Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Palava ihminen menehtyi Kokkolassa

Poliisi sai hälytyksen Kokkolan kaupungintalon liepeille noin kello 11 lauantaina 17.4.

Poliisiautoja Kokkolan kaupungintalon päädyssä.
Poliisi eristi Kokkolan kaupungintalon vierestä kulkevan kevyenliikenteenväylän Kuva: Kati Latva-Teikari / Yle
Kati Latva-Teikari
Avaa Yle-sovelluksessa

Kokkolassa on pelastettu lauantaina ihmistä, jonka vaatteet olivat syttyneet tuleen. Pohjanmaan poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan, että sivulliset saivat liekit sammumaan. Tulessa ollut ihminen kuitenkin menehtyi saamiinsa palovammoihin elvytyksestä huolimatta.

Poliisi päätti ensin, ettei tiedota vainajan henkilöllisyyttä tai ikää, mutta päätti kuitenkin myöhemmin kertoa, että menehtynyt oli noin 60-vuotias kokkolalainen nainen.

Tapauksesta on käynnistynyt kuolemansyyntutkinta. Alustavien puhuttelujen ja tutkimusten mukaan poliisi ei epäile asiassa rikosta.

Tehtävään osallistui pelastuslaitoksen lisäksi ensihoito ja poliisi.

Poliisi kertoi myöhemmin myös, että tapahtuma-aikaan paikalla oli ollut useita sivullisia silminnäkijöitä. Poliisista toivotaankin, että jos silminnäkijät tarvitsevat järkyttävän tapahtuman takia kriisiapua, he voivat ottaa tarvittaessa yhteyttä Kokkolan sosiaalipäivystykseen.

Juttuun lisätty klo 15.29 poliisin lisätiedot uhrin iästä ja silminnäkijöistä.

Suosittelemme