Valtionjohtajien puhelimet käyvät kuumina, kun Venäjän näkyvät joukkojensiirrot Ukrainan tuntumaan ja Krimin niemimaalle herättävät huolta ja kysymyksiä.
Tiistaina puhelinkeskustelun kävivät Venäjän ja Yhdysvaltain presidentit. Sitten Vladimir Putin puhui Suomen presidentin Sauli Niinistön kanssa.
Professori Mark Galeotti sanoo, että Venäjän aikeita on vielä vaikea tietää. Hän arvioi, että kyse on todennäköisesti pelottelusta, "pakottavasta diplomatiasta", jossa vastapuoleen yritetään vaikuttaa voimannäytöllä.
– Se ei sulje pois sotilastoimia, mutta ei välttämättä merkitse täysimittaista sotaa, jota jotkut pelkäävät, Galeotti sanoo.
Lontoon UCL-yliopiston slaavilaisen ja Itä-Euroopan tutkimuksen tiedekunnan kunniaprofessori Galeotti on tutkinut Venäjän nykyhistoriaa, turvallisuuspolitiikkaa ja järjestäytynyttä rikollisuutta.
Pahin skenaario olisi venäläisten hinku taisteluun
Myös yhdysvaltalainen sotilasalan analyytikko Michael Kofman arvioi, että toimien on tarkoitus pelotella Ukrainaa ja lähettää viesti Ukrainan läntisille kumppaneille.
– Tämä on optimistisempi arvio Venäjän aikeista, mutta tilanne kehittyy yhä. Näemme vielä joukkojen liikkeitä ja joukkojen kerääntymistä huhtikuun kuluessa, Kofman sanoo.
Pahin skenaario olisi, että venäläiset hinkuavat taistelua ja yrittävät houkutella Ukrainan siihen käyttääkseen sitten sotilaallista voimaa poliittisten tavoitteidensa saavuttamiseen.
– Ukrainalaiset epäilevät sitä, ja siksi he yrittävät osoittaa itsehillintää, mutta Venäjän tavoite ei ole täysin selvä, Kofman sanoo.
Kofman on vanhempi tutkija CNA-tutkimuslaitoksessa ja tutkija Kennan-insituutissa. Hän on erikoistunut Venäjän asevoimiin.
Venäjä on sanonut vain siirtävänsä joukkoja omalla alueellaan. Se ilmoitti kiireisesti sotaharjoituksista perustellakseen joukkojen siirtelyä.
– Ikävä kyllä emme voi luottaa siihen, mitä Kreml sanoo, Galeotti toteaa.
Venäjän toimissa on siis psykologisen painostuksen elementti.
– Ei ole tarkoituskaan, että tuntisimme olomme mukavaksi – se juuri on asian ydin, Kreml haluaa meidän olevan huolissaan.
Paljonko voimaa Venäjällä on Ukrainan rajoilla?
On esitetty arvioita, että Venäjällä on nyt eniten joukkoja Ukrainan tuntumassa sitten vuosien 2014–15, jolloin Itä-Ukrainan sota oli kiihkeimmillään.
Mark Galeotti sanoo, että Venäjä ei ole vielä tuonut alueelle voimavaroja, jotka riittäisivät todelliseen maahanhyökkäykseen ja esimerkiksi Mariupolin satamakaupungin valloittamiseen. Toisaalta hän huomauttaa, että joukkoja tuodaan lisää.
Michael Kofman arvioi, että Venäjällä on Ukrainan tuntumassa riittävästi joukkoja laajamittaiseen operaatioon.
– Jos he aloittaisivat operaation, ei ole selvää, mistä he tekisivät sen, koska he ovat käytännössä piirittäneet Ukrainan pysyvästi sijoitetuilla taistelumuodostelmilla, Kofman sanoo.
– Heillä on useita divisioonia ja prikaateja Ukrainan rajalla pohjoisesta etelään. He ovat tuoneet paljon sotilasvoimaa muista sotilaspiireistä ja ovat keränneet hyvin kookkaat voimat Krimille ja Ukrainan itärajalle, Kofman kuvailee.
Miksi Venäjä kiristää jännitteitä nyt?
Galeotti arvioi, että ajoitukseen vaikuttaa joukko tekijöitä.
Kevät on aikaa, jolloin Itä-Ukrainan konflikti tavallisesti nostaa päätään. Kelirikkokauden jälkeen sotilasoperaatioita on helpompi toteuttaa, kun sotajoukot kalustoineen eivät uppoa mutaan.
Toisaalta Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on ottanut aiempaa kovemman linjan Venäjä-mielisiksi koettuja voimia vastaan.
Zelenskyi sulki kolme Kremliä lähellä olevan ukrainalaisen oligarkin ja poliitikon Viktor Medvedtšukin televisiokanavaa ja hän on jäädyttänyt Medvedtšukin omistuksia Ukrainassa. Medvedtšuk johtaa Ukrainassa venäläismielistä oppositiopuoluetta Opposition ohjelma – Elämän puolesta.
– Zelenskyi on tietoinen kannatuslukujensa laskusta eikä hän halua joutua nationalistien ohittamaksi, Galeotti sanoo.
Venäjän johto on turhautunut
Michael Kofman arvioi, että venäläiset toivovat voivansa pakottaa Zelenskyin hallinnon muuttamaan linjaansa.
– Se on mahdollisuuksien rajoissa, koska Zelenskyin politiikka Venäjää kohtaan on vasta varsin äskettäin muuttunut paljon kovemmaksi, Kofman sanoo.
Tärkein tekijä Galeottin mielestä on, että Kreml ei pidä nykytilaa tyydyttävänä. Venäjän on johto on turhautunut, hän uskoo.
Itä-Ukrainassa Donbassin alueella sijaitsevat Donetskin ja Luhanskin separatistialueet eivät koskaan olleet tavoite vaan väline. Nyt niistä on tullut riipus Venäjän vallanpitäjille.
– He eivät koskaan olleet erityisen kiinnostuneita Donbassista. Donbass on aina ollut jotain, mitä he käyttivät vipuna suhteessa Kiovaan, Galeotti sanoo.
Hän muistelee, kuinka vuonna 2014 Moskovassa puhuttiin yleisesti, että Itä-Ukrainan konflikti olisi ehkä kuuden kuukauden operaatio.
– Kuudessa kuukaudessa Kiova olisi antautunut, pojat olisivat tulleet kotiin ja kaikki olisivat unohtaneet sen, Galeotti sanoo.
– No, seitsemän vuotta myöhemmin he eivät pelkästään ole jumissa poliittisten, diplomaattisten ja taloudellisten kustannuksien kanssa, vaan Moskovan pitää myös rahoittaa näitä ”kansantasavaltoja”.
Siksi Venäjä yrittää painostaa Ukrainaa nähdäkseen, olisiko pattitilanteesta ulospääsyä ja voitaisiinko Ukrainan johto pakottaa takaisin neuvottelupöytään.
Galeotti muistuttaa, että Minskin sopimukset syyskuussa 2014 ja helmikuussa 2015 laadittiin juuri Venäjän eskalaation jälkeen.
Mihin Venäjä pyrkii?
Suuri kysymys on siis, mitkä ovat Venäjän tavoitteet. Retoriikka on ollut kovaa. Venäjän presidentinhallinnon varajohtaja Dmitri Kozak sanoi, että taistelujen kiihtyminen voisi merkitä olla lopun alkua Ukrainalle. Venäjän valtiollisessa televisiossa on suomittu Ukrainaa kovasanaisesti.
– On kysymysmerkki, mitä he yrittävät saavuttaa tällä hyvin näkyvällä joukkojensijoituksella. Mutta se narratiivi muuttunee todennäköisesti lähipäivinä. Pitää seurata, mihin Kremlin keskeisten edustajien viestintä ja narratiivi kehittyy, Michael Kofman sanoo.
– Todennäköisesti he haluavat Ukrainan palaavan vakaviin neuvotteluihin Minskin tulitaukosopimusten toteuttamisesta.
Kofman katsoo, että Venäjän tavoitteena tuskin on vallata Ukrainasta lisää maa-alaa.
– Kyse on voimankäytöstä poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Ukrainan maa-alueen valloittaminen ei tee sitä, se itse asiassa luo vain uusia ongelmia ja dilemmoja, Kofman sanoo.
"Venäjä on käytännössä hävinnyt Ukrainan"
Mark Galeotti sanoo, että Venäjän johdolle olisi ideaalitila taivuttaa Ukraina Venäjän vaikutuspiiriin, mutta se tavoite on jo saavuttamattomissa.
– En tiedä Putinista, mutta uskon, että älykkäimmät ihmiset Moskovassa tajuavat, että niin ei käy koskaan. He ovat käytännössä hävinneet Ukrainan, Galeotti sanoo.
Galeotti arvelee, että Kreml tavoitteleekin jonkinlaista suomettumista, jossa Ukraina ei liity Euroopan unioniin, Natoon tai mihinkään laajempiin blokkeihin.
Venäjä toivoo liikettä neuvotteluissa Minskin sopimusten toteuttamisessa. Kipukohta on koko ajan ollut, missä järjestyksessä asioita tehdään.
Ukraina on sanonut, että poliittista sopimusta Donetskin ja Luhanskin alueiden asemasta ei voi tehdä, ennen kuin Ukraina on saanut niiden ja Venäjän välisen rajan hallintaansa. Venäjä puolestaan sanoo, että Ukraina saa alueet takaisin sen jälkeen, kun se on tehnyt poliittisia myönnytyksiä.
Kykeneekö Ukrainan armeija vastaamaan?
Kun Venäjä vuonna 2014 Venäjä miehitti Krimin miehimaan ja nostatti sodan Itä-Ukrainassa, se kohtasi täysin valmistautumattoman Ukrainan armeijan. Nyt tilanne olisi toisenlainen, sanoo Mark Galeotti.
– On traagista, että muita Ukrainan valtion osia ei ole uudistettu yhtä tehokkaasti kuin armeijaa.
Galeotti uskoo, että Ukrainan armeijalla on kyky panna venäläiset maksamaan hyökkäyksestä.
– Tämän takia olen varovaisen optimistinen. Ei ole tapaa, jolla venäläiset voisivat laukaista merkittävää hyökkäysoperaatiota ja välttää samalla henkilötappioita.
Venäjän asevoimien kokonaisvahvuus on 850 000 sotilasta kaikissa aselajeissa valtavan kokoisessa maassa.
– Ukrainalaisilla on neljännesmiljoona sotilasta, jota ei voi pitää vähäpätöisenä, Galeotti sanoo.
Myös Michael Kofman sanoo, että Ukrainan asevoimat ovat merkittävästi kykenevämpiä kuin vuosina 2014–15.
Niin on toisaalta Venäjänkin armeija. Sillä on edelleen laadullinen ja määrällinen ylivoima.
– Yleensä ottaen Ukrainan armeija varautuu ja siirtää yksiköitä kohti etulinjaa varmuuden vuoksi, mutta he eivät reagoi tähän kuin he odottaisivat laajamittaista hyökkäysoperaatiota, Kofman sanoo.
Mitä länsi voi tehdä?
Sotilaallisesti länsimaat tuskin ovat valmiita tulemaan Ukrainan avuksi. Kukaan ei ole tehnyt sellaisia sitoumuksia, Michael Kofman muistuttaa.
– Suurin osa tuesta on yritystä vaikuttaa Venäjän laskelmiin tekemällä selväksi, että lisäaggressio johtaa merkittäviin kustannuksiin – pakotteiden ja muiden poliittisten keinojen kautta, Kofman sanoo.
– Kuinka tehokasta se on? No, teidän arvauksenne on yhtä hyvä kuin minun. Ajattelen, että on hyvin vaikea vaikuttaa rangaistuksilla valtioiden päätöksentekoon, kun on kyse eduista, joita ne pitävät elintärkeinä.
Galeotti arvioi, että länsimailla on vielä keinoja vaikuttaa Venäjän päätöksiin: Lännen pitää löytää painostuskeinoja, jotka eivät ole niin kosmeettisia kuin henkilöpakotteet mutta eivät toisaalta niin jyrkkiä, että Venäjä kokee olevansa pakotettu kiihdyttämään konfliktia entisestään.
– Ongelma tällä hetkellä on, että viestimme julkisesti megafonin kautta ja venäläiset eivät joko usko meitä tai pitävät sitä jonkinlaisena haasteena, Galeotti sanoo.
Galeotti pohtii, että kyseeseen voisi tulla toimenpidepaketti, jossa kohteena olisi esimerkiksi Itämeren kaasuputkihanke Nord Stream 2 ja venäläiset valtionyhtiöt. Paketissa Ukrainalle annettaisiin merkittävää taloudellista ja sotilaallista tukea.
Galeottin mielestä johtavien länsimaiden pitäisi sopia paketista keskenään ja sitten viestiä kaikessa hiljaisuudessa Kremlille, että siihen turvaudutaan, jos Venäjä ryhtyy laajamittaiseen hyökkäykseen.
– Venäläiset voivat silti ajatella, että länsi bluffaa, koska ikävä kyllä olemme olleet hyvin epäjohdonmukaisia menneisyydessä. Mutta sitä kannattaa kokeilla, koska nykyinen lähestymistapamme ei toimi., Galeotti sanoo.
Onko Nato ajankohtainen?
Ukrainan presidentti Zelenskyi on jännitteiden kiristyessä vaatinut Ukrainan Nato-jäsenyyden vauhdittamista.
Kofman muistuttaa, että Yhdysvalloissa on nyt uusi presidentti Joe Bidenin hallinto. Venäjän huolena on aina, että uusi hallinto voisi työntää eurooppalaisia kumppaneitaan suosiollisemmiksi Ukrainan Nato-jäsenyydelle.
– Venäläiset yrittävät viestiä hyvin selvästi, että mikä tahansa yritys ottaa Ukraina Natoon johtaisi hyvin suuriin ja katastrofaalisiin seurauksiin ja voimankäyttöön, Kofman sanoo.
Galeotti ja Kofman eivät usko, että Ukrainalle on todellisia mahdollisuuksia päästä sotilasliiton jäseneksi vielä pitkään aikaan.
Maa ei ole vielä Nato-yhteensopiva, ja jatkuvat aluekiistat tekevät siitä liian kuuman perunan muille Nato-maille.
– En usko, että kukaan haluaa nähdä poikiensa taistelevan ja kuolevan kontaktilinjalla. Minkään Nato-maan väestö ei ole innokas siihen, Galeotti sanoo.
Hän katsoo, että jäsenmaiden positiiviset arviot Ukrainan Nato-jäsenyydestä ovat hyveellisen esittämistä.
– Ne tekevät niin, koska ne tietävät, että siitä ei tule mitään, Galeotti sanoo.
Hän katsoo, että toisaalta Zelenskyikään ei usko pikaiseen Nato-jäsenyyteen.
– Se on keino syyllistää Natoa, hän arvelee.
Kun Nato-maat tietävät, että jäsenyys ei onnistu, niillä on tarve tarjota Ukrainalle muuta tukea.
Miten Venäjän sisäpolitiikka heijastuu tilanteeseen?
Galeotti muistuttaa, että sota ei ole lainkaan suosittu Venäjällä toisin kuin Krimin valtaus. Syyskuussa Venäjällä pidetään parlamenttivaalit, ja valtapuolueen Yhtenäisen Venäjän kannatus on matalalla tasolla.
– Tiedämme, että tulokset väärennetään, mutta joka tapauksessa Kreml haluaa manipuloida äänestystä mahdollisimman vähän, Galeotti sanoo.
– On vaikea uskoa, että sodan aloittaminen Ukrainan kanssa – vaikka Ukrainan voisi esittää syyllikseksi siihen – toisi ääniä. Pikemminkin päinvastoin: ihmiset kysyvät, miksi rahojamme käytetään tähän, miksi poikamme tulevat kotiin sinkkiarkuissa.
Mitä on odotettavissa?
Galeotti arvioi, että Ukrainan joukkojen ja Venäjän ohjaamien separatistialueiden välisellä kontaktilinjalla ajoittainen väkivalta saattaa lisääntyä.
– Me näemme enemmän väkivaltaa, mutta se on kontrolloitua, Galeotti sanoo.
Sijaiskärsijöiksi tulitauon murenemisesta joutuvat siviilit molemmin puolin kontaktilinjaa.
Michael Kofman sanoo, että nyt on syytä pitää silmällä Venäjän poliittisia lausuntoja: esitetäänkö sieltä jotain vaatimuksia tai uhkavaatimuksia.
– Meidän pitää seurata Venäjän armeijan liikkeitä kentällä, sijoitetaanko joukkoja harjoituksista kokoontumisalueille, Kofman sanoo,
– Meidän pitää seurata, mitä tapahtuu Ukrainan joukkojen ja Venäjän tukemien joukkojen kontaktilinjalla. Kuinka paljon väkivalta kiihtyy vai pysyykö se nykyisellä tasollaan tulevien 2–3 viikon aikana.
Kofman arvioi, että Venäjän joukkoja sijoitetaan vielä. Jos Venäjän joukot alkavat siirtyä asemiin rajalle, se tapahtunee vasta toukokuussa, hän arvioi.
– Venäjän sotilaallisen keskittämisen ja poliittisten tavoitteiden koko mittaluokkaa ei tiedetä viikkoon pariin.
Kuinka suuri on virheliikkeiden vaara?
Mark Galeotti ei usko, että jokin osapuolten virheliike voisi laukaista sodan.
– Kaikkiaan sodat eivät tapahdu vahingossa. Jos katsotaan vaikkapa Georgian sotaa, venäläiset provosoivat hyvin päämäärätietoisesti georgialaisia antamaan ensimmäisen iskun, Galeotti muistuttaa.
Vuonna 2008 venäläisten käsiin pelasi Georgian kuumaverisenä pidetty presidentti Mihail Saakašvili.
Ukrainan Zelenskyi ole samanlainen henkilö, Galeotti sanoo.
Ukrainan joukkojen ja Venäjän ohjaamien separatistialueiden välisellä kontaktilinjalla kahakat puhkeavat useimmiten ilman korkeimman johdon määräystä. Galeotti muistuttaa, että rintaman molemmilla puolin on kirjava määrä erilaisia joukkoja.
– Siellä on tavallisia sotilaita, puolisotilaallisia joukkoja ja kapinallispuolella ihmisiä, jotka ovat lähinnä roistoja, sotaherroja ja seikkailijoita, Galeotti kuvailee.
– Ajasta aikaan joku kyllästyy, pelästyy tai ymmärtää väärin, mitä tapahtuu, avaa tulen ja pian päällä on kahakka.
Tähän on kuitenkin totuttu. Galeotti sanoo, että tilanteen kiihtymisen riskit eivät ole itse taistelukentällä. Mahdollisen eskalaation riskit ovat poliittisia.
Tällä hetkellä Galeottin mielestä lännen viestintä on ollut varsin hyvin tasapainossa. Jos vaikuttaisi, että länsi ei lainkaan välitä, mitä Ukrainalle tapahtuu, se voisi rohkaista Venäjää entistäkin aggressiivisempiin toimiin.
– Ranskalais-saksalainen lausunto, jossa vaadittiin molempia osapuolia laskemaan jännitteitä, oli hieman onneton, mutta pääosin länsi on sanonut oikeita asioita, joten olemme välttäneet sen sudenkuopan, Galeotti arvioi.
Toinen vaara on, jos länsi näyttää esittävän liian suuren liian suuren haasteen Venäjälle.
– Sotaisa retoriikka voisi saada väen Putinin ympärillä ajattelemaan, että he eivät voi perääntyä, että heidän on osoitettava, etteivät pelkää.
Aiheesta aiemmin:
Biden vaatii Venäjää liennyttämään jännitteitä Ukrainassa – ehdotti Putinille tapaamista 13.4.2021
Aiheesta muualla:
Mark Galeotti, The Spectator: Russian sabre-rattling over Ukraine demands a different response 10.4.2021
Michael Kofman, The Moscow Times: Russia's Military Buildup Near Ukraine Is an Intimidation Tactic 3.4.2021