Luonnonvaraiset eläimet pääsevät taas hoitoon Korkeasaaren villieläinsairaalaan. Ensimmäisiksi potilaiksi tuotiin kaksi hylkeenpoikasta.
Eläinten sairaala oli kuusi viikkoa suljettuna lintupotilaasta löytyneen lintuinfluenssatartunnan vuoksi. Tilat piti desinfioida huolellisesti ennen kuin sairaala voitiin ottaa uudestaan käyttöön.
Kaksi nääntynyttä harmaahylkeen kuuttia löydettiin Raaseporin rannoilta maalis-huhtikuun vaihteessa. Painoa niillä oli alle kymmenen kiloa. Hylkeenpoikaset pääsivät aluksi Pääkaupunkiseudun eläinsuojeluyhdistyksen hoiviin vahvistumaan.
Korkeasaareen kuutit tulivat pääsiäisen jälkeen. Siellä ne saavat polskia isommassa altaassa ja opetella kalansyöntiä.
Eläintenhoitaja Carina Wileniuksen mukaan kuutit painavat nyt yli 10 ja 12 kiloa.
– Iloksemme isompi potilas popsi altaaseen laitetut kalat ensimmäisenä yönään ja köllötteli aamulla tyytyväisenä vatsa täynnä. Kuuteista laihempi arastelee vielä veteen menoa, mutta seuraa kiinnostuneena kaloja ja toivottavasti oppii lajitoverinsa esimerkistä, Wilenius kertoo tiedotteessa.
Untuvikkoja hoidetaan lukuun ottamatta joutsenia, hanhia ja sinisorsia
Villieläinsairaalassa hoidettiin viime vuonna yli 1 700 luonnonvaraista eläintä, joista noin puolet oli lintuja.
Toistaiseksi sairaalaan ei oteta korkeimman lintuinfluenssatartuntariskin lajeja, jotta sairaalaa voidaan pitää auki kevään ja kesän vilkkaalla poikaskaudella.
Tämä koskee aikuisia vesilintuja, kahlaajia, lokkilintuja, petolintuja ja varislintuja. Niiden untuvikkoja kuitenkin hoidetaan lukuun ottamatta joutsenia, hanhia ja sinisorsia, joilla tautia on havaittu eniten.
Lintuinfluenssa on helposti leviävä vaarallinen eläintauti.
Muita lintuja sekä nisäkkäitä ja matelijoita hoidetaan normaalisti.
Lue myös: