Espoolainen Honka on edennyt naisten Korisliigan finaaleihin voitettuaan viidennessä ja ratkaisevassa välierässä paikallisvastustajansa Espoo Basket Teamin 74–62.
Honka oli kotiparketillaan Tapiolassa niukasti niskan päällä, ja johti kahden neljänneksen jälkeen pistein 31–26. Kolmannella neljänneksellä ero kasvoi jo yli kymmeneen pisteeseen. Päätösneljänneksellä ero pysyi loppuun saakka Hongan kannalta turvallisena.
Hongan tehonaisina urakoivat Cierra Dillard 18 pisteellään ja kuudella levypallollaan. Vain 40 sekuntia koko ottelun aikana penkillä istunut Taru Tuukkanen, 43, heitti 14 pistettä ja kahmi peräti 15 levypalloa. Myös vasta 15-vuotias Elina Aarnisalo ylsi 14 pisteeseen.
– Pelattiin tänään joukkueena tosi hyvin. Oltiin aggressiivisia ja päästiin sitä kautta johtoon. Hienoa päästä pelaamaan finaaleita, Aarnisalo iloitsi Ruudun haastattelussa.
Liigan konkari Tuukkanen arvioi, että Honka voitti ottelun ennen kaikkea hyvän puolustuspelin ansiosta. Parikymmentä vuotta ammattilaisena pelannut Tuukkanen hehkutti nuorten joukkuekavereidensa panosta.
– Meidän nuoret pelaajat ovat ihan huikeita tyyppejä ja meillä on ollut ihan mahtava vuosi. He ovat valmiita ja henkisesti vahvoja. Jokainen heistä oli valmiina pelaamaan, Tuukkanen kertoi Yle Urheilulle puhelimitse.
EBT:n Morgan Batey heitti 16 pistettä ja otti kuusi levypalloa, Hannah Little puolestaan 15 pistettä ja 17 levypalloa.
Honka voitti ensimmäisen välieräkohtaamisen, mutta kaksi seuraavaa vei EBT. Honka kuitenkin vei lauantain voitolla ratkaisun viidenteen peliin.
Honka kohtaa finaaleissa kotkalaisen Peli-Karhut, joka voitti oman välieräsarjansa Forssan Alkua vastaan puhtaasti 3–0. Finaalisarja alkaa perjantaina.
– Lähdetään aika suurena altavastaajana tähän sarjaan. En usko, että kovin moni laittaisi penniäkään likoon meidän puolesta, mutta me totta kai teemme parhaamme, että haastetaan PeKaa. Olemme kuitenkin ainut joukkue, joka on PeKan tällä kaudella onnistunut voittamaan, Tuukkanen sanoi.
Päivitetty kello 20.20: Juttua täydennetty Taru Tuukkasen kommenteilla.
Lue myös:
Honka venytti naisten Korisliigan finaalipaikan ratkaisun tiistaille