DELHI Delhin kupeessa Ghaziabadissa sijaitsevalla polttohautauspaikalla ruumistulet palavat yötä päivää. Ilma on savusta kitkerä, uupuneita ihmisiä istuu suojavaatteissaan penkeillä.
Yamuna -joen varrella sijaitsevalle Hindonin tuhkauspaikalle tuodaan päivittäin satoja koronaan kuolleita, mutta kaikkia ruumiita ei ehditä polttamaan tarpeeksi nopeasti.
Kuolleet poltetaan enimmäkseen avotulella, mutta samassa paikassa on olemassa myös sähköinen krematorio, joka on elektroninen. Tuhkat sirotellaan yleensä jokeen.
Sairaalasta tulleet ambulanssit jonottavat vuoroaan krematorion takaportilla ja kotonaan kuolleet puolestaan makaavat puista tehdyillä paareilla kadulla alueen ulkopuolella.
Ruumiit ovat pitkässä, yli sadan metrin mittaisessa jonossa kadulla, valkoiseen vaippaan kiedottuina tai kukilla ja värikkäillä ilmapalloilla koristeltuna.
Intian pääuskontoon eli hindulaisuuteen kuuluu, että ruumiit tuhkataan niin pian kuin mahdollista.
Omaisen tuhkaamista jonotetaan
Pitkä odotus ahdistaa paikalla olevia sukulaisia ja se näkyy ihmisten kasvoissa. Perheenjäsenet ovat turhautuneita surussaan.
– Olen odottanut monta tuntia, jotta saan saattaa äitini viimeiselle matkalle. Tilanne on sietämätön, sanoo delhiläinen Hemant Kumar.
Kumar istuu jalkakäytävälle äitinsä ruumiin viereen pyyhkien hikeä otsaltaan. Sää on aurinkoinen ja lämpötila noin kolmekymmentä plusastetta.
– Sukulaiseni soittavat koko ajan ja kyselevät koska äitini vuoro on, mutta kukaan täällä ei tunnu tietävän yhtään mitään, hän sanoo.
Koronan toinen aalto on pyyhkäissyt läpi koko Intian ja torstaina maassa ilmoitettiin synkkä maailmanennätys, lähes 315 000 tartuntaa vuorokaudessa. Se on suurin missään maassa vuorokaudessa todettu luku koko pandemian aikana.
Virus on kylvänyt tuhoa etenkin suurkaupungeissa. Yli 30 miljoonan asukkaan Delhissä joka kolmannella testatulla on todettu virus.
Vaikka tuhkausaluetta on laajennettu koronan uhrien takia, on paikan vastaava Manish Sharma huolissaan tilanteesta.
– Puita riittää vielä toistaiseksi mutta en tiedä miten kauan. Meillä on vain yksi sähköinen polttimo. Viranomaiset ovat luvanneet toisen pian. Tilanne pahenee päivä päivältä, Sharma sanoo.
Kieltoja ja rajoituksia ei noudateta
Kaupunkiin on virallisesti asetettu koko viikon kestävä ulkonaliikkumiskielto, mutta ihmiset eivät juuri noudata sitä ja jopa poliisit ovat välinpitämättömiä tilanteesta.
Terveysministeriön mukaan koko maassa kuolee tautiin alle 2 000 ihmistä vuorokaudessa, mutta määrän uskotaan olevan paljon suurempi koska pelkästään Delhissä uhreja on tuhansia. Kuolinsyitä ei juuri tutkita kustannussyistä, ja lisäksi monet kuolevat kotonaan.
Ympäri maata on kuitenkin tihkunut tietoa kuolleiden todellisesta määrästä.
Eri kaupunkien krematorioiden työntekijöiden mukaan useat tuhkauspaikat ovat tukossa tilan loppumisen myötä. Ruumiita on alkanut kertyä niiden ulkopuolelle, vaikka useampia kuolleita on jopa poltettu samaan aikaan.
Terveydenhoidossa kaikesta on pulaa
Delhin jo ennestään heikko julkinen terveydenhoito on venytetty äärirajoilleen. Happipullojen kerrotaan loppuneen useimmista sairaaloista, pulaa on lääkkeistä ja sängyistä. Myös rokotusohjelma on hidastunut, sillä rokotetta ei riitä kaikille.
Viranomaiset ovat myöntäneet tilanteen olevan kriittinen.
– Jos emme saa tarpeeksi tarvikkeita nopeasti, meillä on edessä katastrofi, sanoi Delhin kaupungin varapääministeri Manish Sisodia medialle pitämässään puheessa. Hän vaati kiireellistä apua liittohallitukselta.
Delhiläiset itse turvautuvat verkostoihinsa. Whatsapp-viestipalvelun ja muiden sosiaalisten medioiden kautta leviää jatkuvasti kyselyitä happipulloista, lääkkeistä ja tyhjistä sairaalapaikoista.
Maahan on levinnyt kriisin myötä koronavirukseen liittyvien lääkkeiden ja tarvikkeiden pimeä kauppa.
Puhelimeen saapuu roskapostia Remdesiviiri-nimisestä lääkkeestä, jonka uskotaan auttavan koronan hoidossa. Ainetta tarjotaan ilman reseptiä ja sen hinta on noussut laittomilla markkinoilla yli viisinkertaiseksi. Happilaitteistakin käydään kovaa kauppaa.
Joukkotapahtumissa virus leviää
Kriitikkojen mukaan Intia ei ollut varautunut toiseen aaltoon riittävästi.
Maassa pidettiin huoletta häitä, uskonnollisia kokoontumisia ja poliittisia jättitapahtumia osavaltioiden vaalikampanjoissa. Niissä virus pääsi leviämään.
Monet maat ovat nyt ryhtyneet sulkutoimiin Intiaa vastaan. Yhdysvaltain viranomaiset ovat neuvoneet välttämään kaikkea matkustamista Intiaan, ja Ison-Britannian pääministeri Boris Johnson peruutti ensi viikolle suunnitellun vierailun maahan. Hong Kong on kieltänyt lennot maasta.
Lue lisää: