Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Moni koiranomistaja luulee, että ruoka on rakkautta – ylipaino vie karvaturreilta kuitenkin elämänhalun ja liikunnan ilon

Joka kolmas koira kärsii ylipainosta. Asia on usein lemmikin omistajalle sokea piste.

Koiranomi Paula Speer esittelee kymmenvuotiaan bordercollie Winin avulla, miten koiran ylipainon voi tunnistaa.
Päivi Leppänen
Avaa Yle-sovelluksessa

– Ei se ole lihava, se on vain voimakkaasti rakentunut.

Tämä on eläinlääkäreille tutuksi tullut koiranomistajan kommentti. Reilusti ylipainoiset koirat muistuttavat muodoltaan käpylehmää. Niin paljon niille on kertynyt ympärilleen rasvaa.

Kerran asiakas tilasi konsultaatiota koiranomi Paula Speeriltä. Omistaja kertoi jo puhelimessa, että koira on sitten hyvin karvainen. Jotkut kyllä olivat sanoneet, että se on myös lihava, mutta omistajan mielestä se oli vain karvainen.

Kun koira saapui ovesta, äimistyi koiranomikin. Kyse ei todellakaan ollut vain ylipainosta. Koira oli kertakaikkisen lihava.

Mikä on ylipainon ja lihavan ero? Paula Speer sanoo, että jos koira on ylipainoinen, kylkiluut vielä löytää etsimällä rasvan alta, mutta jos on lihava, kylkiluita ei edes löydä.

Neljävuotias mäyräkoira, jolle on kertynyt pari kiloa ylipainoa.
Tällä nelivuotiaalla mäyräkoiralla on eläinlääkärin mukaan kilo, ehkä pari ylipainoa. Kuva: Päivi Leppänen / Yle

Vanhan koiran kierre

Arviot ylipainoisten koirien määrästä vaihtelevat eri tutkimuksissa, mutta yleensä sanotaan, että vähintään joka kolmannella koiralla on paino-ongelma. Vanhoilla koirilla ylipaino on vieläkin yleisempää.

Koiraa pidetään ylipainoisena, jos ihannepaino ylittyy 10–15 prosenttia. Mitä pienempi koira on, sen hankalampaa on hahmottaa, että jo satojen grammojenkin ylipaino voi olla terveysriski.

Rinnastus ihmiseen auttaa. Jos ihannepainoltaan viisikiloinen koira painaakin kahdeksan kiloa, se on sama kuin 80 kiloa painava ihminen painaisi 130 kiloa.

Kohta 40 vuotta eläinlääkärinä toiminut Eva Einola-Koponen vahvistaa, että koirien ylipaino on yleistynyt.

– Se korreloi suoraan ihmisten ylipaino-ongelmaan. Lohdutamme lemmikkejä ruoalla, kuten itseämmekin.

Eläinlääkäri Eva Einola-Koponen hellii sylissään koirapotilasta.
Eläinlääkäri Eva Einola-Koposen ja potilaan herkkä hetki. Kuva: Päivi Leppänen / Yle

Osa Einola-Koposen ylipainopotilaista on perhekoiria, jotka ovat jääneet kiireiseltä perheeltä vähälle huomiolle.

Toinen joukko ovat vanhat koirat. Omistajat ajattelevat, että koira on jo iäkäs ja sen takia niin hidas. Kierre on valmis, kun koiralle on kertynyt liikakiloja ja siihen päälle pari perussairautta, kuten kilpirauhasvaivoja tai diabetes.

Kuuntele, kun eläinlääkäri Eva Einola-Koponen ja koiranomi Paula Speer kertovat pysäyttäviä esimerkkejä koirien ylipainosta ja antavat vinkkejä painonhallintaan.

Pienenkin koiran mahalaukku kyllä venyy – vaikka nakkipaketille

Turkulaiselle Koira-Kissaklinikalle tuli kerran portugalinvesikoira, jonka ihannepaino olisi ollut 20 kiloa. Vaaka näytti 36 kiloa. Siltikään ei ollut syytä nostaa käsiä pystyyn.

Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Eva Einola-Koposen opastuksella ja tukihoidoilla koiralle saatiin palautettua elämänilo.

– Kun paino vihdoin lähti alaspäin, omistaja sanoi itsekin, että hän on saanut uuden koiran. Se oli ollut useamman vuoden hyvin passiivinen, mutta koki taas liikunnan riemua.

Koira syö raejuustoa aktiivimatolta.
Hotkiminen hidastuu, jos ruokaa tarjotaan kuviolliselta aktivointimatolta. Vähästäkin määrästä raejuustoa riittää puuhaa. Kuva: Päivi Leppänen / Yle

Ihmisen on usein vaikea hahmottaa, mitä jokin ruokamäärä koiran mahalaukussa saa aikaan.

Hyvän opetuksen sai sekin pienen terrierin omistaja, jonka lemmikki oli napannut nakkipaketin keittiön pöydältä ja tehnyt siitä saman tien selvää.

Eläinlääkärin vastaanotolla ähkyinen koira röntgenkuvattiin. Omistaja havahtui todellisuuteen, kun näki kaikki nakit äärimmilleen venyneessä mahalaukussa.

Palkintonamit voivat sotkea annostelua

Kyse on lopulta hyvin yksinkertaisesta asiasta: mikään koira ei avaa jääkaapin ovea ja pistele poskeensa ruokaa. Me ihmiset laitamme sen ruokakuppiin tarjolle.

Tätä Eva Einola-Koponen on toistellut asiakkailleenkin.

Toinen yksinkertainen fakta on se, että lihomisen kierre syntyy, kun koira ei kuluta sitä, mitä se syö. Ja kun paino nousee, halu liikkua vähenee entisestään.

Koiranomi Paula Speer varoittaa koiranruokapussin kyljessä olevasta annostelutaulukosta. Ne ovat vain ohjeellisia, eikä niitä kannata noudattaa pilkuntarkasti.

– Esimerkiksi uroskoira kuluttaa yleensä enemmän kuin narttu. Jos koira on steriloitu tai kastroitu, sen aineenvaihdunta hidastuu selvästi, jopa 30 prosenttia. Tietysti myös koiran aktiivisuus ja liikunnan määrä vaikuttavat energian kulutukseen.

Koiranomi Paula Speer kahden bordercollie-koiransa kanssa.
– Aika paljon näkee ylipainoisia koiria. Koko ajan enemmän, sanoo koiranomi Paula Speer. Kuva: Päivi Leppänen / Yle

Koiraa myös koulutetaan ja palkitaan herkuilla. Piileekö tässä hyväksi havaitussa keinossa riskinsä?

Ei eläinlääkäri eikä koiranomikaan suostu tuomitsemaan ruoalla palkitsemista.

Jos koiralla on taipumusta ylipainoon, kannattaa aina aamulla mitata sen päivän koko ruokamäärä. Palkintonamit ja -nappulat otetaan sitten tästä kokonaisuudesta.

– Yksi koira-asiakkaani söi joka päivä hammaskiveä vähentävän puruherkun, denta-stixin. Yhdessä tikussa oli melkein pikkukoiran koko päivän kaloritarve, kertoo Eva Einola-Koponen.

Hän muistelee myös karttaa, joka havainnollistaa asiaa. Kun koira syö kaksi palaa juustoa, se on sama kuin ihminen söisi kuusi muffinsia.

– Tai jos pikkukoira syö palan metvurstia, sama määrä energiaa olisi ihmiselle jäätävä vuori rasvaista ruokaa.

Koiran valinta: lenkki tai leikki voittaa namin

Palkita voi myös leluilla. Pallo tai joku muu koiralle rakas lelu voikin olla se palkinto, jonka kanssa saa riehua hetken.

Monella on ajatus, että ruoka on koiralle rakkautta. Tämän luulon Paula Speer kumoaa tiukasti.

– Jos koira pääsisi itse valitsemaan, olisi lähtö lenkille tai leikkituokio omistajan kanssa sille arvokkaampaa kuin mikään herkku.

Bordercollie leikkii muovilelulla.
Jos koiralla on taipumusta ylipainoon, kannattaa muistaa, että palkintonamin voi välillä korvata myös lelulla. Kuva: Päivi Leppänen / Yle

Usein koiran ylipaino tulee hiipimällä. Omistajan silmä tottuu lemmikkiinsä niin, ettei edes huomaa hidasta muutosta.

Aina ei koiranomistajille ole ihan selvää, mistä koiralle kertyy kaloreita. Speerin tarina laihdutusruoasta hymyilyttää.

– Koira söi laihdutusruokaa, mutta ei laihtunut yhtään. Eläinlääkäri varmisti, ettei koiralle vain anneta muuta ruokaa. Omistaja vakuutti, että tarjottu on pelkkää laihdutusruokaa. Jossain vaiheessa sitten selvisi, että ruokaan lisättiin kermaa. Muuten koira ei suostunut syömään.

On tutkittu, että vanhoilla koirilla kasvaa hyvän proteiinin tarve.

– Silloin ravinnon koostumusta pitäisi muuttaa. Proteiinihan ei lihota, vaan se pitää yllä lihaskuntoa, sanoo eläinlääkäri Eva Einola-Koponen.

Herkkä asia omistajalle

Usein kuulee sanottavan, että koiran ylipaino on omistajalle sokea piste. Koiranomi Paula Speer tunnistaa asian herkkyyden.

– Olen leikilläni todennut, että ihmiselle voisinkin sanoa, että hän on ylipainoinen. Mutta jos sanon, että hänen koirallaan on ylipainoa, on se paljon pahempi juttu. Asiaan pitää puuttua hyvin hienotunteisesti.

Hyvänä porkkanana toimii yleensä vetoaminen koiran elinikään ja elämänlaatuun.

– Ylipaino saattaa lyhentää koiran elinikää jopa kahdella vuodella. Se on paljon, kun elinikä on muutenkin aika lyhyt, Speer sanoo.

Voit keskustella aiheesta Yle-tunnuksella perjantaihin 16.4. kello 23 asti.

Lue lisää:

Hemmotteletko koirasi hengiltä? - Liika läski on lemmikin turma

Lemmikin voi rakastaa hengiltä — ruualla

Viettääkö lemmikkisi liian makoisaa elämää? Liikalihavuus ja diabetes uhkaavat niin kissoja, koiria kuin hevosiakin

Suosittelemme