Suomessa on sattunut lyhyessä ajassa niin monia nuorten tekemiä henkirikoksia, että tapaukset alkavat jo sekoittua ihmisten mielissä. Se ei ole ihme, koska teoissa on paljon samoja piirteitä.
Samalla unohtuu, että tosiasiassa tekoja on yhä varsin vähän, vaikka yhdestä yksittäisestä tapauksesta voi olla lukuisia uutisia.
Tohtorikoulutettava Karoliina Suonpää Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutista sanoo, että nuorten tekemät henkirikokset tai niiden yritykset ovat yhä hyvin harvinaisia. Silti niitä on ollut viime aikoina poikkeuksellisen monta, Suonpää sanoo.
Vuosina 2017–2019 Suomessa ei ole yhtään tapausta, joissa alaikäistä olisi epäilty murhasta. Näinä vuosina alaikäisiä epäiltiin vain kahdesta henkirikoksesta, jotka olivat tappoja.
Sen sijaan etenkin viime syksynä sattui useita vakavia väkivaltarikoksia. Osan oikeuskäsittely on vielä kesken.
– Tutkijat pohtivat nyt, onko koronarajoituksilla vaikutusta tekojen kasvuun. Viimevuotinen vakavan väkivallan lisääntyminen ei myöskään vaikuttaisi rajoittuvan pelkästään nuoriin rikoksentekijöihin, Suonpää sanoo.
Koronarajoitusten ja koulupudokkuuden merkitys epäselvä
Syy- ja seuraussuhteita on Suonpään mukaan hyvin vaikea osoittaa.
Yksittäisten muutosten, kuten esimerkiksi koronarajoitusten, vaikutuksia on vaikea erottaa muista nuorten elämään vaikuttavista tekijöistä. Lisäksi tapauksia on sen verran vähän, että niiden pohjalta on vaikea tehdä yleistyksiä.
Aiemmasta tutkimuksesta tiedetään, että nuorilla on usein ennen väkivallantekoja pitkää häiriökäyttäytymistä, eivätkä lyhyet muutokset yhteiskunnassa välttämättä näy nopeasti.
Suonpää ei ota kantaa yksittäistapauksiin. Aiemman tutkimuksen perusteella nuorilla rikoksen tekijöillä on usein rikoksesta tuomittu ja väkivallan uhreja lähipiirissä, impulsiivisuutta, tunnekylmyyttä ja päihteiden käyttöä.
Monessa tuoreessa tapauksessa nuori epäilty tai tuomittu on 16-vuotias, eikä ole enää peruskoulussa. Suonpään mukaan on mielenkiintoista nähdä, vaikuttaako oppivelvollisuuden pidentäminen vakaviin rikoksiin.
Nuorisorikollisuus vähäistä, mutta vakavia tapauksia enemmän
Tuoreet vakavat teot hämärtävät kokonaiskuvaa, että nuorisorikollisuus on edelleen ennätyksellisen vähäistä.
Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin julkaisu tänä keväänä kertoi, että vakavan väkivallan lisääntymisestä oli nähtävissä viitteitä. Aiempaa isompi osa nuorten tekemästä väkivallasta aiheutti lääkäri- tai sairaalahoitoa vaatineita vammoja.
Rikosten vakavuudesta kertoo myös se, että ryöstöjen osuus on ollut kasvussa. Myös osan tuoreista henkirikosepäilyistä taustalla on ollut suunnitelma saada rahaa, mutta teko on raaistunut.
Yle listasi tuoreita tapauksia, joissa alaikäinen on tuomittu tai häntä syytetään henkirikoksesta tai sen yrityksestä tai avunannosta. Näistä tapauksista on tullut viisi tuomiota. Syytettyjä on kuusi, joista yksi sama kuin Vallilassa tuomion jo saanut.
1. Koskelan surma Helsingissä: kolme syytettyä
Viime joulukuussa Koskelan sairaalan alueelta löytyi kuolleena 16-vuotias uhri. Uhria oli pahoinpidelty useaa päivää aiemmin raa'alla, julmalla ja nöyryyttävällä tavalla jopa neljän tunnin ajan ja jätetty rikospaikalle maahan makaamaan.
Uhria oli pahoinpidelty samassa paikassa jo kolmena aiempana perjantaina.
Oikeus määräsi maaliskuun lopussa kolme 16-vuotiaan pojan murhasta syytettyä vuonna 2004 syntynyttä poikaa mielentilatutkimukseen.
Syyttäjät vaativat syytetyille 12, 11 ja 9,5 vuoden vankeusrangaistuksia murhasta sekä aiemmista pahoinpitelyistä ja ryöstöstä sekä siihen yllyttämisestä.
Mielentilatutkimusten tuloksissa voi mennä useita kuukausia, minkä jälkeen oikeus päättää rangaistuksista.
2. Vallilan surma Helsingissä: kaksi tuomiota
16-vuotias poika tuomittiin helmikuussa yhteensä yhdeksän vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen vuonna 2001 syntyneen miehen taposta ja törkeästä ryöstöstä nuorena henkilönä.
Rikos tehtiin Helsingin Vallilassa viime lokakuussa. Uhriin kohdistettiin pitkäkestoista väkivaltaa. Taposta pidemmän tuomion saanut poika iski 18-vuotiasta uhria puukolla ainakin 20 kertaa. Lisäksi Helsingin käräjäoikeus tuomitsi pojan toukokuussa Helsingissä tapahtuneesta ryöstöstä.
Toinen vuonna 2004 syntynyt poika tuomittiin Vallilan tapahtumiin liittyen törkeästä ryöstöstä ja avunannosta tappoon nuorena henkilönä neljän vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen.
Puukotuksesta epäiltiin myös kolmatta poikaa. Häntä ei tuomittu iän takia, mutta nyt iästä on alkanut herätä kysymyksiä.
Tuomioista voi valittaa hovioikeuteen.
3. Epäilty tapon yritys Tampereella: sama syytetty kuin Vallilassa
Sivullista puukotettiin Tampereen Kaukajärvellä viime syksynä. Samaa 16-vuotiasta tekijää, joka sai tuomion Vallilan taposta, syytetään myös useista vakavista teoista Tampereella viime lokakuussa.
Syytteet luettiin tällä viikolla Pirkanmaan käräjäoikeudessa.
16-vuotiasta syytetään nuorena henkilönä törkeän ryöstön yrityksestä Tampereella, tapon yrityksestä Tampereella, näpistyksestä, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta Loimaalla, törkeästä liikenneturvallisuuden rikkomisesta Loimaalla ja kotirauhan rikkomisesta. Teoista vaaditaan ehdotonta vankeusrangaistusta.
Vallilan veriteon aikaan 16-vuotias poika oli matkustuskiellossa Tampereella ja Loimaalla tapahtuneiden rikosepäilyjen vuoksi. Hän kuitenkin rikkoi kieltoa.
4. Kaupin epäilty murhayritys Tampereella: kaksi syytettyä
Viime syyskuussa sivullista miestä puukotettiin Tampereella Kaupin ulkoilualueella. 16- ja 17-vuotiaita poikia syytetään murhan yrityksestä.
Tapausta käsitellään viikon päästä maanantaina Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Tekijät ovat olleet mielentilatutkimuksessa. Pirkanmaan käräjäoikeus arvioi sen tuloksia vasta päätöksessään.
Puukotus tapahtui päiväsaikaan 29. syyskuuta 2020. Poliisi kertoo, että teko oli suunniteltu ennalta ja kohteeksi päätetty miehet. Uhri valittiin kuitenkin sattumanvaraisesti.
Poliisin mukaan toinen pojista oli lisännyt sosiaaliseen mediaan videon, jossa hän kertoi teosta.
Yle kertoi viime syksynä, että Snapchatista levinneellä videolla näkyy, kuinka joku kävelee hiekkatiellä puukko kädessään. Videolla miesääni kertoo, että hän on juuri yrittänyt ryöstää "jonkun viisi ihmistä".
– Sitten mä puukotin yhtä jonkun neljä–viis kertaa ja ei tässä, murhan yritys ja törkeän ryöstön yrityksiä, että vankilaan tästä mennään, miesääni sanoo videolla.
5. Haapalinnan tappo ja tapon yritys Tampereella: yksi tuomio
Nelikymppinen mies surmattiin Tampereella viime kesänä Haapalinnan asuinalueella. Toinen nelikymppinen mies sai vakavia vammoja.
Tekohetkellä 16-vuotias poika tuomittiin tammikuussa nuorena henkilönä tehdyistä taposta, tapon yrityksestä ja huumausaineen käyttörikoksesta 7 vuoden ja 6 kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen.
Mielentilatutkimuksen mukaan vuonna 2003 syntynyt oli tekohetkellä syyntakeinen.
Tuomiosta on valitettu hovioikeuteen.
6. Tekohetkellä 15-vuotiaalle tuomio Päijät-Hämeessä: yksi tuomio
Päijät-Hämeen käräjäoikeus käsitteli tänä keväänä raakoja väkivallantekoja, joissa syytteessä oli tekohetkellä 15-vuotias poika.
Tekohetkellä 15-vuotias poika tuomittiin 2 vuoden ja 7 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Hänet tuomittiin tapon yrityksestä nuorena henkilönä, viidestä pahoinpitelystä nuorena henkilönä sekä törkeästä pahoinpitelystä nuorena henkilönä.
Sysmässä asuva poika oli vuonna 2019 toistuvasti kohdistanut raakaa väkivaltaa tuolloin 13-vuotiaita poikia kohtaan. Hänet tuomittiin hirttämällä tehdyn henkirikoksen yrityksestä.
Tuomittu valittaa asiasta hovioikeuteen.
7. Poliisin kimppuun hedelmäveitsellä: yksi tuomio
15-vuotias tyttö yritti viime lokakuussa lyödä virkatehtävissä ollutta poliisimiestä hedelmäveitsellä Helsingin keskustassa.
Häntä syytettiin poliisin murhan yrityksestä. Helmikuussa hänet tuomittiin vuoden mittaiseen nuorisorangaistukseen törkeästä pahoinpitelystä nuorena henkilönä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta nuorena.
Tyttö oli murhayritystutkinnan alussa vangittuna, mutta hänet vapautettiin ja määrättiin matkustuskieltoon. Tytön epäillään syyllistyneen uusiin rikoksiin matkustuskiellon aikana Pohjois-Suomessa.
Lue lisää:
Kriminologi 16-vuotiaiden murhaepäilystä: Traaginen, murheellinen ja poikkeuksellinen tapaus