Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Pyynikin Brewing Companyn panimohanke sai uuden käänteen – vuokraa virolaispanimon tamperelaisyrittäjältä

Alun perin Samu Saarikosken piti tulla yhtiön suurosakkaaksi, mutta hanke kaatui osakkeenomistajien vastustukseen.

Pyynikin Brewing Company.
Pyynikin Brewing Companyn osakeanti on kiinnostanut sijoittajia. Kuva: Antti Eintola / Yle
Elina Nieminen
Avaa Yle-sovelluksessa

Panimoyritys Pyynikin Brewing Companyn panimohanke Virossa on saanut uuden käänteen. Alun perin yrityksen piti hankkia Haljalan panimo Pohjois-Virosta. Nyt sen onkin ostamassa yrittäjä Samu Saarikoski ja Pyynikin Brewing Company vuokraa panimon häneltä.

Saarikosken oli tarkoitus sijoittaa yli miljoona euroa Pyynikin Brewing Companyn osakkeisiin. Osakekaupalla hänestä piti tulla panimoyhtiön äänivaltainen osakas ja merkittävä omistaja. Hanke kuitenkin kaatui A- ja B-osakkeiden yhdistämistä koskevaan vastustukseen.

Pyynikin Brewing Company kertoi uudesta käänteestä osakkailleen keskiviikkona järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Toimitusjohtaja Kari Lappalaisen mukaan keskustelua käytiin hyvässä hengessä ja löydetty ratkaisu on kaikkien kannalta hyvä.

– Tämä ratkaisu ei sido meidän pääomiamme panimoon, vaikka tietysti vuokraa maksammekin. Saarikoski tulee myös yhtiön osakkaaksi ja hänelle katsotaan paikkaa hallituksesta.

Tamperelaispanimo on etsinyt pitkään uusia tiloja, koska nykyisen panimon aluetta Tampereen Raholassa ollaan kaavoittamassa asuinalueeksi. Ongelmaan löytyi ratkaisu, kun tanskalainen pörssiyritys tarjoutui myymään sille omistamansa panimon Virosta. Rahoitusta kauppaan on haettu osakeannilla ja yhtiö on hakenut pitkään myös isompaa sijoittajaa.

Panimokaupasta on tehty tanskalaisyhtiön kanssa esisopimus. Lappalainen uskoo, ettei uusi käänne muuta tilannetta ja kauppasopimus allekirjoitetaan huhtikuun loppuun mennessä.

– Haljalassa kaikki on mennyt hyvin. Eilen panimossa laitettiin tulille ensimmäinen 100 000 litran erä olutta. Veikkaan, että kesäkuussa se on jo kaupoissa.

Lue myös:

Pyynikin Brewing Company perui yhtiökokouksensa – osakkeenomistajien vetäytyminen esti suursijoittajalle suunnatun annin

Pyynikin Brewing Company sai luvan panimotoiminnalle Virossa – verottajan päätöksen ansiosta ei lähde kokonaan Tampereelta

Suosittelemme