Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Katso kartta uusista ravintolarajoituksista: Suuressa osassa maata valomerkki tulee iltaviideltä, pubit kiinni kuudelta, ruokapaikat tuntia myöhemmin

Koko maassa on voimassa tanssi- ja karaokekielto. Rajoituksiin tehdään muutoksia seuraavan kerran vapun tienoilla.

Ravintola Juttutupa. 15.4.2021.
Ravintolat voidaan taas avata rajoituksin kuuden viikon sulun jälkeen maanantaina. Helsinkiläisen ravintola Juttutuvan tyhjä baaritiski odottaa asiakkaita. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle
Terhi Toivonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Hallitus on päättänyt uusista maanantaina voimaan astuvista ravintolarajoituksista. Kireimmät rajoitukset koskevat alueita, joilla on pahin epidemiatilanne.

Tiukemmat rajoitukset koskevat 11 maakuntaa:

Uusimaa, Kanta-Häme, Varsinais-Suomi, Satakunta, Pirkanmaa, Päijät-Häme, Kymenlaakso, Etelä-Karjala, Etelä-Savo, Keski-Suomi ja Pohjanmaa.

Epidemian leviämis- ja kiihtymisalueilla alkoholin tarjoilu loppuu kello 17. Anniskelupaikat, kuten baarit, pubit ja yökerhot voivat olla auki kello 18, ruokaravintolat ja kahvilat sulkevat ovensa kello 19.

Anniskeluravintoloihin voidaan ottaa kolmannes normaalista asiakasmäärästä, ruokapaikkoihin puolet. Asiakkaat on ohjattava ravintolan sisätiloissa istumaan paikoillaan, täten tanssiminen ja karaoken laulaminen ovat kiellettyjä.

Kevyemmät rajoitukset koskevat 8 maakuntaa:

Ahvenanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Kainuu, Keski-Pohjanmaa, Lappi, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Pohjanmaa.

Näissä maakunnissa valomerkki tulee kello 22 ja ravintolat voivat olla auki kello 23 asti. Alkoholin tarjoiluun keskittyviin ravintoloihin voi ottaa sisään puolet normaalista asiakasmäärästä. Ruokaravintoloilla saa olla käytössä 75 prosenttia asiakaspaikoista.

Asiakaspaikkarajoitukset eivät koske Ahvenanmaan maakuntaa tai ravintolan ulkotiloja eli terasseja.

Asiakkaat pitää ohjata istumaan paikoilleen myös löyhemmin rajoitettujen maakuntien ravintoloissa, joten karaoke ja tanssiminen ovat kiellettyjä.

Sosiaali- ja terveysministeriö tarkensi myöhemmin, että aukiolorajoitukset eivät koske noutoruuan myyntiä. Sitä voi myydä kaikkina aikoina, mutta ruokaa ei voi jäädä syömään ravintolan tiloihin.

Ravintolat tuskailevat viime tingassa tulevia rajoituksia

Hallitus tulee tarkastelemaan epidemiatilannetta viikoittain ja anniskelu,- aukiolo-ja asiakaspaikkarajoituksia lievennetään, jos alueen tautitilanne paranee.

Maanantaina alkavia rajoituksia tullaan kuitenkin tarkastelemaan ensimmäisen kerran kahden viikon päästä eli vapun tienoilla. Tällöin katsotaan erityisesti kiihtymisvaiheen alueiden rajoituksia, terasseja ja ruokaravintoloita, ja rajoituksiin tehdään tarvittaessa muutoksia.

Tartuntamäärät ovat olleet lähiaikoina laskussa. Lievennykset edellyttävät epidemiatilanteen hyvän kehityksen jatkumista.

Ravintolat ovat olleet kiinni suuressa osassa maata kuusi viikkoa. Sulkuun on tehty pieniä muutoksia matkan varrella. Tällä hetkellä ravintolat ovat auki seitsemässä maakunnassa. Pohjois-Savossa on avattu ravintolat tänään.

Ravintolan pöydällä lappu jossa lukee tämä pöytä ei ole käytössä.
Moni päivällisravintola ei pysty avaamaan oveaan, jos ravintola pitää laittaa kiinni iltaseitsemältä ja anniskelu loppuu jo viideltä. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Ravintoloitsijat ja ravintola-alan etujärjestö Mara ovat olleet tuskastuneita myöhään ilmoitettaviin rajoituksiin. Nyt ravintoloilla on vain kaksi päivää aikaa reagoida uusiin muutoksiin.

Mara katsoo, ettei ruokaravintoloiden ankarille rajoituksille ole perusteita. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan toiveita esimerkiksi ruokaravintoloiden kello 21 aukioloajasta ei ole myöskään kuultu rajoituksista päätettäessä.

Monet yritykset ovat jo ilmoittaneet, ettei ravintolan avaaminen ole kannattavaa, jos sen joutuu sulkemaan jo alkuillasta ja alkoholin tarjoilu pitää lopettaa iltaviideltä.

Eduskunta hyväksyi torstaina tartuntatautilain muutokset, jossa on määritelty enimmäisrajoitukset. Ne otettiiin käyttöön heti.

Lain mukaan ravintolat voidaan sulkea kello 18 ja alkoholin tarjoilu loppuu kello 17. Asiakasmääriä saa rajoittaa anniskelupaikoissa enimmillään kolmannekseen ja ruokapaikoissa puoleen. Musiikin soittamista sisällä ja ravintolassa liikkumista voi myös rajoittaa. Lisäksi asiakkailta voidaan vaatia esimerkiksi pöytävaraus.

Päivitetty 14.30 ministeriön twiitti noutoruosta.

Korjattu 20.4 klo 10.15 Asetuksen mukaan asiakasmäärärajoitukset eivät koske ravintolan ulkotiloja kuten terasseja.

Voit keskustella aiheesta lauantaihin kello 23 asti.

Lue lisää:

Ylen tiedot: Ainakin Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja kolmessa muussa maakunnassa baarit kiinni kello 18, ruokapaikat kello 19, alkoholin tarjoilu loppuu jo iltaviideltä

Varsinais-Suomessa ruokaravintolat saisivat olla auki iltaseitsemään – turkulaisravintoloitsija: "Onko tämä joku vitsi?"

Iso osa ravintoloista pitää ovet kiinni vielä maanantaina, vaikka sulku päättyy – "Mieluummin sulku ja tuet kuin naurettavat rajoitukset"

Ravintola-ala pöyristyi ravintoloiden avaamissuunnitelmista – "Ehkä lauantain brunssit saattavat onnistua – ei juuri muu"

Vaasalaisyrittäjien sietokyky alkaa olla lopussa: toiminta ei ole uusilla koronarajoituksilla kannattavaa, joten ovet pysyvät kiinni

Suosittelemme