Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Ihmisen ensimmäisestä avaruuskäynnistä 60 vuotta – Juri Gagarinin lento kesti alle kaksi tuntia

Kilpajuoksu avaruuteen on rauhoittunut viime vuosituhannen kuumista vuosista.

Välähdyksiä lennosta ja juhlallisuuksista (mykkä)
STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Tänään tulee päivälleen 60 vuotta kuluneeksi maailman ensimmäisestä ihmisen tekemästä avaruuslennosta. 27-vuotias neuvostoliittolaisen Juri Gagarinin Vostok 1 -lento avaruudessa kesti kaksi tuntia ja Gagarin kiersi maapallon kertaalleen.

Neuvostoliitto oli laukaissut vuonna 1957 Sputnik-satelliitin Maan kiertoradalle, ja Gagarinin lento oli jatkoa Sputnikille. Neuvostoliitto ja Yhdysvallat kävivät tuolloin kovaa kilpavarustelua, joten Neuvostoliiton ensimmäinen miehitetty avaruuslento sai myös Yhdysvallat terästäytymään.

Vuonna 1969 Yhdysvallat lähetti ensimmäisen ihmisen kuuhun. Sittemmin suurvaltojen kilpajuoksu avaruuteen rauhoittui.

Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton seuraajavaltio Venäjän jälkeen kolmantena valtiona avaruuden suurvaltapeliin on tullut mukaan Kiina. Kiinalaisten luotaimet ovat laskeutuneet jo onnistuneesti kuuhun, ja pian Kiina yrittää lähettää luotaimia laskeutumaan myös Marsiin.

– Kiinan avaruussaavutukset osoittavat Kiinan olevan teknologisesti erittäin kehittynyt, ja se on Kiinalle ylpeyden aihe. He pyrkivät olemaan maailman suurin avaruusvalta parinkymmenen vuoden sisällä, Aalto-yliopiston avaruustieteen ja -tekniikan professori Esa Kallio sanoi STT:lle.

Lisää aiheesta:

Elävä arkisto: Gagarinin sensaatiolento kesti alle 2 tuntia

Elävä arkisto: Kosmonauttitoveri halusi Gagarinin lentävän ensimmäisenä

Suosittelemme sinulle