Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Äänisuunnittelun Oscar-palkinnosta saattaa tulla siivu Suomeen – foley-taiteilija Heikki Kossi käytti kuuron maailman kuvaamiseen stetoskooppia ja koko kehoaan

Sound of metal -elokuva on ehdolla parhaan äänisuunnittelun Oscar-palkinnon saajaksi. Elokuvan äänitehosteita on tehty Kokkolassa.

Sound of Metal -elokuvan foley-ääniä tehtiin Kokkolassa äänitaiteilija Heikki Kossin studiolla.
Raila Paavola
Avaa Yle-sovelluksessa

Punatiilisen vanhan rakennuksen uumenista Kokkolan teollisuusalueella löytyy monenlaista rojua – ikivanhoja kenkiä, kuluneita kakkuvuokia, erilaisia tuoleja, soraa, vanhoja pellavaloukkuja.

Kyse on kokkolalaisen jo menestystä niittäneen äänitaiteilijan Heikki Kossin työpaikasta.

Foley-artistille, jälkiäänityksenä tehtävien äänien taitajalle, rojut on aarteita, äänten raaka-aineita.

Tämän vuoden Oscar-gaalassa on ehdokkaana äänitöiltään vaativa teos, jonka foley-tehosteet on tehty Kokkolassa Kossin studiolla. Elokuva on Sound of Metal.

Se kertoo rock-yhtyeen rumpalista, joka menettää kuulonsa.

– Isoin haaste oli ilmaista äänet niin, että ne istuivat tarinaan ja tunnelmaan. Iso haaste oli myös luoda äänimaailma päähenkilön pään sisäiselle maailmalle, silloin kun hänen kuulonsa katoaa, kuvaillee Kossi.

Ääni on elokuvassa erittäin merkittävässä roolissa.

Kenkiä hyllyssä.
Kokkolan studion kenkävarastoa. Vanhoilla kengillä tehdään askelten ääniä erilaisilla pinnoilla. Kuva: Kalle Niskala / Yle

Matka pään sisään

Kuuroksi tulevan henkilön muuttuneeseen maailmaan Kossi tutustui aluksi sulkemalla korvansa ja kuuntelemalla. Hän kuuli vain kohinaa, mutta siitä ajatukset lähtivät eteenpäin.

Kossin mukaan elokuvaan haluttiin saada bodyresonanssia eli jollakin tavalla kuvata sitä värähtelyä, mitä äänet aiheuttavat vartaloon.

– Päätettiin rakentaa värähtelyä äänittävä laite. Siksi ostin hyvälaatuisen stetoskoopin, ja tuttu kolvasi siihen piuhat. Näin laitteesta tehtiin mikrofoni.

Stetoskoopilla äänittäessään Heikki Kossi yrittää tallentaa veren kohinaa ja liikkeen aiheuttamaa muutosta äänessä. Sopivaa ääntä etsiessään hän liikuttelee stetoskooppia milloin rinnalla, milloin kaulalla tai reiden sisäpinnalla.

Heikko Kossi äänittää verenkiertoaan stetoskoopin avulla studiossa.
Heikki Kossi etsii äänittävällä stetoskoopillaan, mistä löytyy paras paikka löytää esimerkiksi verenkierron ääntä. Kuva: Kalle Niskala / Yle

Monta jännitettävää Oscar-gaalassa

Foley-artisti Heikki Kossin yrityksen, H5 Film Soundin, tehosteääniä on tänä vuonna peräti kolmessa Oscar-ehdokaselokuvassa. Kyse on myös kolmannesta kerrasta, kun Kossi saa nauttia omakohtaista jännitystä Oscar-gaalaa seuratessaan.

Tänä vuonna erityisjännitystä tuo, kun gaalan ainoan äänipalkinnon saajaksi on ehdolla juuri Sound of Metal. Sen äänisuunnittelusta vastaa ranskalainen Nicolas Becker.

Kossin tiimin äänituotoksia on Oscar-ehdokkaina Sound of Metal -elokuvan lisäksi kaksi: perhedraama Hillbilly Elegy ja Billie Holidayn elämästä kertova draamaelokuva United States vs. Billie Holiday.

Sound of Metal on ehdolla kuudessa Oscar-kategoriassa: paras elokuva, miespääosa ja miessivuosa, paras alkuperäiskäsikirjoitus, äänisuunnittelu ja leikkaus. Hillbilly Elegy on ehdolla parhaasta naissivuosasta sekä meikkauksesta ja Billie Holidaysta kertova elokuva parhaasta naispääosasta.

Oscar-gaala järjestetään Suomen aikaa aamuyöllä 26. tätä kuuta.

Palkintosateessa

Sound of Metal -elokuva on jo palkittu. Se sai brittiläisen Bafta-järjestön vuosittain jakaman elokuva-alan palkinnon äänistä ja editoinnista sekä amerikkalaisen Cinema Audio Societyn palkinnon parhaasta äänisuunnittelusta ja miksauksesta.

Jälkimmäisen vastaanotti Kossin tiimistä miksaaja Kari Vähäkuopus. Kossin tiimiin kuuluu lisäksi äänileikkaaja Pietu Korhonen.

– Hyvältä tuntuu, kun työ huomataan. Elokuvan tekeminen on sitä, että sama porukka pysyy koossa elokuvasta toiseen. Tämä on tiimille hieno juttu, arvioi Kossi.

Hän toivoo, että menestys tuo lisää mielenkiintoisia työtehtäviä. Erityisesti taiteellisesti rohkeat ratkaisut kiinnostavat. Nyt työt jatkuvat, ja Kossi näkee tilanteen hyvänä.

Heikki Kossi äänittää askeleita studiossa.
Heikki Kossi tekee kävelyn ääniä erilaisia pintoja käyttäen. Raskaat kengät auttavat raskaiden askelten luonnissa. Kuva: Kalle Niskala / Yle

Motivaatio, Kokkola ja Becker

Itsestään selvää ei ole, että Kokkolassa tehdään ääniä maailman huippuelokuviin.

Heikki Kossi näkee omalla urallaan muutamia portaita, jotka ovat vieneet häntä eteenpäin.

Kaiken perusta on se, että foley-äänten tekeminen tuntui itselle juuri sopivalta jutulta.

Toisena asiana oli muutto Helsingistä Keski-Pohjanmaalle. Se vapautti ajattelemaan elokuvaa vain elokuvana. "Eristyksissä" ja rauhassa Kokkolassa hän on saanut vapaasti kokeilla ja hakea rajoja.

Kolmanneksi Kossi mainitsee muutaman vuoden takaisen suunnittelupalaverin Pariisissa äänisuunnittelija Nicolas Beckerin kanssa.

– Se avasi näkökulmaa. Huomasin, että tulin ihan erilaisena ihmisenä sieltä takaisin.

Nimilapuin jaoteltuja tavaroita hyllyssä.
Kossin Kokkolan studiossa on lukematon määrä erilaisia artikkeleita, joita voi hyödyntää äänten teossa. Kuva: Kalle Niskala / Yle

Uusia elokuvia työn alla

Kossin tiimillä on tänä vuonna työn alla tai jo valmistunut useita elokuvia.

Teemu Nikin elokuvassa Sokea mies, joka ei halunnut katsoa Titanicia kerrotaan äänellä kaikki, mitä ympärillä tapahtuu. Päähenkilö sairastaa MS-tautia. Kossi luonnehtii elokuvaa hyvin koskettavaksi.

Pietu Korhosen äänisuunnittelemaan ja Juho Kuosmasen ohjaamaan _Hytti nro 6:_een on jo äänityöt tehty. Lisäksi on vielä Amerikan orjuuden ajasta kertova tv-sarja Underground Railroad.

Viimeisimmäksi ääntä tuottavaksi hankinnakseen Heikki Kossi nimeää balettikärkitossut. Ne hän onnistui pienellä modifioinnilla saamaan omaan jalkaansa sopiviksi.

Balettitossuja tullaan kuulemaan amerikkalaisessa baletin maailmasta kertovassa Birds of Paradise -elokuvassa, joka sijoittuu Pariisiin.

Aiheesta voi keskustella maanantaihin 26. huhtikuuta kello 23:een asti.

Lue lisää:

"Elokuvamusiikki on eskapismin puhtain muoto" – Suomalaiset ääniammattilaiset valitsivat elokuvien koskettavimmat äänihetket

"Meitä on maailmassa vähemmän kuin astronautteja" – foley-artisti Heikki Kossi sai elokuvataiteen valtionpalkinnon

Suosittelemme sinulle