Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Urheiluoikeuden asiantuntija arvioi Olympiakomitean päätöstä ja Järvisen mahdollista valitusta oikeusturvalautakuntaan: "Tilanne ei välttämättä olekaan niin selvä"

Olympiakomitea valitsi Tokion olympialaisiin purjehduksen Nacra 17 -luokkaan Sinem Kurtbayn ja Akseli Keskisen.

Sinem Kurtbay ja Janne Järvinen ovat varmistaneet Suomelle neljännen purjehduksen maapaikan Tokion kesäolympialaisiin. Kurtbay ja Järvinen toivat Suomelle maapaikan nacra 17 -luokassa, jonka olympiakarsinta järjestettiin Lanzarotella. Päiväämätön arkistokuva.
Sinem Kurtbay ja Janne Järvinen Lanzaroten olympiakarsinnassa. Kuva: Lehtikuva
Sakari Lund,
Jenni Harmanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Urheiluoikeuden asiantuntijalla Olli Rausteella ei ole huomauttamista Olympiakomitean perusteluille purjehduksen Nacra 17 -luokan olympiavalinnoista.

Olympiakomitea valitsi edustajiksi Tokioon Sinem Kurtbayn ja Akseli Keskisen. Olympiapaikan maaliskuussa Kurtbayn kanssa hankkinutta Janne Järvistä ei valittu kisoihin.

Järvinen tuomittiin 8. huhtikuuta Helsingin käräjäoikeudessa kahden vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen törkeästä rahanpesusta ja avunannosta törkeään huumausainerikokseen. Tuomio ei ole lainvoimainen. Järvinen aikoo valittaa tuomiostaan hovioikeuteen.

Olympiakomitea perusteli ratkaisuaan siten, että sekä urheilullinen menestys kilpailuissa koko maailman tasolla että Keskisen tuleva potentiaali ratkaisivat.

– Olympiakomitean julkistamissa kriteereissä puhutaan pelkästään urheilullisista seikoista. Valinta pitää siis tehdä pelkästään urheilullisilla seikoilla ja näin Olympiakomitea ilmoittaa nyt tehneensä. He ilmoittavat, että rikostuomiolla ei ole ollut asiassa mitään merkitystä. Se vastaa sitä, mitä olen esittänyt, että rikostuomiolle ei saa antaa merkitystä, Rauste sanoi Yle Urheilulle.

Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuoren mukaan järjestön hallitus hyväksyi yksimielisesti huippu-urheiluyksikön esityksen valinnasta. Mikäli urheilullisia perusteita ei olisi ollut, olisi liitto joutunut Vapaavuoren mukaan pohtimaan vakavasti, voiko Järvistä lähettää kisoihin. Varsinaisia sääntöjä esimerkiksi rikostuomion saaneen olympiaedustuksesta ei ole olemassa.

Järvinen kertonut aikovansa valittaa

Janne Järvinen kertoi tiistaina MTV:lle, että hän aikoo valittaa urheilun oikeusturvalautakuntaan mikäli häntä ei valita kisoihin. Olympiakomitean mukaan valitusaika on 30 vuorokautta päätöksestä.

Rausteen mukaan lautakunta voi kumota päätöksen, jos toinen urheilija on kriteerien mukaisissa kisoissa ollut selkeästi parempi kuin toinen, ja näyttää siltä ettei kriteerejä ole noudatettu.

– Mitä tulee urheilullisiin kriteereihin, olen lukenut vain olympiakomitean hyvin suppeat kriteerit. En tiedä onko purjehduksessa tarkempia kriteerejä, esimerkiksi mitä kilpailuja painotetaan, Olli Rauste sanoo.

– Kun päätöksen perustelut ovat nämä, että joku toinen purjehtija on parempi ja omaa paremmat menestysmahdollisuudet, niin loogisesti ajatellen, jos sellaisesta päätöksestä valittaa, niin se perustuu silloin siihen, että eikun minä omaan omasta mielestäni paremmat menestysmahdollisuudet.

Urheilun oikeusturvalautakunnassa on aiemminkin ratkottu olympiavalinnoista syntyneitä kiistoja. Esimerkiksi vuonna 2011 lautakunnan päätös nosti Antti Ruuskasen MM-joukkueeseen yleisurheilussa ohi Sampo Lehtolan. Vuonna 2016 lautakunta puolestaan ei muuttanut Olympiakomitean päätöstä, jonka mukaan naisten painonnoston suomalaisedustaja oli Anni Vuohijoki Anna Everin sijaan.

– Siellä on melkein joka vuosi arvioitu joitakin eri urheilulajien arvokisavalintoja. Joskus valitukset hyväksytään ja joskus ei. Jos esimerkiksi olisi kriteeri, että Kalevan kisojen voittaja keihäässä valitaan olympiakisoihin, ja häntä ei valittaisikaan, olisi mielestäni selvä, että valitus menisi läpi. Jos taas katsotaan kilpailujen A, B ja C kokonaismenestystä, tilanne ei välttämättä olekaan niin selvä, Rauste sanoo.

Janne Järvinen ei ole vastannut Yle Urheilun haastattelupyyntöihin.

21.4.2021 klo 18:28 lisätty tieto valitusajasta.

Lue myös:

Olympiakomitea päätti: Vankeustuomion saanut kilpapurjehtija Janne Järvinen ei edusta Suomea Tokion olympialaisissa

Tämä on urheilullinen peruste, jolla vankeustuomion saanut Janne Järvinen putosi olympiajoukkueesta – Olympiakomitean mukaan tuomio ei vaikuttanut päätökseen

Suosittelemme sinulle