Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

MM-pettymys toi Iivo Niskasen kauteen haalean lopetuksen – Pekingissä hän haluaa saada itsestään kaiken irti: “Terävämpää ja parempaa meikäläistä”

Iivo Niskasella oli motivaatiovaikeuksia Oberstdorfin MM-pettymyksen jälkeen, mutta Ristijärven SM-kisojen kuninkuusmatka toimi hänelle hyvänä porkkanana loppukaudeksi.

Iivo Niskanen
Iivo Niskanen päätti kilpailukautensa Suomen cupin osakilpailun ylivoimaiseen voittoon. Kuva: Lehtikuva / Jouni Porsanger
Petra Manner,
Anu Karttunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Iivo Niskanen päätti kisakautensa Rukalla Suomen cupin 20 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähtökisan ylivoimaiseen voittoon. Vielä ylivoimaisempi hän oli pari viikkoa sitten Ristijärven SM-kisoissa, kun hän voitti 50 kilometrin Suomen mestaruuden liki kuuden minuutin marginaalilla.

Suomen ykköstykki myönsi, että kausi on ollut yllättävän raskas, vaikka koronapandemian takia kilpailuja ei ole ollut totuttua määrää.

– Ristijärven jälkeen olen ottanut jo vähän rennommin. MM-kisojen pettymyksen jälkeen oli vaikea motivoitua samalla tavalla näihin kisoihin, mutta Ristijärvelle löysin halua hiihtää sen viisikymppiä kovaa ja haastaa itseni niissä kisoissa, Niskanen myönsi Yle Urheilun haastattelussa.

– Se oli hyvä porkkana, ja nyt nautiskellaan nämä lumet loppuun.

Tarkempi analyysi odottaa

Niskanen lähti Oberstdorfin MM-kisoihin mitali mielessään, hiihdettiinhän kisojen päätösmatka, 50 kilometrin yhteislähtökisa, perinteisellä. Aivan kuten kolme vuotta sitten Pyeongchangin olympialaisissa, jossa Niskanen voitti olympiakultaa.

Kovista odotuksista huolimatta Niskanen joutui palaamaan koti-Suomeen ilman mitalia ja hänen parhaaksi sijoituksekseen jäi kuninkuusmatkan kuudes sija. Niskanen ei ole tehnyt vielä valmentajansa Olli Ohtosen kanssa perusteellista analyysia kaudesta, mutta sen aika on pian.

– Totta kai olemme jo pitkin kautta analysoineet tilannetta ja tavallaan tiedämme tosi tarkasti, missä kohtaa olen ollut minkälaisessa kunnossa. Sen verran paljon on ollut kontrolloitua harjoittelua, Niskanen sanoi.

Puolilämmin lopetus ei riitä

Kuopiolainen oli tyytyväinen siihen, että hän onnistui saamaan kauden kuntoon nähden juuri pääkisoihin hyvän vireen. Mutta se ei riittänyt mitaleille. Siihen olisi tarvittu kaikkien osa-alueiden naksahdusta kohdilleen.

– Oli sellainen puolilämmin, haalea lopetus tähän vuoteen, hän myönsi ja vakuutti hakevansa ensi kauden Pekingin olympialaisiin uutta iskua.

– Siitä lähdetään, että saamme olympialaisissa kaiken irti miehestä. Lähdemme rakentamaan uutta kautta sekä terävämpää ja parempaa meikäläistä!

Lue myös:

Iivo Niskasen poikkeuksellisesta luonteesta on monta erilaista tarinaa – lähipiiri kertoo, millainen Suomen hiihtokuningas on oikeasti

Iivo Niskanen kommentoi ensimmäistä kertaa alavireistä kauttaan: "Tuossa oli varmasti kaikki, mitä pystyin punnertamaan"

Iivo Niskasen raivoisat eleet paljastivat enemmän kuin sanat – Sami Jauhojärvi ja Kalle Lassila avaavat, miten Suomen ykköstähden mitalisauma kaatui

Suosittelemme