Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Tullille mittava nuuskatakavarikko – Ylä-Savosta käsin kaupattu lähes 340 000 nuuskapurkkia

Nuuskaringissä on epäiltynä ainakin 15 henkilöä. Toiminta on ollut ammattimaista.

Tullin takavarikoimia nuuskapurkkeja varastossa.
Tulli takavarikoi epäillyiltä nuuskaa satoja kiloja. Kuva: Tulli
Antti Karhunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Tulli on paljastanut mittavan nuuskaringin, jonka epäillään hankkineen nuuskaa Ruotsista ja myyneen sitä jopa 5 400 kiloa. Tämä vastaa lähes 340 000 kappaletta 16 gramman pussinuuskapurkkia. Ringin pääepäiltyinä on kaksi yläsavolaista miestä, joiden osuus nuuskan välittämisestä on useita tuhansia kiloja.

Nuuskan hankkimisesta ja välittämisestä on epäiltynä ainakin 15 henkilöä. Määrä voi kuitenkin vielä kasvaa. Iältään epäillyt ovat 20–30-vuotiaita. Epäiltyjen arvioidaan välttäneen valmisteveroja yli kahden miljoonan edestä.

Tulliylitarkastaja Vesa Ruotsalaisen mukaan tapaus on kokonaisuutena iso, kun otetaan huomioon verovastuun summa ja välitetyn nuuskan määrä. Ruotsalainen kertoo teon olleen ammattimaista toimintaa. Nuuskaa on toimitettu muun muassa Savoon ja Kaakkois-Suomeen sekä Kymenlaaksoon, Pirkanmaalle ja pääkaupunkiseudulle.

Rahaa auton hanskalokerossa.
Käteistä epäillyiltä on takavarikoitu lähes 80 000 euroa. Kuva: Tulli

Viranomaiset ovat takavarikoineet epäillyiltä käteistä ja asettaneet omaisuutta, kuten autoja ja kiinteistöjä, vakuustakavarikkoon. Nuuskaa tulli sai takavarikoitua 700 kiloa muun muassa Iisalmessa sijaitsevasta varastosta sekä tekijöiden autoista.

Asian esitutkinta on vielä kesken ja syyteharkintaan sen odotetaan etenevät alkukesän aikana.

Tullin takavarikosta uutisoi ensimmäisenä Savon Sanomat.

Suosittelemme sinulle