Hyppää sisältöön

Rovaniemeläislähtöinen Antti Arvola Voice of Finland -matkastaan: "Nuorempana en kehdannut laulaa niin, että muutkin kuulivat"

32-vuotiaan laulajan tie kykykisaan lähti kesäisestä illanvietosta.

The Voice of Finland -kisassa pitkälle edennyt Antti Arvola nousee lavalle kameroiden eteen jälleen perjantaina seuraavassa livelähetyksessä. Kuva: Saku Tiainen / Nelonen Media

Rovaniemeltä kotoisin oleva laulajalupaus Antti Arvola on jo tuttu kasvo monelle tämän kauden Voice of Finland -ohjelmasta. Kisassa pitkälle edennyt Arvola nousee lavalle kameroiden eteen jälleen perjantaina The Voice of Finlandin toisessa livelähetyksessä.

32-vuotiaan laulajan matka kykykisaan lähti kesäisestä illanvietosta. Arvola oli viettämässä seurueineen iltaa soittaen, kun yksi paikalla olleista kuuntelijoista tuli kysymään, eikö miestä harmita, ettei hän ole suuri laulajatähti.

– Vastasin ihmeissäni, ettei se harmita. Mutta asia jäi päähän pyörimään ja aloin miettiä, että kyllähän se totta puhuen vähän harmittaakin.

Sen jälkeen Arvola päätti lähteä testaamaan taitojaan Voice of Finland-ohjelmaan.

– Idea tuli siis nopeasti ja uskoin, että voisin pärjätäkin. Laitoin hakupaperit sisään ja näin asia on johtanut toiseen. Hyvin on edennyt siitä matka, Arvola summaa.

"Seuraava Idolsin voittaja"

Vaikka päätös kisaan osallistumisesta syntyikin nopeasti, on musiikki ollut osa Arvolan elämää aina. Miehen perheessä musiikilla on ollut iso merkitys, ja esimerkiksi isä Aimo Arvola on luonut itsekin uraa musiikin saralla.

Ensiaskeleet musiikin parissa Antti otti lapsena klassisella kitaralla, jonka harjoittelu ei kuitenkaan tuolloin jatkunut pitkään. Myöhemmin lukioaikoina kitara kuitenkin löysi tiensä takaisin miehen syliin bändisoiton myötä ja nykyisin Arvolaa laulaa rock- ja blues-tyylistä musiikkia soittavassa kellaribändissä.

– Varsinainen laulaminen alkoi kuitenkin vasta 23-vuotiaana, ja vasta aikuisena uskalsin laulaa muiden edessä. Nuorempana en kehdannut laulaa niin, että muutkin kuulisivat, Arvola kertoo.

Vaikka musiikki on kulkenut miehen mukana aina, on elämässä ollut aina paljon kaikkea muutakin kiinnostavaa. Esiintyminen on silti tiukasti verissä.

– Reserviupseerikoulun kurssikirjassa kohdallani lukee tupakavereiden kirjoittamana, että "Tykkää laulaa ja pelleillä, seuraava Idolsin voittaja". Eli vissiin sitä on tullut sielläkin lauleskeltua ja pelleiltyä, Arvola nauraa.

Antti Arvolan seuraava esiintyminen nähdään suorassa lähetyksessä Nelosella tänään perjantaina klo 20.00.

Suosittelemme sinulle