Kambodžan viranomaiset arvostelevat jyrkästi irlantilaistaitelijan tekemiä kuvamuunnoksia punakhmerien kansamurhan uhreista. Kuvat julkaissut Vice-aikakauslehti on sittemmin poistanut kuvat sivuiltaan ja pahoitellut niiden julkaisua.
Mustavalkokuviin värit tuonut taiteilija Matt Loughrey lisäsi tiettävästi myös hymyjä joidenkin kuvissa esiintyvien ihmisten kasvoille, kirjoittaa Britannian yleisradioyhtiö BBC. Loughreyn mukaan hän halusi kuvillaan inhimillistää kansamurhan uhreja.
Kuvat ovat olleet esillä entisessä Tuol Slengin vankilassa, missä kidutettiin ainakin 16 000:ta ihmistä, jotka myöhemmin teloitettiin. Pääkaupungissa Phnom Penhissä sijaitseva Tuol Sleng tunnetaan myös nimellä S-21. Vain muutamia ihmisiä selvisi hengissä rangaistuslaitoksesta punakhmerien hallinnon nelivuotisella kaudella vuosina 1975-1979.
Kambodžan kulttuuriministeriön mukaan muunnellut kuvat vahingoittavat uhrien arvokkuutta ja se on uhannut Loughreytä oikeustoimilla. Ministeriö lisäksi korosti, että kuvien oikeudellinen omistaja on Tuol Slengin museo.
– Pyydämme, etteivät tutkijat, taitelijat tai muu yleisö manipuloi mitään historiallisia alkuperäislähteitä kunnioituksesta uhreja kohtaan, ilmoitti ministeriö.
Britannian yleisradioyhtiö BBC kysyi taiteilijalta kuvista, mutta tämä sanoi, ettei pysty kommentoimaan asiaa ennen kuin on keskustellut kuvat julkaisseen Vice- lehden kanssa.
Lehden jutussa ei mainittu jälkikäteen lisätyistä hymyistä
Lehdessä julkaistiin muunneltujen kuvien lisäksi myös Loughreyn haastattelu. Siinä taiteilijalta kysyttiin uhrien kasvoilla olevista hymyistä.
Loughrey arvioi jutussa, että naiset vaikuttivat hymyilevän kuvissa useammin kuin miehet.
– Uskoisin, että kuka ikinä kuvat ottikaan ja kuka ikinä oli huoneessa kuvausaikana, saattoi puhua eri tavalla naisille kuin miten he puhuivat miehille, Loughrey pohti.
Jutussa ei kuitenkaan kerrottu, että hymyjä olisi lisätty kuviin.
Omainen: Jutun sisällössä virheitä
Lauantaina lukuisat Twitter-käyttäjät julkaisivat sivuillaan kuvia väitetyistä alkuperäiskuvista, joiden rinnalla olivat Loughreyn muuntelemat kuvat. Twitter-käyttäjien mukaan Loughreyn kuvista ilmeni, että niihin oli muokattu jälkikäteen hymyt.
Lydia-niminen nainen kirjoitti puolestaan, että yksi Loughreyn kuvissa esiintyvistä henkilöistä oli hänen setänsä. Lydian mukaan sedän kasvoilla oli vankikuvassa virne, mutta kaikki muut Loughreyn kertomat tiedot sedän taustoista olivat virheellisiä.
Artikkelissa väitettiin, että Lydian setä olisi ollut maanviljelijä, joka teloitettiin sähköiskulla ja sytytettiin tuleen.
– Emme tiedä tarkalleen, miten hän kuoli ja on mahdollista, että hänestä on olemassa tietoja, joista emme tiedä, Lydia tviittasi ja jatkoi:
– Mutta kaikki loput tiedot sedästä ovat virheellisiä. Hän ei ollut maanviljelijä, vaan alakoulun opettaja. On täysin mahdotonta, että Loughrey olisi ollut yhteyksissä sedän pojan kanssa, sillä hänen ainoa poikansa kuoli myös.
Lydia muistutti, että kuvien ihmisillä on yhä olemassa perheenjäseniä ja läheisiä.
– Vastuullinen journalismi on hyvin tärkeää silloin, kun se koskettaa hirvittävän kansanmurhan todellisten uhrien tarinoiden uudelleenkerrontaa.
Vuona 1975 Pol Potin johdolla valtaan nousseiden punakhmerien valtaudella Kambodžassa nääntyi nälkään ja pakkotyöhön arviolta kaksi miljoonaa ihmistä. Pol Pot kuoli vuonna 1998.
Lisää aiheesta: