloitteessa esitetään esimerkiksi sitä, että vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä poistettaisiin translaista. Lisäksi aloitteessa esitetään, että mahdollisuus sukupuolen juridiseen korjaamiseen ulotettaisiin koskemaan myös alaikäisiä transnuoria.
Aloite vaatii myös sukupuoltaan juridisesti korjanneista ylläpidettävän tietokannan lakkauttamista.
Erikssonin mielestä translain uudistaminen on ollut ajankohtainen asia jo vuodesta 2002 lähtien, kun nykyinen laki tuli voimaan. Hän pohtii, että aika oli nyt kypsä kansalaisaloitteen tekemiselle sen vuoksi, että Suomi on saanut nykyisestä lainsäädännöstä huomautuksia useilta kansainvälisiltä toimielimiltä ja myös niin sanottua kansansivistystä transoikeuksista on harjoitettu jo pitkään.
– Tietysti olisi tekopyhää sanoa, että hallitusohjelmakirjauksella ei olisi mitään vaikutusta tähän. Koimme hyvin vahvasti aloitteentekijöiden kanssa, että hallitusohjelmakirjaus [lain uudistamisesta] ei riitä, Eriksson lisää.
Sukupuolivähemmistöt ovat pitäneet hallitusohjelmaan tehtyä kirjausta translain uudistamisesta puutteellisena, sillä siihen on kirjattu, että omaan selvitykseen perustuva juridisen sukupuolen vahvistaminen mahdollistettaisiin vain täysi-ikäisille. Siksi kansalaisaloitteessa esitetään, että vähintään 15-vuotiaat nuoret voisivat myös vahvistaa sukupuolensa omalla ilmoituksella. Alle 15-vuotiailta asia vaatisi huoltajan suostumuksen.
– Transnuoret voivat paremmin, kun he saavat sosiaalisesti elää omassa sukupuoliroolissaan ja siinä, missä he kokevat olevansa kotonaan. Kun pystytään tekemään helposti juridisella aspektilla muutosta ihmisen elämään parempaan suuntaan, niin sen ei pitäisi olla keneltäkään pois, Eriksson perustelee.
Aloite saanut tukea halki puoluekentän
Nyt kolmatta päivää auki oleva kansalaisaloite on saanut tukea useilta järjestöiltä, joihin lukeutuu muun muassa monia poliittisia nuorisojärjestöjä.
Nuorisojärjestöjä katsomalla näyttää siltä, että reilu enemmistö on asian takana. Seuraava askel on Erikssonin mielestä se, että myös järjestöjen emopuolueet saadaan reagoimaan asiaan.
– Uudistamisprosessiin tarvitaan laaja, koko puoluekentän kattava sitoutuminen. Tämä ei ole minkään yksittäisen puolueen tai ideologian aloite, vaan ihmis- ja perusoikeuskysymys, jolla on laaja tuki oikealta vasemmalle, sanoo Trans ry:n varapuheenjohtaja Julia Peltonen järjestön julkaisemassa tiedotteessa.
Juttua päivitetty 8.4.2021 klo 16.32. Lisätty Trans ry:n puheenjohtajan Panda Erikssonin kommentit.
Lue myös: