Hyppää sisältöön

Yrityksiä ajetaan nyt alas ja perustetaan uusia – "Yrityskentässä on käynnissä koronan kiihdyttämä luova tuho", sanoo ekonomisti

Koronakriisi on lyhentänyt yritysten elinkaarta. Yrityksiä on lopetettu kokonaan tai ajettu hallitusti alas ennen kuin konkurssi vie.

Yrityksiä kutistetaan tai ajetaan alas edelleen muun muassa taksialalla. Kuva: Mikko Kilpinen / Yle

Yrityskentässä sattuu ja tapahtuu koronan pakottamana paljon, vaikka tilastot eivät kaikkia muutoksia todistakaan.

Vantaalaisen Esa Niinivaaran taksiyritys on nyt tauolla ja mies itse taksilaiteasentamon vetäjänä. Aikeissa on ostaa taksijärjestelmiä asentava TH Autolaite pian omaksi.

– Olin yli 30 vuotta taksiyrittäjä. Vuosi sitten maaliskuussa taksiliikenne seisahtui. Jouduin lomauttamaan henkilökunnan ja pysäyttämään liikenteen. Hyvin pian sen jälkeen hyvä ystäväni menehtyi, jolloin minua pyydettiin pyörittämään tätä yritystä ja täällä sitä nyt sitten ollaan.

Esa Niinivaara pisti taksifirman pöytälaatikkoon ja aikoo ostaa taksilaitteita asentavan yrityksen itselleen.

Yrityksen alasajo pöytälaatikkoon, myynti, ostaminen tai muokkaaminen uusiksi kuuluu yrittäjyyteen. Korona-aika on kuitenkin tuonut siihen kitkerän lisänsä.

– Yritysten elinkaari on lyhentynyt eli kun toimintaympäristö on muuttunut ovat yritykset joutuneet lopettamaan toimintansa aikaisemmin. Yrityskentässä näkyy sellainen luova tuho eli kun vanhan yrityksen elinkaari päättyy niin perustetaan uusi, sanoo ekonomisti Petri Malinen Suomen Yrittäjistä.

Yrityksiä lopetaan myös kokonaan (siirryt toiseen palveluun) eli luovutaan y-tunnuksesta tai puretaan osakeyhtiö hieman aiempaa useammin kuin ennen koronaa.

Entinen taksiyrittäjä epäilee monen lopettajan syyksi käytännön pakkoa, kun markkina on sulanut alta.

– Vaikka kovasti puhutaan muutoshakuisuudesta niin kyllä aika harvalla yrityksellä on siihen lopulta mahdollisuutta, koulutusta, rohkeutta, osaamista tai edes markkinaa mihin lähteä, sanoo Niinivaara

Toisaalta uusia yrityksiä on perustettu Tilastokeskuksen mukaan lähes yhtä vilkkaasti kuin ennenkin (siirryt toiseen palveluun).

Yrityksiä on myös muokattu uusiksi.

– Kyllä palvelusektorilla on ollut tämä tilanne kaikista vaikein ja heillä on tapahtunut näitä hallittuja alasajoja enemmän kuin muilla, mutta toisaalta on siellä perustettu uusiakin yrityksiä eli on siirrytty vaikkapa yöravintolasta päiväravintolaan tai siirrytty keskustasta lähialueille etätyöläisten perässä, Malinen sanoo.

Taina Varjonen on pitänyt yrittämisessä taukoa, mutta katselee jälleen aktiivisesti uutta lounaskahvilapaikkaa. Kuva: Taina Varjonen

Kahvila-ravintola yrittäjä Taina Varjonenkin Vampulasta Huittisista on juuri tällaisen uuden edessä. Varjonen myi edellisen ravintolansa marraskuussa keskellä koronakriisiä.

– Kai yrittäjä on aina yrittäjä. Just tulin katsomasta uutta lounaskahvilatilaa.

Korona-aika on kuitenkin saanut hänet visioimaan tulevan ravintolansa sijainnin ja konseptin uusiksi.

– Minulla on ajatuksena perustaa se seuraava ravintola ison keskustan sijaan pieneen kylään, jossa etätyöläiset ja asukkaat voisivat käydä kahvilla, lounaalla ja illalla grillillä.

Varjonen on ehtinyt perustaa ja myydä jo useita ravintoloita.

– Toiset perustaa yrityksen loppuelämänsä työpaikaksi. Minulle yrityksen perustaminen on projekti, joka on kiva käynnistää, saada menestymään ja sitten myydä onnistuneesti, Varjonen sanoo.

Konkurssien määrän raju kasvu kielisi tukimiljardien hukkaamisesta

Konkurssien määrä oli kasvanut maaliskuussa, mutta oli tammi-maaliskuussa edelleen matalammalla tasolla kuin vuosi sitten. Toistaiseksi pahimmat pelot konkurssien määrän kasvusta ovat jääneet siis toteutumatta.

Taustalla vaikuttavat edelleen useat yrityksiä tukeneet tuki- ja verojärjestelyt sekä velkojien pitkämielisyys.

– Luvut kertovat siitä, että terveitä yrityksiä ei ole ajautunut konkurssiin. Tämä kokonaisuus on toiminut. Jatketaan nyt näitä toimia, jotta ei tähän mennessä käytettyjä toimia hukattaisi, Malinen sanoo.

Yrittäjien etujärjestössä ollaan nimittäin sitä mieltä, että pahin ei suinkaan ole vielä ohi.

Esimerkiksi Suomen Yrittäjien huhtikuun yrittäjägallupin mukaan 12 prosenttia yrittäjistä pohtii yrityksensä alasajoa, mikä tarkoittaa arviolta noin 35 000 yritystä. Kymmenen prosenttia oli pohtinut yrityksensä myymistä ja kuusi prosenttia pelkäsi ajautuvansa konkurssiin.

– Kyllä meillä on selkeitä merkkejä on siitä, että vuoden toinen neljännes tulee olemaan vaikea. Pandemia on pidentynyt ja ne vähät puskurit, jotka on vaikkapa viime kesän maltillisella kaudella kerätty, on jo moneen kertaan käytetty ja yritysten velkaisuusaste on noussut. Kyllä selkeät riskit on olemassa.

Suomen Yrittäjien ekonomistin Petri Malisen mukaan yrityksiä on ajettu alas aiempaa enemmän, koska korona on muuttanut etenkin palvelualoilla rajusti toimintaympäristöä. Kuva: Markku Rantala / Yle

Hallituksen tukitoimien jatkot saavatkin kiitosta. Myös velkojilta toivotaan yhä kärsivällisyyttä.

– Jos meillä tapahtuisi paljon konkursseja tilanteessa, jossa on kyetty kohtuullisen hyvin yrityksiä tukemaan, niin silloin olisi epäonnistuttu tukipolitiikassa. Nyt on tärkeää, että johdetaan elinkelpoiset yritykset tämän yli ja ajetaan hallitusti alas ne, joilta elinkaari loppuu, Malinen sanoo.

TH Autolaitteen Niinivaaran mukaan taksilaitteita puretaan nyt enemmän kuin asennetaan uusia. Kuva: Mikko Kilpinen / Yle

Yrityksiä kutistetaan tai ajetaan alas edelleen muun muassa taksialalla. Niinivaara näkee sen aitiopaikalta.

– Kyllä se on näkynyt ainakin taksialalla selkeästi. Meilläkin puretaan nyt enemmän taksivarusteita kuin asennetaan uusia. Ei siellä ole nyt markkinaa jolla pärjäisi.

Lue lisää:

Verottajalta voi keskiviikosta alkaen hakea helpotusta maksuvaikeuksiin – rima maksujärjestelyyn pääsemiseksi aleni

Lapin matkailun konkurssiaaltoa ei tullutkaan ja joululle on ennätyskysyntä – yrittäjä: "Jos matkailu saadaan jouluksi auki, se maksaa ison osan koronalaskusta"

Yritykset investoivat koronasta huolimatta – ely-keskus jakoi Pohjois-Karjalassa yli 6 miljoonaa yritystukia

Ylen aamu: Miten yritykset pärjäsivät koronatuet apunaan?

Suomi jakoi koronatukia yrityksille väärässä järjestyksessä – "Kriisin alussa olisi pitänyt panostaa suoriin tukiin", toteaa tutkijaryhmä

Suosittelemme sinulle