Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Louvren taideaarteisiin voi uppoutua nyt kotisohvalta – museo latasi puolen miljoonan teoksen jättikokoelmansa verkkoon

Taiteen ystävät voivat lievittää Pariisin-ikäväänsä nyt virtuaalisesti.

Museovieraat valokuvaavat naista esittävää öljyvärimaalausta Louvressa.
Louvren kuvatuin teos on Mona Lisa. Kuva: Christophe Petit Tesson / EPA
Sanna Vilkman
Avaa Yle-sovelluksessa

Louvren museon yhdestä huoneesta löytyy luultavasti maailman kuvatuin nainen. Leonardo da Vincin 1500-luvun alussa maalaamaa Mona Lisaa käy päivittäin katsomassa noin 30 000 ihmistä. Tai kävi ennen kuin pandemia sulki museot.

Suuri osa kävijöistä tosin ei edes ehdi katsoa maailman tunnetuinta maalausta, vaan seisoo siihen selin saadakseen kelpo selfien. Aikaa huoneessa on alle minuutti, sitten vartija hätistää eteenpäin, että muutkin pääsevät. Huoneeseen kerralla pääsevien ihmisten määrä on rajoitettu.

Museovieraa valokuvaavat itseään naista esittävän öljymaalauksen edessä Louvressa.
Louvressa pääsi vierailemaan vielä viime kesäkuussa, mutta nyt Mona Lisaa voi ihailla verkossa. Kuva: Christophe Petit Tesson / EPA

Nyt Mona Lisaa ja kaikkia muitakin Louvren häkellyttäviä taideaarteita, tunnettuja ja harvinaisempia, voi tutkia niin kauan kuin huvittaa ja ilman ruuhkaa.

Maailman suurin museo on digitalisoinut koko yli 482 000 teoksen kokoelmansa ja siihen voi tutustua kuka tahansa maksutta uudella Collections-sivustolla.

Myös varsinaisen museon verkkosivu uudistettiin samassa yhteydessä virtuaalivierailujen helpottamiseksi.

Kokoelmien digitalisointi on ollut suuri trendi museokentällä jo vuosien ajan, mutta Louvresta tekee täysin poikkeuksellisen sen pyörryttävä mittakaava.

Museovieraat katselevat vallankumousta esittävää maalausta Louvressa.
Turisteja Eugene Delacroix'n tunnetun Vapaus johtaa kansaa -teoksen (1830) edessä viime kesäkuussa, kun museo oli hetken auki. Kuva: Christophe Petit Tesson / EPA

"Louvre tomuttaa aarteitaan"

Louvren uusi Collections-tietokanta on suunniteltu palvelemaan sekä tutkijoita että taiteen ystäviä. Teoksiin liittyviä tietoja päivitetään jatkuvasti.

Puolesta miljoonasta teoksesta valtaosa on peräisin Louvresta ja Ranskan Eugène-Delacroix -kansallismuseosta, osa veistoksia Tuileries'n ja Carrouselin puutarhoista.

Mukana on myös Louvren hallussa oleva Musées Nationaux Récupération -nimellä tunnettu katalogillinen taidetta. Se koostuu teoksista, jotka päätyivät valtion haltuun toisen maailmansodan jälkeen, kun niiden oikeaa omistajaa ei ole pystytty jäljittämään.

Louvren johtaja Jean-Luc Martinez kuvailee tiedotteessa, että museon huumaava kulttuuriperintö on nyt kenen tahansa ulottuvissa yhdellä klikkauksella.

– Louvre tomuttaa aarteitaan, jopa vähemmän tunnettuja. Ensimmäistä kertaa ikinä koko teoskokoelmaan voi tutustua ilmaiseksi tietokoneella tai älypuhelimella. Olen varma, että tämä digitaalinen sisältö inspiroi entisestään ihmisiä tulemaan Louvreen katsomaan kokoelmaa myös paikan päällä.

Louvren verkkosivuilla vieraili viime vuonna 21 miljoonaa ihmistä.

Ennen pandemiaa, vuonna 2019, varsinaisessa museossa kävi 9,6 miljoonaa ihmistä. Viime vuonna koronarajoitusten takia kävijöitä oli vain 2,7 miljoonaa. Ranska tiukensi rajoituksia viimeksi viikko sitten tukahduttaakseen viruksen leviämisen.

Autio aukio Louvren edustalla Pariisissa.
Louvre pysynee kiinni vielä hyvän aikaa koronarajoitusten takia. Kuva: Ian Langsdon / EPA

Tutustu suomalaisiin virtuaalimuseoihin

Suomen Kansallisgallerian kokoelma verkossa

Turistit rynnistivät ottamaan selfien maski kasvoillaan Mona Lisan edessä – tältä näytti, kun maailman suosituin museo avautui koronatauon jälkeen

Kauhea matkakuume ja neljän seinän sisällä? Täältä pääset virtuaalimatkalle Venetsiaan, Hollanin kukkakedoille ja kuningatar Elisabetin edustusasuntoon

Ranska palauttaa natsien ryöväämän maalauksen juutalaiselle omistajasuvulle

Suosittelemme sinulle