Niin sanotun "Lappeenrannan miehen" osuus on kasvanut isossa, Katiska-vyyhtiin liittyvässä huumerikosjutussa.
Kaakkois-Suomen poliisin mukaan Lappeenrannan mieheksi kutsuttua henkilöä epäillään nyt kaikkiaan neljän huumausaine-erän tilaamisesta Suomeen. Alun perin mies vangittiin yhden huumausaine-erän vuoksi. Hänet otettiin kiinni kotoaan Lappeenrannasta viime joulukuun alussa, ja hän on edelleen vangittuna.
Alankomaista käsin johdetussa vyyhdissä tuotiin maahan, myytiin ja välitettiin huumausaineita kesäkuun 2018 ja toukokuun 2020 välisenä aikana.
Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen mukaan Lappeenrannan miehellä on ollut suora yhteys Alankomaihin vyyhdin päätoimijoihin. Mies on tilannut huumausaineet sekä järjestänyt niiden maksun ja vastaanoton.
Miljoonien rikoshyöty
Tällä viikolla syyteharkintaan etenevässä tutkinnan jatko-osassa kävi ilmi, että mies on ollut maahantuomassa yhteensä 81 kilogrammaa amfetamiinia, 14 kilogrammaa kokaiinia sekä yhteensä 250 000 ekstaasitablettia ja huumausaineeksi luokiteltua lääketablettia.
Tutkinnan aikana on otettu kiinni myös hollolalainen mies, joka on toiminut Lappeenrannan miehen rikoskumppanina.
Poliisin mukaan miesten saama rikoshyöty on katukauppahintojen perusteella yhteensä lähes 5,5 miljoonaa euroa. Poliisin haltuun omaisuutta on saatu noin 1,2 miljoonan euron edestä.
Osa isoa kokonaisuutta
Lappeenrannan miehen toimet ovat osa laajaa rikoskokonaisuutta, jota ovat tutkineet keskusrikospoliisi ja neljä muuta poliisilaitosta.
Järjestäytyneeseen rikollisryhmään kuuluvat henkilöt hankkivat huumausaineet ja järjestivät ne Alankomaista Suomeen kukka- ja huonekasvilasteihin piilotettuna. Suomessa aineilla oli useita tilaajia, jotka järjestivät huumeiden vastaanoton ja levityksen. Poliisin mukaan valtaosa niin sanotun Katiska-vyyhdin huumeista on tuotu maahan nyt tutkittavan vyyhdin kautta.
Rikoskomisario Marko Heinonen kertoi helmikuussa, ettei Lappeenrannan mies ole ollut minkään rikollisryhmittymän jäsen.
Kokonaisuutta käsitellään kevään ja kesän aikana Helsingin käräjäoikeudessa.