Arvi Savolainen koki rajun pettymyksen painin EM-kisoissa Puolan Varsovassa. Savolainen kärsi puolivälierätappion kreikkalais-roomalaisen painin 97 kilon sarjassa Valko-Venäjän Mikalai Stadubille, joka selätti suomalaisen.
Olympiapaikan Suomelle paininut Savolainen odottelee pääsyä mahdollisiin keräilyeriin. Lahtelainen voi vielä edetä EM-pronssiotteluun, mikäli Stadub etenee sarjan finaaliin.
– Painin ehkä vähän liian itsevarmasti, olin lähellä ja painostin. En osannut odottaa tuollaista liikettä, sillä kaveri tuli siihen vähän irtotilanteesta. Se oli kaverilta hyvä liike, Savolainen kommentoi Yle Urheilulle selätystappiota
Ottelu kesti vain 54 sekuntia.
– Yritin siinä kovasta taistella sillasta pois, mutta ote oli tiukka. Aika nopeasti minut siinä lyötiin selälleen.
Stadub on Savolaista pienempi, mutta tämä ei näkynyt painimatolla.
– Ei hän tuntunut hirveästi pienemmältä. Ehkä olen kohdannut liian vähän heittoherkkiä vastustajia, kun näin pääsi käymään.
Tappio oli Savolaiselle vuoden ensimmäinen.
– Eihän tuo hyvältä maistunut. Toivottavasti kaveri on yhtä sähäkkä myös seuraavassa ottelussa, niin sitten minulla on mahdollisuus päästä pronssiotteluun keräilyerien kautta.
Savolainen eteni puolivälieriin, kun hän kukisti avausottelussaan isäntämaan Tadeusz Michalikin pistein 16–7. Ottelu oli vaiherikas.
– Tuli hölmöiltyä alussa. Oli tiedossa, että kaveri tekee tuota liikettä, mutta olin liikaa varautunut siihen, että hän tulee vain toiselta puolelta. Hän heitti siinä minut kaksi kertaa. Voitto tuli, kun sain kaverin väsytettyä ja tehtyä omat pinnat, Savolainen selvitti.
Myös Savolaisen avausvastustaja oli pienempikokoinen ja ”heittoherkkä” vastustaja.
– Kyllä näistä molemmista otteluista tuli oppia.
Myös muut suomalaiset pettyivät
Aiemmin iltapäivällä Mattias Poutanen hävisi Saksan Fabian Schmittille keräilyerässä pistein 2–3. Miesten 55 kilon sarjan ottelu oli varaväylä illan pronssiotteluun, mutta Poutasen 1–0-johto taittui tappioksi.
Myös Mikko Lyytinen ja Mikko Peltokangas kokivat tappiot heti kättelyssä. Lyytinen hävisi 82 kilon sarjan tasauskierroksella Armenian Karapet Chalyanille luvuin 0–9 ja Unkarin Robert Fritsch löi 72-kiloisissa Peltokankaan 5–3 .
Savolaista haastatteli Varsovassa Vesa-Matti Savinen.
Lue myös: